| Ajankohtaista Artistit Dj:t Hitit-lehti Listat Levyarviot Radio-ohjelmat In english Näköradio | |
»
Artisteille
Lavakauden päättäjäiset YHTEYS: Discopress Oy PL 570 33101 TAMPERE 0400 620036 |
Lauluntekijät kohtasivat lauluntarvitsijoitaTanssiväki verkostoitui Lavakauden päättäjäisissäKATSO kuvagalleria Lavakauden päättäjäisistä 2006. Lavakauden päättäjäisiä juhlittiin 10. syyskuuta jo 17. kertaa, paikkana jo 13. kertaa Ikaalisten kylpylä. Väkeä ennätysmäärä, kuudetta sataa. Teemana oli verkostoituminen, mikä onkin kattava nimi kaikenlaiselle tuttavuuksien solmimiselle. Jos viitsi vähänkään vaivautua, uusia bisnes- ja yhteistyökontakteja syntyi takuuvarmasti. Koolla oli ideanikkareita ja yrittäjiä viihdealan eri osa-alueilta. – Kenelläkään ei ole varaa jäädä pois tästä tapahtumasta, oli yksi rohkea arvio. Rohkea siksi, että mukana eivät olleet vielä todellakaan kaikki, jotka toimivat tanssiparketeiden liepeillä. Tapahtuma voi kasvaa reilusti tulevina vuosina. Jopa dance-musan sektorilla työskentelevät DJ:t ja tuottajat viihtyivät hämmästyttävän hyvin "humppapitoisessa" illassa. Listahirmu DCX sattui kohdalleen ja sai showllaan useita keikkatilauksia. Tätä Suomi tanssii -lista täytti työn merkeissä 20 vuotta. Näin jälkeenpäin tarkastellen listaa alettiin tehdä samaan aikaan, kun suomi-iskelmän uusi nousu käynnistyi Topi Sorsakosken ja Agentsin sekä Reijo Taipaleen listacomebackin myötä. Levytuotanto kasvoi, ja moni DJ siirtyi humppajukaksi. Listan vaiheet ovat luettavissa Suomi soi -listakirjasta. Tapahtuma kiinnosti mediaa. Aamulehti, Seiska ja OHO antoivat runsaasti palstatilaa, lähinnä heille ennestään tutuille julkkiksille. Susanna Sievinen kiinnosti eniten, vaikka ei laulanut pätkääkään, ei ainakaan julkisesti. Radiotoimittajat saivat hyviä tarinoita talteen. Vastaanottoon ilmaantui päivän mittaan pitkälti toista sataa osanottajaa, jotka eivät olleet ilmoittautuneet etukäteen. Tämä aiheutti häslinkiä ja ruuhkaa osanottokorttien kirjoittamisessa. Innostus lähteä reissuun oli monen kohdalla herännyt vasta, kun "kaikki" kaveritkin olivat menossa Ikaalisiin.
Muistojen julisteetVanhojen keikkajulisteiden näyttely vastaanoton vieressä sai monet keikkamiehet ja muutkin muistelemaan menneitä. Reijo Tapio Huhtanen oli tuonut näytille muutamia kokoelmansa helmiä; muiden muassa Reijo Taipaleen, Anita Hirvosen ja Katri Helenan nuoruusvuosien keikkajulisteet kuvasivat hyvin myös yhtä aikakautta. Hei, hehän ovat olleet nuorisoidoleita! Reijo Tapio Huhtanen suunnittelee julisteista kuvateosta ja keräily jatkuu. Reijon tavoittaa numerosta 050 3537772.
