Paikallisradioiden Kuukauden Levyiksi on valittu kaksi korkean profiilin albumia, Komiat-orkesterin esikoisalbumi sekä Jouni RieskaniemenJätkän taivas. Jaetulle pronssille ylsivät Taivalkunta BeatinInstrumental sekä Micke & Lefty feat. Chef ja Let the Fire Lead.
Hullujussin kosketinsoittajana suuren yleisön tietoisuuteen tullut ja sen jälkeen monissa kokoonpanoissa soittanut Tapio Niemelä julkaisi puolipitkän CD:n, jolla kuullaan roots-musaa, bluesia ja myös juurevaa rockia. Hittibiisin ”Kuuletko sen” kirjoitti Timo Kiiskinen.
Pena Teräväinen soitti Tapsalle ja kyselin kuulumiset. Kuuntele tästä:
”Laulava apteekkari”, monitoimimies Janne Leino on levyttänyt kitarabändivetoisen iskelmän ”Elämän tyhjät huoneet”, jonka on tuottanut legendaarinen Seppo Matintalo. Kultaisella Emmalla palkittu Matintalo on tuottanut enemmän kulta-, timantti- ja platinalevyjä kuin kukaan muu Suomessa, eikä maailmaltakaan tule mieleen menestyneempää tuottajaa.
Pena Teräväinen soitti Jannelle ja kyseli kuulumiset. Kuuntele haastattelu:
Legendaarinen S.I.G. on aktivoitunut, pestannut uuden laulusolistin Jarmo Hauhtosen (ex-Korroosio) ja julkaissut kesähitin ”Aurinkoon”, jossa kuuluu Matti Inkisen kädenjälki. Yhtyeen puhemies, perustajajäsen, kosketinsoittaja Juha Oksanen kertoo yhtyeen kuulumiset Pena Teräväisen haastattelussa. KUUNTELE:
Laulaja-lauluntekijä Ilkka ”Iku” Tukiainen on pitkän linjan porilainen rokkari, joka on musisoinut samoissa kuvioissa mm. Jussi Hakulisen ja Neumannin kanssa. Vuosien mittaan Iku on julkaissut toistakymmentä pitkäsoittoa. Pori-rokin kuumien vuosien jälkeen Iku kouluttautui maalarimestariksi, mutta musiikki on pysynyt mukana kaiken aikaa.
Vuosien mittaan Iku on julkaissut toistakymmentä pitkäsoittoa. IKU-yhtyeeltä ilmestyi äskettäin ”Ikuisuuden tuulet”-biisi, jonka tiimoilta Pena Teräväinen jututti Iku Tukiaista.
LAVVANTAITANSSIT alkavat PENAn juontamalla TÄTÄ SUOMI TANSSII-listalla klo 18 ja jatkuvat myöhälle yöhön. SANTOSEN PEKKA ja päivän pätkä aamukahdeksan jälkeen, aiheena aurinko. PENTTI OSKARI KANGAS pakinoi noin 9.30, aiheena kukkamullan vaihto.Kiinnostavia kahvituntivieraita:10.05 lauantain Saarijazzin järjestäjiin kuuluva TOMMI TIITINEN, 11.05 tanssinopettaja MATTI PURO, joka avaa sunnuntaina Rytmivarasto-studion Klingendahlissa, 14.05 blueslaulaja MICKE BJÖRKLÖF seurassaan toimittaja ANSSI MARTTINEN, 15.05 radiotoimittaja JAMI KANANEN sekä 16.05 artisti KRISTA LAHTI alias UKULELE ALISA seurassaan GILDA NEVALA.Pentti Oskari pakinoi uudelleen noin 17.30. KARI HELOPALTIOn toimittamia VIIHDEUUTISIA kuullaan pitkin päivää ja kaikkien aikojen parasta, positiivista musaa yötä päivää.KUUNTELE missä tahansa: www.radioplayer.fi/kanavat/radio-musa... See MoreSee Less
RADIO MUSAn perjantain aamukahvilla klo 9 jälkeen radiotoimittaja JAMI KANANEN, joka on tehnyt pitkän uran kaupallisissa radioissa. Iltapäiväkahvilla klo 14 jälkeen Tamjazzin puheenjohtaja TOMMI TIITINEN, joka on järjestämässä lauantain Saarijazz-tapahtumaa Viikinsaaressa. TAPSA, KOKO KANSAN REISSUMIES -sarjassa 16.30 toimittaja HANNU IGNATIUS kertoo suomalaisten muistoja legendaarisesta Tapio Rautavaarasta. SEPPO TAMMILEHTO, POUTAPILVEN POIKA- sarja klo 17 jälkeen. Seppo on laulaja-lauluntekijä ja myös Alwari Tuohitorvi-yhtyeen alkuperäisjäsen. DISKOPALLON ALLA klo 20 jälkeen DJ ILKKA soittaa takavuosien jytää, purkkaa ja diskoa. SAMIN LEVYLAUKKU avautuu klo 21 jälkeen, DJ SAMI soittaa mitä levylaukusta löytyy. DJ ILKKA jatkaa klo 22 jälkeen diskopallon alla. KARI HELOPALTIOn toimittamia VIIHDEUUTISIA kuullaan pitkin päivää sekä kaikkien aikojen parasta musaa yötä päivää.KUUNTELE Musaa vaikka täältä: www.radioplayer.fi/kanavat/radio-musa... See MoreSee Less