Kirka Babitzinin kuolemasta tuli hiljattain 11 vuotta. Hieman ennen kuolemaansa Kirka lauloi demon kappaleesta Aikainen aamu, mutta lopullista versiota hän ei ehtinyt tehdä. Nyt tuo kappale on ilmestynyt Mari Varjovirran tulkintana.
Kirka Babitzinin kuolemasta tuli hiljattain 11 vuotta. Hieman ennen kuolemaansa Kirka lauloi demon kappaleesta Aikainen aamu, mutta lopullista versiota hän ei ehtinyt tehdä. Nyt tuo kappale on ilmestynyt Mari Varjovirran tulkintana.
Paikallisradioiden Vuoden 2017 Levyt on nimetty. Radioiden musiikkitoimittajat ovatpäättäneet jakaa tunnustuksen tällä kertaa neljälle laadukkaalle kotimaiselle albumille, sillä yksimielisyyttä vuoden ylivoimaisesta ykköslevystä ei syntynyt.
– Paikallisradiot soittavat musiikkia laajalla repertuaarilla ja jokaisella on omat suosikkinsa. Näin ollen päädyimme jakamaan Vuoden 2017 Levy -tunnustuksen toista kertaa useammalle albumille, toteaa äänestyksen järjestäjä, Radio Musan ohjelmapäällikkö Pentti Teräväinen.
Paikallisradioiden Kuukauden Levy -äänestyksen on voittanut Heikki Hela albumillaan Yhdessä & Erikseen. Kakkoseksi tuli Matin ja Tepon albumi Nostalgiaa. Pronssia otti Veera Maria albumillaan Sirkkalankadulla.
Paikallisradioiden Kuukauden Levy -äänestyksen on voittanut Eino Grön albumillaan Kohtalon kitara. Kakkoseksi tuli Lenny & The New Wingsin albumi True player – The Album. Pronssia otti beat-yhtye Tinos albumillaan Dance On.
Arviolta miljoona ihmistä, fania on osallistunut ranskalaisen laulaja- ja viihdeidoli Johnny Hallydayn hautajaiskulkueen seuraamiseen. Hallydayn arkku kuljetettiin lauantaina hänen Pariin kotinsa maisemista Versaillesin lähistöltä järjestettyyn tilaisuuteen Riemukaaren katveeseen Pariisin Champs-Elysees -bulevardilla.
10 hours ago
16 hours ago
www.youtube.com
Backstagella haastateltavana kolmannen albuminsa julkaissut Varjokuva!1 day ago