Asiaa ja viihdettä iltapäivässäPäivän virallinen konferenssiohjelma käynnistyi iltapäivällä Wanhassa Ravintolassa. Alkudrinkkien jälkeen irti päästettiin oululainen Los Rocieros, joka esitti iskelmiä flamencosovituksina espanjaksi. Väki piti kuulemastaan. Laulaja Jouni Lund kertoi bändin taustasta ja liikeideasta. Keikka poiki kontakteja ja lisätöitä. Suomen seuratanssiliiton SUSELin puheenjohtaja Petri Riento kertoi liiton toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä. 10-vuotisjuhlat ovat marraskuussa, nekin Ikaalisten kylpylässä. Ensi vuonna liitto aloittaa tanssikulttuuria käsittelevän yleisölehden, joka leviää mahtavalla painoksella kaikkialle missä paritanssia harrastetaan. Lisää tästä tulevissa numeroissa. Duo Lumottaret eli Leena Saarinen (laulu) ja Susanna Pajukangas (koskettimet, taustalaulu) ovat voittaneet useita titteleitä vuoden mittaan: Vuoden naisduotulokas (Radio Helsinki) ja Paras saaristolaisaiheinen kappale (Kotkan Meripäivät). Duo viihdytti ammattiväkeä päivällä ja esiintyi myös iltagaalassa. Stand-up-koomikko Arimo Mustonen pistäytyi kertomassa juttujaan, eikä kaverilla olleet todellakaan vitsit vähissä. Mustosen kaltaisille kavereille on jatkossa töitä myös tanssipaikkojen jäänmurtajia. Ismo Lehtolan uusi albumi esiteltiin muutaman kappaleen voimalla. Ismo on levyttänyt Miljoonasade-mies Heikki Salon iskelmiä. Tuokio olisi voinut olla pidempikin, mutta levyfirma jätti tarjoamatta sovitut virvokkeet, jotka olisivat edistäneet viihtymistä.
Elvis on stageLauluntekijöiden yhdistys Elvis r.y. oli edustettuna usean johtokunnan jäsenen voimalla. Lasse Finska haastatteli ryhmän ex-tempore ja ammattitaidolla. Yhdistyksen toiminta, sen periaatteet ja jäsenkriteerit selviteltiin perin pohjin. Haastateltavina olivat Martti Heikkilä, Jani Uhlenius, Kikka Laitinen, Heikki Elo ja Toni Nygård. Lauluntekijät kohtasivat lauluntarvitsijoita, mikä oli myös koko tapahtuman teemana. Elvisläiset solmivat paljon uusia kontakteja. Lauluntekijät osallistuvat ensi kerralla Lavakauteen vieläkin suuremmalla porukalla.
KirjaesittelytKirjailija Lea Häyrinen ja hänen kirjansa aihe, laulaja Esko Rahkonen olivat Penan haastattelussa. Häyrinen kertoi kirjan syntyvaiheista, Esko summasi elämänsä ja uransa käännekohtia. Samalla selvisi sekin, miksi Pena diggaa Rahkosta. Hän tapasi Eskon ensi kertaa jo pikkupoikana, kun hänen paras kaverinsa oli Eskon siskonpoika. Päivän toinen kirja oli luonnollisesti Heikki ja Pia Kahilan "Kun Suomi sanoi: saanko luvan", suomalaisen paritanssikulttuurin historia 1860 - 1960. Heikki Kahila sai tanssiväen Sisu-palkinnon pitkäaikaisesta ja määrätietoisesta työstä suomalaisen tanssikulttuurin hyväksi. Päivätilaisuuden päätteeksi esiintyi rock-trubaduuri Jaakko Pesola, jonka radiohitissä kysytään Miten elämäsi käytit. Pesolan ohjelmisto sopi tähän mainiosti, olihan paikalla muutakin kuin humppaväkeä. Tapahtuma jatkui vapaan seurustelun merkeissä. Osa lähti pulikoimaan Tropiikkiin, osa meni syömään, osa juomaan. Tunnin kuluttua alkoi tapahtua Pub Romeon vieressä. Suomipoppiorkesteri Emma-Hoo soitti taidokkaan ja viihdyttävän setin, jossa oli materiaalia heidän albumiltaan. Yhtye vieraili aiemmin Seppo Tammilehdon juontamassa Takahuoneessa-ohjelmassa, ja oli ennestään tuttu radioaalloilta.
