Upeassa laulukunnossa oleva Eki Liikanen täyttää komeat 80 vuotta sunnuntaina 16.4.2023. Vastahan hän oli alaikäinen jazzrumpali Kotkassa ja nyt porukan vanhimpia!
Upeassa laulukunnossa oleva Eki Liikanen täyttää komeat 80 vuotta sunnuntaina 16.4.2023. Vastahan hän oli alaikäinen jazzrumpali Kotkassa ja nyt porukan vanhimpia!
Legendaarisen COITUS INT-bändin perustamisesta tulee 50 vuotta. Näissä merkeissä haastatteluun saatiin bändin alkuperäisjäsenet Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Pena Penninkilampi.
Radio- ja tanssilistoilla menestynyt laulaja Johanna Koskiniemi on uusi tulokas levytysrintamalla, mutta takana on musiikkiuraa jo jonkin verran.
Kuosmasen albumin otsikosta Arkipäivän Jeesus voisi päätellä, että ohjelmistoa on laajennettu gospelin suuntaan. Albumilla kuullaan kappaleita, joiden tekstit puhuttelevat ja jotka tuovat esille Kuosmasen monipuolisuutta taiteilijana.
Radio Musan ohjelmistoa ja kuulumisia tuoreessa maaliskuun Pirkanmaan Yrittäjä-lehdessä, joka on luettavissa myös netissä.
Radio Musa on ehdolla Radiogaalassa ”Vuoden paikallisradio”-sarjassa. Pentti Teräväinen on shortlistalla eli kärkijoukossa ”Vuoden paikallisradiojuontaja”-sarjassa. Jo 1980-luvun lopulla käynnistynyt Tätä Suomi tanssii -ohjelma on kärkijoukossa ”Vuoden paikallisradio-ohjelmaksi”. Tulokset selviävät maaliskuun lopussa. Kiitos kaikille äänestäjille. Osallistu nyt Musan kuuntelijatutkimukseen.
4 hours ago
5 hours ago
11 hours ago
