Paikallisradioiden Kuukauden Levy -tunnustus jaettiin tällä kertaa kahdelle albumille: Suvi Teräsniska – Sinä olet kaunis sekä Lauri Tähkä – Vien sut täältä kotiin. Pronssia otti Klamydia albumillaan Antisupersankarit.

Rakentajaradio on edennyt siihen vaiheeseen, että varsinaisesta rakentamisesta laajennetaan sisustamisen puolelle. Liukuovikaapistot kuuluvat nykyään joka kodin varusteluun. Niinpä lähdimme Nekalan K-Rautaan, jossa asiantuntijana on haastattelussa suunnittelija Jaana Mäki-Äijö.
Tornionjokilaaksosta kotoisin oleva Mika Jefremoff on julkaissut kolmannen pitkäsoittonsa Lemmen tuulet, joka sisältää tanssijalan alle menevää musiikkia.
Rokkimimmi ja muotiputiikin pitäjä Mirja Forsell laulaa Hannu Luostarin yhtyeessä, jossa soittaa muusikoita kolmessa sukupolvessa.
Rakentajaradio on edennyt jo siihen vaiheeseen, että esimerkkikohteessa on suoritettu loppukatselmus ja talo otettu asumiskäyttöön.
1 day ago
2 days ago
2 days ago