14.09.11
Terveisiä uudelta radioasemalta! (Hitit! Maaliskuu 2011)
Jos ei ole perustanut radioasemaa, ei tiedä töitä tehneensäkään. Olen ollut nyt rakentamassa jo kolmatta radiota näillä seutuvilla, siis Pirkanmaalla. Ensi kertaa tätä tehdään täysin omiin nimiin, pienen, innokkaan ja ammattitaitoisen tiimin voimin.
Radio 988 on aikuisten musiikkipainotteinen radio, joka tarjoaa "parasta aikuisviihdettä". Juonnettua ohjelmaa, haastatteluja ja reportaaseja, viihdeuutisia, listaohjelmia, menovinkkejä ja muuta "sälää" on niin paljon, että kukaan ei pääse puhumaan pelkästä musiikkiradiosta.
Aikuisten radiolle on ollut Tampereella selkeä tilaus. Kukaan muu ei ole uskaltanut lähteä tavoittelemaan sitä kuulijakuntaa, jolla on eniten rahaa ja vapaa-aikaa. Me olemme onnistuneet tavoittamaan ja puhuttelemaan tätä kohderyhmää. Kiittävä ja kehuva palaute on nostanut välillä vedet silmiin. Meitä on odotettu. - Kun kuulee vanhan tutun biisin, se on kuin tapaisi pitkästä aikaa vanhan, rakkaan ystävän. Muistot heräävät...
Täkäläisistä kaupallisista radioista kaikki, Rondoa lukuun ottamatta, ovat profiloituneet enemmän tai vähemmän nuorisoradioiksi: NRJ, Voice, Rock, Groove ja Suomipop. Nuoria aikuisia tavoittelevat Nova, Iskelmä ja Aalto sekä maakunnallinen Radio Sun. Paikalliseksi laskettakoon 957, joka on profiloitunut jääkiekkoon ja rockiin, tunnuksena "rockia jonka tunnet" - en tuntenut yhtään biisiä kokeilutunnin aikana. 50 watin pienlähettimillä täällä toimivat KLF (tekno),Spin (hiphop), Kiekkoradio (Hifk) ja Radio Asia (classic rockia, taustalla Kiinan valtio).
Koko maan radiokenttää jonkin verran tuntevana ihmettelen, miksi aikuisväestö on jätetty lähes kaikkialla Radio Suomelle, poikkeuksena Pohjanmaa ja Kainuu. Eivät kaikki varttuneetkaan halua kuunnella jääkiekko- ja luontoiltoja. Moni etsii vaihtoehtoa, kun urheiluselostaja painaa päälle tai iki-ihana Merisää kuuluu sisämaassakin.
Aikuisradion musiikin valinta on äärimmäinen extreme-laji. Kun tutuimmat artistit ja biisit on soitettu puhki, jokainen biisi pitää poimia käsin. Silloin ei pärjätä muutamilla kokoelmalevyillä. Urakasta selvitään vain vuosien mittaan hankitun levystön ja hittikorvan perusteella. Nyt meillä on soitossa noin 7 500 biisiä ja määrä kasvaa.
Jos jotain positiivista on tapahtunut vuosien mittaan, niin sitä on tekniikan halventuminen ja digitalisoituminen. Parikymmentä vuotta sitten radio oli miljoonapanostus. Nykyään liikkeelle pääsee murto-osalla tuosta, mikäli tekijätiimi ei vaadi palkkaa ja levystö on omasta takaa.
Vakituiset radioiden toimiluvat on jaettu vuosille 2012-2019. Lyhytaikaisia (3 kk) ja ns.teknisiä toimilupia (50 watin lähettimille) myönnetään edelleen vakavaraisille ja hyvämaineisille yrityksille, jos vain taajuuksia on vapaana.
Olen ajatellut kirjoittaa kirjan Radio 988:n tiimoilta. Nyt pitäisi vain päättää, tuleeko siitä tekninen opaskirja, suuri seikkailukertomus vai huumorikirja.
Tsemppiä kaikille radioihmisille!
PENA
|