DJ Hall of Fame / Wolfman Jack

Wolfman Jack ulvoi DJ:n tähdeksi

DJ Wolfman Jack oli yksi merkittävimmistä esikuvista ja idoleista toisen polven DJ-ammattilaisille, jotka aloittivat 1970-luvulla. Mies nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Svengijengi 62 / American Graffiti -elokuvan myötä. Hän oli salaperäinen pikkukaupungin paikallisradion DJ, jonka yöshowta kruisaileva nuoriso kuunteli autoradioistaan. Matalaääninen ”susimies” soitti rock’n rollia, doo woppia, surf-musaa eli sen ajan hittibiisejä. Välillä hän ulvoi kuten ”susimiehen” pitääkin.

American Graffiti nosti DJ:n hänelle kuuluvalle paikalle nuorisokulttuurissa. Se antoi rock’n rollille seremoniamestarit, jotka kutovat äänitteistä jokaisen nuoren oman elämän soundtrackin.

Salaperäinen Susimies toi yli 30 vuoden ajan lisäväriä Pohjois-Amerikan radioaalloille. Mies kähisi, murisi, puheli leppoisia ja päästi aina silloin tällöin ilmoille karmivan kiljuntansa, joka erehdyttävästi muistutti suden ulvontaa.

DJ Pena kertoo American Graffitin vaikuttaneen ratkaisevasti hänen uravalintaansa.

– Olin tehnyt muutamia keikkoja nuorisotiloissa ja koulubileissä, mutta ne olivat lähinnä sellaista ujohkon nuoren levynkääntöä.Mallia olin koettanut ottaa jonkin verran YLE:n parhailta radiojuontajilta kuten Jouko ”Poppantai” Rikalainen, Pentti ”Poppamies” Kemppainen ja Jussi Raittinen. Mutta vasta Wolfman Jack osoitti, mitä juontava DJ voi parhaimmillaan tehdä.

American Graffiti vapautti monet muutkin DJ:t kautta maailman kokeilemaan rajoja rikkovia esitystapoja. Suomessa ja erityisesti Lahdessa alkoi Joni Heinosen ja kumppaneiden vetämä kulttuuri, joka johti mm. Sleepy Sleepersien kautta Leningrad Cowboyseihin.

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1975 ja oli yksi vuoden menestysleffoista myös Suomessa. Katsomossa vaikuttui myös joitain diskokeikkoja tehnyt DJ Pena.

• Suomessa ei tuolloin ollut hajuakaan kaupallisesta radiotoiminnasta, mutta Wolfman näytti esimerkkiä mitä se voisi olla. Minusta tuli kertaheitolla fani. Haaveilin, että olispa hienoa vauhdittaa joskus kuuntelijoiden illan ja yön viettoa samaan tapaan. Kytemään jäi ajatus omasta radioshowsta.

Pena eteni kohti omaa haavettaan määrätietoisesti – vai oliko sittenkin kyse vain sattumien summasta. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän aloitti ammattimaisena DJ:nä ja pääsi harjoittelijaksi Yleisradion Lapin radioon. Varusmiespalveluksen aikana hän organisoi Sodankylän jääkäripataljoonan sisäisen radion, osallistui valtakunnalliseen DJ-kisaan ja perusti Lappiin DJ-yhdistyksen, The Arctic DJ Clubin. Tampereelle muutettuaan Pena jatkoi keikkailua ja oli mukana perustamassa Pirkanmaan Tiskijukat -yhdistystä, jonka lehden päätoimittajana hän levitti diskon ilosanomaa, aluksi Tampereella ja myöhemmin ympäri maata. Lehden nimeksi tuli – yllätys, yllätys – Diskosusi. DJ Edward levytti samannimisen biisin Sony Musicille!

– Kun perustimme parhaimmillaan nelivärikantisen lehden, nimeksi piti välttämättä laittaa Diskosusi. Me koimme itsemme Susimiehen hengenheimolaisiksi, tai ainakin Sudenpennuiksi.

