Reijo Paunonen julkaisi äskettäin ajankohtaisen, keskustelua herättävä biisin Itsekkäitä äijiä ja muijia, jossa puututaan todelliseen ongelmaan eli koronasta piittaamattomuuteen. Tekstin teki sananikkari Ilkka Vainio.

Laulaja-sanoittaja Pauli Haapalainen julkaisi Lauantaitanssit-albumin, jolla on 17 tanssijalan alle menevää kappaletta. Nimikappale on ensimmäisiä kappaleita, joissa kerrotaan levytansseista, joihin musiikin valitsee tiskijukka. Listasijoitusten ja palautteiden perusteella Pauli on nousemassa tanssimusiikin kärkikaartiin.
Johanna Rantsi on palannut levyille ja lavoille noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Uusi hitti ”Hallitsematon” on otettu hyvin vastaan radioissa ja tanssimusiikin ystävien parissa.
Tomi Markkolan edellinen albumi ilmestyi 2016, minkä jälkeen hän on tehnyt musiikkia varsin rauhalliseen tahtiin. Radioille saatiin äskettäin uusi Ilman sua-kappale.
2 hours ago
1 day ago
2 days ago