Läheltä ja kaukaaErilaisissa kokoontumisajoissa on tapana huomioida kauimpaa ajanut. Tähän mennessä pitkämatkalaisimmat ovat olleet yleensä Rovaniemeltä. Lauluntekijä Seppo Nissilä oli pitkämatkalaisin asuessaan aiemmin Ivalossa. Nyt tuli kuitenkin uusi ennätys, jota ei kotimaassa voi lyödä. DJ Jupe (Juha Lohi) ajoi Ikaalisin Utsjoelta, noin 1 200 kilometrin päästä. Keväällä 30-vuotistaiteilijajuhliaan viettänyt Jupe osallistui jo lauantaina DJ Hall Of Famen kokoukseen. Lentomatkalaisista kauimmaisin oli Ryysyranta-pubin vetäjä Juha Kolari Playa Del Inglesistä. Aiemmin samasta kylästä on osallistunut Jorma Kalevi. He tulivat lentäen, Jupe pakettiautolla.
Ilpo on poissaIlpo Hakasalon poismenosta kertonut suruviesti tavoitti Lavakauden juhlijat ennen iltapäivälehtiä. Muutama vuosi sitten erakoitunut Ilpo kävi aikaisemmin monta kertaa Lavakaudessa. Hän oli suomalaisen iskelmän kävelevä tietosanakirja, jonka perässä - kaukana - nuoremmat taapertavat. Pena muisteli päivätilaisuudessa, miten eräiden Lavakauden päättäjäisten jälkeen osa porukasta kokoontui jatkoille. Paikalla oli myös Ilpo, jonka Pena houkutteli muistelemaan tapaamaansa Olavi Virtaa. - Siinä havisivat historian siivet. Nuoret tapasivat miehen, joka oli tavannut Olavi Virran. Nyt on heidän vuoronsa viedä viestiä eteenpäin. Ilpo Hakasalo oli monessa mukana ennen erakoitumistaan. Hän oli kuitenkin jollain tavalla varautunut, eikä kukaan tiennyt, oliko hänellä ja jos oli, niin millaista elämää julkisivun takana. Ilpo oli äärimmäisen yksinäinen ihminen. Pena kehotti ihmisiä verkostoitumaan, hankkimaan kavereita, jotta kenellekään ei kävisi kuten Ilpolle.
Mahtava tähtiparaatiIltagaalassa esiintyi yhteensä 45 artistia eli yli 50 taiteilijaa. Illan orkestereina soittivat Martti Metsäkedon orkesteri sekä Juha Metsäperä & Hurmio. Samat bändit vastasivat jo lauantai-illan musiikista, joten homma sujui juohevasti. Illan mittaan jaettiin iso nippu erilaisia kunniakirjoja: Kuukauden Levyt, Vuoden Levy ja Joululevy, Kesän tanssihitti, Vuoden Tanssittaja ja Tanssittajatulokas. Eniten kunniakirjoja otti vastaan Jami & Regents heinäkuun Kuukauden Levystä; he tilasivat oman taulun bändin jokaiselle jäsenelle. Tätä Suomi tanssii –listan aloittamisesta tuli syyskuun alussa kuluneeksi 20 vuotta, joten kyseessä oli tavallistakin juhlavampi tilaisuus. Ei vaineskaan, työn merkeissä mentiin.