Toimittajaopintojen kuluessa Tampereella Pena perusti Discopress Oy:n, joka aloitti DJ-ohjelmatoimistona ja keskittyi myöhemmin äänitteiden promoamiseen ja radio-ohjelmien tuotantoon.

• Meidän tiimi pyydettiin vetämään Tampereen Pyrinnön diskotoimintaa VPK:lle, jolle haluttiin muutenkin kasvojenkohotusta. Nykyään puhuttaisiin kai brändäyksestä. Keksin, että tehdäänpä tästä Wolfman Jack Club! Helpommin sanottu kuin tehty. Miestä tai hänen edustajaansa metsästettiin eri puolilta maailmaa, sillä Wolfmanin show’t pyörivät tuolloin USA:n armeijan radioissa. Olisimme siis kysyneet, voidaanko tällainen tribuutti toteuttaa.
• Wolfman alias Robert ”Bob” Smith vaikutti tuolloin Välimerellä USA:n laivaston radiossa.
• Ehkä oli onni, että nimihanke hautautui. Jenkit olisivat varmaan lähettäneet laskun nimen käytöstä. VPK Disko pysyi nimenä. Myöhemmin samoissa tiloissa toimi muun muassa Senssi. Nykyään siellä lienee kuntosali, jossa soi diskomusa.

Wolfman Suomessa

Radioalalla vaikutti 80-90-luvulla innokas myyntimies ja ideanikkari Petri Deryng (os. Niemi),joka päätti tuoda Wolfman Jackin radiokiertueelle Suomeen 90-luvun alussa. Hankkeen sponsoriksi lähti Toyota. Tarina ei kerro, miten jenkkiautokulttuurin samansaattaja Wolfman suhtautui japsiautoihin. Joka tapauksessa mies saatiin kiertueelle, jonka aikana hän vieraili radioasemilla ja esiintyi paikallisissa autoliikkeissa. Samalla julkaistiin kokoelmalevy Wolfmanin radioshow’sta.

• Wau! Tämä oli niin kova juttu, että valmistauduimme Radio Musassa tähän kuin valtiovierailuun. Otaksuin jostain kumman syystä, että Wolfman on suurella todennäköisyydellä Jack Daniels-juoman lämmin ystävä. Tuohon aikaan tätä jaloa juomaa ei saanut Alkosta, mutta muistaakseni Epe Heleniuksen baarikaapissa sitä oli ja hän suostui luopumaan pullosta.

Kun suuri päivä lopulta koitti, vannoutunut Wolfman-fani Pena oli niin täpinöissään, että hänen oli pakko pyytää haastattelijaksi radiomaster-voittaja Anne Sarlin. Wolfman oli levyjensä ja karismansa ansiosta kasvanut elämää suuremmaksi hahmoksi Penan mielessä, vähän niin kuin Elvis.

Radiohaastattelun jälkeen legenda seurueineen ohjattiin radion kahvihuoneeseen. Pena otti esille Jack Danielsin ja kuinka ollakaan, Wolfman ei ollutkaan viinamiehiä. Ei kellään sattuis olemaan marijuanaa, hän kysyi. No eihän sitä kenelläkään ollut, eikä muuten ole vieläkään kuin alan harrastajilla. Wolfman oli myös ihmeissään, kun hänelle ojennettiin nippu vanhoja Diskosusi-lehtiä.

Radio Porissa Wolfman pääsi seuraamaan DJ Johnny-Kai Forsselin live-työskentelyä.

• Minulle hän sanoi myöskin kuultuaan lähetystäni, että ”You are my kind of DJ” – ja sillähän minä elin pari kuukautta, naureskelee Johnny.
• Wolfman Jackin taika on mielestäni hänen maagisessa tavassaan puhua ja huutaa yhtä aikaa ja siinä, että hän pysyi piilossa Meksikon puolella antaen ihmisten arvuutella hänen olemustaan.

