Jenni Vartiaisen Seili-albumin menestyksen innoittamana Turun kaupunginteatteri on tehnyt hittimusikaalin. Uusi taiteellinen johtaja Mikko Kouki on ohjannut näyttävästi taustavideoilla höystetyn näytelmän.

Satu Rasilan kirjoittamaa tarinaa kuljettaa toistakymmentä katkelmaa suomalaisten naisten tunnetuksi tekemistä laulua. Mukana on lauluja muun muassa Emma Salokoskelta, Eriniltä, Irinalta, Anna Puulta, Mariskalta, Anna Erikssonilta, Maija Vilkkumaalta, Johanna Kurkelalta, Jannalta, Chisulta, Laura Närheltä ja PMMP:ltä.

”Halki synkän veen
vene hiljalleen
lipuu saareen syrjäiseen
.. Seiliin soudetaan”

(Seili – sanat Mariska, sävel: Jenni Vartiainen, Jukka Immonen)

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuvassa kertomuksessa moraalisääntöjä uhmaavassa suhteessa elävä nainen päätyy syöksykierteeseen. Pohjalla odottaa menolippu Seilin suljetulle mielisairaalasaarelle. Sinne joutuneet eivät koskaan palanneet, vaikkeivät olisikaan olleet hulluja. Dramaattinen näytelmä antaa lopuksi toivoa rakastavaisille ”seuraavassa elämässä” Jannika B:n hitin säestyksellä.

Seilin saari sijaitsee Paraisten kaupungissa, noin kuusi kilometriä Nauvon kirkonkylästä koilliseen ja 30 kilometriä Turusta. Runsaan 200 vuoden ajan Seilissä toimi valtiollinen mielisairaala. Viimeiset 70 vuotta paikka toimi nimenomaan naisten mielisairaalana aina vuoteen 1962 saakka, jonka jälkeen tilat luovutettiin Turun yliopiston käyttöön. Nykyisin kiinteistöt ovat Saaristomeren tutkimuslaitoksen käytössä.

Tyylikkäässä ohjelmavihkosessa on kerrotaan tarkemmin Seili-musikaalista ja sen tekijöistä sekä mielenkiintoista tietoa mielisairaalahoidon historiasta Suomessa ja Euroopassa.

Logomo vetää nuorisoa

Ohjaaja Mikko Kouki veti aikaisemmin Turussa Linnateatteria ja haki sen jälkeen vauhtia uralleen Oulun kaupunginteatterista parin vuoden ajan ennen kuin hänet nimitettiin Turun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi. Jussi-palkittu Kouki on myös näytellyt lukuisissa elokuvissa ja tv-näytelmissä, usein pitkätukkaista ja parrakasta sekoilijaa. Lisäksi hän on Samuli Edelmanin serkku.

Musiikin sovitukset Seiliin on tehnyt Jussi Vahvaselkä, jonka johtama kymmenhenkinen orkesteri soitti kappaleet yleisöltä piilossa Logomo-teatterin kulisseissa. Bändin tunnetuin jäsen on kitaraa soittava Ilpo Murtojärvi, joka aloitti uraansa Kaamos-yhtyeessä 1970-luvun lopulla ja soitti 1980-luvulla Pasi & Mysiinissä 1980-luvun alussa. Tunnetuksi Murtojärvi tuli Tuula Amberlan Lulu-hitin sovittajana. Nykyisin hän toimii Turun konservatorion pop- ja jazz-kitaransoiton lehtorina.

Kun Turun kaupunginteatteri Aurajoen rannalla on remontissa kaksi vuotta, niin esitykset on siirretty syksyllä 2014 Logomo-teatteriin. Paikka tunnetaan hyvin suosituista konserteistaan ja tapahtumistaan, varsinkin nuoren väen keskuudessa. Erinomaisiin teatteritiloihin mahtuu 350 henkilöä. Suurin ongelma Logomossa on hankalat liikenneyhteydet vähäisine parkkipaikkoineen.

Vanhan vitsin mukaan ainoan sallitun U-käännöksen moottoritiellä saa tehdä, kun liikennemerkissä lukee Turku 10 kilometriä. Kevätkaudella 2015 kannattaa kuitenkin ajaa perille asti Turkuun, ainakin Logomo-teatteriin. Mutta liput on syytä hankkia etukäteen Seilin suuren kysynnän vuoksi.

Markku Niiniluoto

Seilin musiikki

Ensimmäinen näytös:
Veden alla (Emma Salokoski)
Lähtö (Chisu)
Seili (Jenni Vartiainen)
Kukkurukukuu (Marsika)
Lattiaa pestään (Maija Vilkkumaa)
Toivo (PMMP)
Läpinäkyvä (Janna)
Oon hullu kai (Gimmel)
Mä annan sut pois (Laura Närhi)
En osaa (Marsika)
Mun koti ei ole täällä (Chisu)
Olet uneni kaunein (Johanna Kurkela)

Toinen näytös:
Riko minut rakkaani (Anna Puu)
Siskoni (Laura Närhi/Erin)
Kipu kasvattaa (Irina)
Sä et ole hullu (Janna)
Ainutlaatuinen (Johanna Kurkela)
Tikapuut (Jonna Tervomaa)
Paha mies (Anna Eriksson)
Lähtö (Chisu)
Manaus (Sanna Kurki-Suonio)
Seuraavaan elämään (Jannika B)

Kuva: Otto-Ville Väätäinen