Tungosta ja tunnelmaaIllan aloitti Anna-Liisa Räsänen Pohjois-Karjalasta. Hän julkaisu keväällä sinkun ja kesällä pitkäsoiton. Syyskaudella on tulossa lisää. Anna-Liisa esitti itse säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen Sadetta shampanjan. Lumottaret esittäytyi myös iltagaalan yleisölle. Leena lauloi ja Susanna säesti. Pekka Rinne (Eura) lauloi reippaan twistin Viileä Anne-Marie, jonka tekijöistä olivat paikalla säveltäjä Seppo Nissilä ja sovittaja Jari Holm. Teksti on Seppo Tammilehdon. Tangokuningatar 2004 Johanna Debreczeni esitti tuoreimman singlensä En kuole kyyneliin, joka on hyvää jatkoa hänen esikoisalbumilleen. Jarmo Hannulan tanssihitti Saan saattaa sut kotiin sai myös parketin täyttymään. Katso erilinen juttu toisaalla tässä lehdessä. Gaalassa oli myös lauluntekijä Jukka Karppinen, mies monen hitin takaa. Ville Toivonen, energinen tamperelainen rakastaa laulamista. Musiikkitaivaan tähdeksi pyrkivä Ville esitti esikoissinglensä Sut kohta nään. Minna Sirkiä, 26-vuotias valkeakoskelainen kiertää ahkerasti tanssilavoja ja –ravintoloita ja viettää parhaillaan viisivuotistaiteilijajuhliaan. Pertti Haverisen Sut sydämestä tuuletan –single on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Kaatosateeseen-hitille. Markus Kinnusen laulama kaunis häävalssi Sunnuntaihäät on Erkki Frimanin ja Vexi Salmen kynästä. Markus työstää parhaillaan pitkäsoittoa, jolla artisti kuullaan popimpana, nuorekkaana veijarina. Levylle tulee myös perinteistä ja svengaavaa tanssimusiikkia. Virpi Piippo julkaisi esikoisalbuminsa heinäkuussa. Monet kisat kolunnut laulaja toteutti vihdoinkin yhden haaveensa. Virpi lauloi kappaleen Kas, kas, niin, niin. Katja Höyhtyä lauloi esimakua pian ilmestyvältä pitkäsoitoltaan, jonka teossa ovat olleet mukana mm. Veikko Juntunen, Kristiina Ronimus ja Toni Nygård. Sataa kukkasia taivaasta oli kuullun biisin nimi. Pekka Nebelung on turkulainen laulaja, jolla on takana jo monta vuotta keikkoja ja koulutusta, Hän lauloi ensimmäisen soolosinglensä Rakkautta riittää, jonka tekijöitä ovat Vainio & Haverinen. Eki Jantunen aloitti tanssittajan uransa jo 70-luvulla ja tunnetaan parhaiten Jätkän humpan alkuperäislaulajana. Suomalainen metsä –albumillaan Eki laulaa myös uuden version tuosta klassikosta, monien muiden vetävien tanssikappaleiden ohella. Metsäradio soi! Markus Huitsi lauloi uuden singlensä Auringonpimennys. Kaverin kakkospitkäsoitto on tulossa. Ismo Lehtola lauloi Heikki Salon biisin Ruusupeitto, joka löytyy hänen uudelta albumiltaan. Miljoonasade-Salo on tehnyt kaverilleen koko albumillisen iskelmiä. Kristiina Mäki, pirteä ja räväkkä turkulaislaulaja veresti jo aiemmin ilmestynyttä Taivaanhelmi-kappaletta, joka on mukana alkuvuodesta julkaistulla pitkäsoitolla. Reija Kortet on uusia tuulia etsivä, tiukasti tanssimusiikin nimeen vannova keikkatyöläinen. Anna muistoni pois on Reijan uusi levytys. Sarian sai itselleen tanssihitin Shakin’ Stevensin biisistä ”A Letter to You”. Sä namusein oot on Sarianin oma sanoitus ja menestynyt Tätä Suomi tanssii –listalla. Swing’n Joy, maan ainoa swing –tanssiryhmä näytti swing-tanssin