• Pääasiassa luulivat minua isoksi, mustaksi mieheksi, sanoi Susimies. Johnny kertoo myös tuskailleensa Jackille tuosta juontajien ikiongelmasta, levyjen päälle puhumisesta.
• Jack sanoi, että anna mennä vaan – kuulevathan ne samat levyt miljoona kertaa. Erääksi menestymisensä syyksi Wolfman mainitsi sen, että koko uransa ajan piti näppinsä erossa nk. payola-ilmiöstä, lahjonnasta johon moni DJ on sortunt.

Wolfman Jack alias Robert Smith poistui soittamaan levyjä ns. yläkertaan heinäkuun alussa vuonna 1995.

Wolfmanin tyyliä ja muistoa vaali pitkään DJ Edward, ”the man with the golden voice”. Eki Sillanpää puolestaan esiintyi DJ Wolfman -nimellä vetämässään Rodeo-yökerhossa.

Wolfmanille omistettu nettisivusto pitää yllä legendan muistoa. Sieltä voi tilata itselleen fanikamaa kuten paitoja, lippiksia ja badgea.

Seikkailu lumisilla lakeuksilla

Wolfman Jackin kiertueen järjestänyt Petri Deryng (PYN Radio & Tv oy) muistelee PR-kiertuetta, jolla oli mukana myös Wolfmanin agentti Lonnie Napier:

– Matkalla Radio Vaasasta Ouluun Radio Megaan, alla ohjelmien Suomi-sponsorin SUV. Wolfia tylsistyttää pitkä ajo lakeuksilla. Päätä hiertää autossa ja hän riisuu stetsoninsa kädelleen. Yllätys on suuri, hänen stetsoninsa liereissä on kaksi käsinkäärittyä marijuana-savuketta jotka olivat unohtuneet sinne ja ovat olleet siellä myös hänen tullessaan Suomeen tullin läpi. Savuke palamaan ja marin polttaminen sai Wolfin kestämään hyvin Pohjois-Pohjanmaan pitkät ja pitkästyttävät maantieosuudet.

Radio Roysta matka jatkuu Radio Kajaukseen, mutta tarkoitus välissä viettää lepopäivät Rukan hiihtokeskuksessa. Jossain ennen Posiota huomaan, ettei maantien varrella ole ollut pitkiin aikoihin bensa-asemia, enkä ollut varautunut Rovaniemellä tankkaamaan.

Bensa loppui ja joudun hämärtyvässä loppuiltapäivässä ajamaan auton aivan maantien penkan viereen. Wolfman hyppää autosta ulos penkan puolelta ja uppoa bootseissaan lumihankeen. Bootsit täyttyvät lumesta ja kuluu noin 30 sekuntia, kun Wolfman kertoo, että hän on sairastunut flunssaan.

Saan pysäytettyä auton, joka vie meidät noin 20 kilometriä eteenpäin ensimmäiselle bensa-asemalle. Auto on pieni ja vanhanmallinen Toyota Corolla, johon juuri juuri mahduimme sisään. Kuljettaja tunnistaa matkustajan ja koomisesti saavuttuamme bensikselle, sanoo Wolfmanille englanniksi ” I am sorry, that I have a japanese car.”

Rukan omistajaperhe on varannut Wolfmanille luksusluokan asunnon, johon hän asettuu kahdeksi vuorokaudeksi ja kertoo sisään astuessaan, ettei enää aio astua koskaan enää uudestaan lumeen. Wolfman saa ohjeet tilata ruokaa sisäpuhelimella huoneeseen, mutta unohtaa miten otetaan ulko- tai sisäpuhelu.

Kuulin jälkikäteen, että hänen soitot menivät Lapin hälytyskeskukseen, jossa otettiin vastaan noin viisi kertaa juustohampurilaistilaus Ruka-oleskelun aikana.