Syksyn Sävelen finalisti, tangokuningas Teemu Roivainen on julkaissut albumin Uusi alku, jolla kuullaan myös finaalikappale Hiekkalinna. Siitä on tehty myös akustinen versio.
Syksyn Sävelen finalisti, tangokuningas Teemu Roivainen on julkaissut albumin Uusi alku, jolla kuullaan myös finaalikappale Hiekkalinna. Siitä on tehty myös akustinen versio.
Tanssilistan laatijoiden vuoden valinnat ja paikallisradioiden Kuukauden Levyt on perinteisesti palkittu Lavakauden päättäjäisten Musa-gaalassa, joka on pidetty syyskuun puolivälissä Tampereella. Tapahtuma jouduttiin perumaan nyt toisen kerran koronavirustilanteen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi.
Paikallisradioiden Kuukauden Levyksi on valittu Osmo Ikosen albumi Yhden miehen armeija. Kakkoseksi tuli Vesa Ollinmäen albumi Oman tien kulkija. Pronssia otti Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio ja Backstreets Of Blue.
Radioaalloille ilmestyi hiljattain rouheata suomalaista kantrimusiikkia otsikolla ”Kultainen kuu”, jonka takaa löytyvät Jiri Tammilehto ja Muukalaiset-yhtye.
21 hours ago
21 hours ago
23 hours ago