taitoa ja fiilistä. Ryhmän esityksissä on yleensä 3 – 6 henkeä, tavallisesti kaikki tanssijat ovat menestyneet lajin MM-tasolla. Ryhmä esiintyi mm. Anita Hirvosen musan tahtiin. Martti Metsäkedon orkesteri soitti oman tanssisettinsä nimenomaan tanssivalle yleisölle. Alan ammattiväki sai kuulla, miten upeisiin suorituksiin huippumuusikoiden kokoonpano pystyy. Orkesteri on ollut koossa vuodesta 1998 lähtien ja se koostuu musiikinopettajista. Se äänestettiin tanssi.netissä vuoden 2005 suosituimmaksi tanssiorkesteriksi. Orkesterin hallussa on useita yleisöennätyksiä. Tangokuningas Jaska Mäkysellä ei ollut taustanauhaa eikä nuotteja mukana, mutta eipä tuo tahtia haitannut, kun paikalla oli Metsiksen bändi. Ammattimiehet tapasivat ensi kertaa viisi sekuntia ennen esitystä, sopivat biisit (Hopeinen kuu ja Niin paljon kuuluu rakkauteen) ja eikun vetämään. ”Sehän tuli kuin radiosta”, totesivat miehet toisiaan kätellessään. Jaskalla on plakkarissaan jo 10 pitkäsoittoa, joista yhdestä on tullut myös kultalevy. Tangokuningas Sebastian Ahlgren lauloi komeasti uuden pitkäsoittonsa nimikappaleen Kosketa mun sydäntäin. Tuo biisi on hiipinyt suosioon sekä tanssi- että radiolistoilla. Säntillisen ammattimiehen maineessa oleva Seba on hyvässä nosteessa urallaan. Tiina Pitkänen, Ikaalisten artistikoulutuksen käynyt tuore iskelmälaulaja herätteli väkeä keväällä Mielettömyys-slovarilla. Nyt Yksinäisin tyttö kaupungin pistää vauhtia parketeille. Tiinan takana on HMC-levy-yhtiö, kuten Juha Metsäperälläkin. Eija Koriseva voitti vuonna 1995 ensimmäisen Radiotähti-kisan ja on keikkaillut oman Boheme-yhtyeen kanssa siitä lähtien. Luotin vain on soinut hyvin radio- ja tanssilistoilla. Pitkäsoitto tulossa. Johanna Rantsi on lavatähtiprinsessa vm.2000. Hän on keikkaillut siitä lähtien oman bändinsä kanssa ympäri Suomea. Johannaa säesti Metsäkedon orkesteri. Olavi Virta / Sininen huvimaja –laulukisan voittajat esiintyivät peräkkäin. Katariina Keinänen voitti naisten sarjan. Hän on myös Ikaalisten artistikoulutuksen käynyt. Laulajatar esitti Jukka Kuoppamäen kappaleen Satujen saari. Kai Gideon on monista kisoista tuttu, nyt O.Virta-kisan voittaja. Pitkän tien kulkija täydessä kukassa. Hienoa tulkintaa! Hellin Leed, naisten tiukan seniorisarjan viehättävä voittaja lauloi Erik Lindströmin sävelmän Kylmä rakkaus. Pekka Hilden, miesten seniorisarjan voittaja lauloi tangon Lago Maggiore. Hilden on pitkän linjan laulava rumpali Tampereen Messukylästä. Katja Nykänen julkaisee rokahtavaa pop-iskelmää. Uusi single Hetki on savonlinnalaisen Katjan sanoitus ja sävellyksen hän on tehnyt yhdessä Teemu Hakolahden kanssa. Heli Ruotsalaisen toinen sinkku Tuulen suuntaan on soinut ahkerasti radioaalloilla edellisen (Illan varjoon tiemme johtaa) tapaan. Helin pitkäsoittoa valmistellaan parhaillaan. Luvassa on takuuvarmaa, tanssittavaa rautalankaiskelmää. Antti Toivola, Suomen tähti –kisan voittaja, lauloi uuden singlensä Pettävää. Mies työskentelee nykyisin myös Akun Tehtaalla studiotöissä. Matti & Teppo palkittiin Vuoden 2006 Tanssittaja –tittelillä. Veljekset lauloivat kaksi biisiä tuoreimmalta albumilta, joka