| Ajankohtaista Artistit Dj:t Hitit-lehti Listat Levyarviot Radio-ohjelmat In english Näköradio | |
»
DJ:lle
YHTEYS: Discopress Oy PL 570 33101 TAMPERE 0400 620036 |
Neljäs Winter DJ Meeting Tampereella 21.3.2010Talven selkä taittui bailaten ja bamlatenDJ-ammattilaisten perinteinen Winter DJ Meeting pidettiin sunnuntaina 21.3. Tampereella. Asiaa ja asian vierustaa puhuttiin illansuussa uudessa ruokaravintola Comossa, josta siirryttiin jatkamaan kadun toiselle puolelle Love Hoteliin. Varttuneemmat muistavat, että samassa paikassa sijaitsi aikaisemmin Nite Train. Aikojen alussa paikka tunnettiin osuusliike Voiman suurravintolana.
Läpänheiton ohessa tarkkakorvaisimmat saattoivat erottaa hieman ns. sordiinoa. DJ:n asema työntekijänä ja yrittäjänä on heikentynyt kaiken aikaa, monestakin syystä. Esimerkiksi palkkataso on huonompi kuin 25 vuotta sitten, jopa suoraan laskutushintoja tarkastellen ja ilman inflaation huomioon ottamista. Tähän toivottiin uuden DJ-yhdistyksen pystyvän vaikuttamaan.
Pandora avasi sanaisen arkkunsa
Tero "Salsa" Sinisalo (Radio Nova ym.) haastatteli Dj-yleisön edessä illan kansainvälistä artistivierasta Pandoraa, joka saapui hiljattain esiintymismatkalta Kiinasta. Sessio tallennettiin videoksi, joka ilmestyy keikkatunnelmilla kuvitettuna jossain vaiheessa nettiin. Ahkerasti Suomessa keikkailevan Pandoran kuulumiset tarkemmin erillisessä jutussa.Ovet avattiin bailukansalle klo 22, mutta paikka alkoi täyttyä vasta tuntia myöhemmin. Vanhan liiton miehet eivät malttaneet olla ihmettelemättä nykymenoa, siis bilettämisen ajoittumista aamuyölle. Älyttömän tilanteen on aiheuttanut ravintola-ala aivan itse, kun kaikki saavat olla auki aamutunneille, jolloin kukaan ei rohkene pistää bileitä käyntiin ajoissa ja lopettaa ajoissa. - Jos showtime olisi selkeästi vaikka klo 22-24, kukaan ei ehtisi saunoa ja juoda itseään tajuttomaksi alkuillasta. Silloin juotaisiin ravintolassa. Yhtälö on kai liian yksinkertainen ymmärrettäväksi yökerhojen johdossa. Kannattaisi kokeilla.
Yöeläimet ihmeissäänKun väkeä lopulta pölähti runsain mitoin paikalle tanssimaan DJ Meken tahtiin, päästettiin irti avausesiintyjä rap-duo Timi Lexicon, joka teki suorastaan raivoisan, mukaansatempaavan shown. Kundien biisit ovat tarttuvia, flow kohdallaan ja lavaliikehdintä rajumman puoleista. Ei voi oikeastaan puhua LAVAliikehdinnästä, kun osa showsta tehtiin tanssilattialla yleisön joukossa. Illan ensimmäinen todellinen ylläriesiintyjä oli Mika Peltoniemi ja Anna valtikka Reetu. Junttidiskon parhaita (tai pahimpia) elementtejä ansiokkaasti kierrättävässä biisissä on ainesta tulevan kesäkauden Pelimieheksi. "Pikkumacho" Mika on parimetrinen karpaasi, joka keikkailee Turhat Jätkät -yhtyeensä kanssa. Tampereen yöeläimet tuijottivat ensin ihmeissään, kunnes tempautuivat mukaan tarttuvaan kertosäkeeseen. DJ-vuosiäänestyksen palkintojen jakoon odotettiin kaikkia voittajia, mutta jostain syystä Aste ja Illusion Rake jäivät saapumatta. Cheek kävi pokkaamassa KAKSI kunniakirjaa; vuoden artisti ja vuoden biisi (Jos mä oisin sä). Suomi-hiphopin megatähden näkeminen aiheutti ansaittua kiljuntaa yleisön nuoremmissa osissa.
Illan toinen varsinainen ylläri oli juuri esikoislevynsä julkaissut Aron, joka tunnetaan Elvis-aiheisten show-juttujen taitajana. Aron saapui meetingiin suoraan areenakeikalta, jolla hän lauloi tuhansille osuuskaupan työntekijöille. Nyt hän tulkitsi Hurt-slovarin niin komeasti, että siinä oli yöeläimillä ihmettelemistä.
Anneli on dance-kuningatarAnneli on karismaattinen kansanvillitsijä ja dance-kuningatar. Hänellä on taito pistää väki tanssimaan tahtonsa mukaan. Tuttuja ja tutunkuuloisia biisejä riittää sekä uusille nuorille että myös niille, jotka olivat mukana jo 17 vuotta sitten. Sympatiapisteitä tulee myös suomeksi spiikkaamisesta, mikä on luonnikasta, onhan Pandora keikkaillut maassamme usein. Ilta jatkui talon DJ:n tahdittamana aamua kohti. Esiintyjät ja DJ:t hengailivat vip-tiloissa, ottivat juomaa ja valokuvia. Osa jatkoi samoilla silmillä lähihotellin aamupalaan asti. Osa pakkautui autoihin ja ajoi aamuksi kotiin. Sisukkaimpia olivat Karjalan pojat Edward, Macce ja Pertsa, joille matkaa kertyi lähes 400 km siivu. Seuraava Winter DJ Meeting pidetään näillä näkymin vuoden kuluttua samassa paikassa. Love Hotel ja kokouspaikka Como osoittautui toimivaksi yhdistelmäksi tällaiselle porukalle. Ensi kerraksi kehitetään lisää päiväohjelmaa, mistä tiedotetaan hyvissä ajoin. Suuret kiitokset Vesa Vähäsarjalle (Primetime) ohjelman järjestämisestä ja Kalle Kalloselle (Love Hotel) runsaasta tarjoilusta ja sujuvasta toiminnasta.
Teksti Pentti Teräväinen |
| © 2009 Discopress Oy. | |