sekin on jo myynyt kultaa. Välispiikeissä kuultiin sekin, että tulossa on levyjen lisäksi myös kirja veljesten keikkakommelluksista. Mukana ovat parhaat Matti ja Teppo –vitsit. Tähän ei moni artisti pysty. Kati Tuulia, vuosia keikkaillut tanssittaja lauloi kesän kynnyksellä ilmestyneen vauhdikkaan biisin Lomaromanssi. Seppo Alvari & Mamboo Kings on kiinnostava uusi tulokas, joka esittää suomenkielistä outlaw-iskelmää. Se on musiikkia, jossa yhdistyvät rautalangan, rockabilyn ja iskelmän vaikutteet. Tästä ryhmästä tulette kuulemaan jatkossakin. Sanna-Mari Titov muistetaan Kukkia ja sidontaa –leffan nimikkobiisistä. Nyt häneltä kuultiin uusi single Niin odotimme aamua. Sanna valmistelee esikoisalbumiaan Edelin tallissa. Anssi Känsälä on keikkaillut aktiivisti 16 vuotta, muun muassa Phil Harmonicin keulilla. Anssin ensmmäinen soolosingle Kulje rauhassa nousi radiolistoille ja on siellä edelleenkin. uutta biisiä pukkaa loka-marraskuussa. Jaakko Pesola, helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä esitti puhuttelevan laulun Mihin elämäsi käytit. Se on ollut soitetuimpia lauluja mm. Radio Suomessa kuluneena kesänä. Timo & Seppo, vauhdikas duo esitti debyyttialbumiltaan perustanssikappaleen Milloin, jonka tekijöitä ovat Koivumies, Johansson ja Holm. Make Ankee tarjoilee kaljarokkia kansalle. Make lauloi albuminsa nimikkobiisiin Pahaa seuraa. Hänet tunnetaan myös Irkkibiisistä, jota on latailtu huikeat määrät netistä. Rainer Bollströmiltä on tulossa keväällä kuudes pitkäsoitto, jolta esimakuna kuultiin Ihana nainen. Bollström kiertää aktiivisti tanssittamassa kansalaisia Graniitti-orkesterinsa kanssa. Pia Jullenmaa oli illan ainoa uusi tulokas, joka hakee levytyssopimusta. Hän lauloi Jösse Järvenpään biisin Sinut unessa näin. Christian Fors kiinnosti paikalla ollutta mediaa muita enemmän, olihan mukana myös hänen seuralaisensa Susanna Sievinen. Christianilta kuultiin ensiesitys tulevasta sinkusta Valepukuinen enkeli. Kimmo Toivola lauloi juuri ilmestyneen Syksytuuli-sinkun, jonka takana on Kimmon veli Antti Toivola. Kimmon pitkäsoitto tulee ensi keväänä. Ville Lehtinen oli todellinen yllätys monille. Tampere Unitedin maalitykki lauloi debyyttisinglensä Naapurin tyttö. Ja hyvin lauloikin. DCX huipensi illan ainakin dance- ja diskomusan ystäville. Todella vauhdikas show poiki saman tien A1 Musicin porukoille lisää keikkoja. DCX on nähty muun muassa Suomen Diskolistan ykkösenä. Hyvä meininki! Juha Metsäperä & Hurmio vastasi loppuillan musiikista. Iskelmäsektorilla operoiva ryhmä osoittautui moniosaajaksi ja sai ammattiväen bailaamaan ankarasti. Karismaattinen Juha valloittaa erityisesti naisväkeä. Missä on naisia, sinne tulee miehiäkin. Nähdyn perusteella keikkoja tulee riittämään jatkossakin.
KATSO kuvagalleria Lavakauden päättäjäisistä 2006. Tervetuloa syyskuussa 2007Seuraavia Lavakauden päättäjäisiä juhlitaan syyskuussa 2007. Tarkempi aika ilmoitetaan Hitit!-lehdessä ja näillä sivuilla myöhemmin. Tapahtumaan etukäteen ilmoittautuvat alan ammattilaiset saavat osanottajakortit, joilla pääsee päivätapahtumaan sekä iltagaalaan.
|
| © 2011 Discopress Oy. | |