Kuukauden Levyt 2012
Tammikuu
ANNELI MATTILA – Seitsemäs taivas (AXR)
– Hyvää kannattaa odottaa vaikka vähän pidempäänkin. Albumilta on meillä ollut kovassa soitossa jo peräti viisi eri kappaletta. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Seitsemännessä taivaassa on kuuntelijat tämän jälkeen. Radio Inarin toimitus
Helmikuu
HEIKKI KOSKELO – Aamuun on aikaa (Mediamusiikki)
– Todella loistava kokonaisuus sellainen suomalaista perusmusiikkia, jota meidän kaikkien kelpaa kuunnella. Heikin levyllä jokainen raita on kuunneltavaa ja ennen kaikkea tanssittavaa musiikkia. Hieno kokonaisuus, nostan hattuani ja korkealle. Lasse Finska / Lomaradio
– Kattava kokonaisuus, tyylikäs sekoitus uutta ja vanhaa musiikkia. Huipputekijätiimin kädenjälki kuuluu levyllä, ja Heikin mahtava ääni pääsee oikeuksiinsa monipuolisissa kappaleissa, joista jokainen varmasti löytää mieleisensä niin kuunteluun kuin tanssilattiallekin. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Ihan toimiva sekoitus uutta ja vanhaa. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Sympaattinen solisti, viime kesän tangomiehistä parhain. Monipuolinen biisivalikoima laajan yleisön makuun. Perinnetietoisesta kokonaisuudesta täydet pisteet. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere
Maaliskuu
EIJA KANTOLA – Peili (AXR)
– Parasta Eijaa, sillä musiikki sopii radioon, tanssimiseen ja kuuntelemiseen. Hyvät rytmit ja tekstit siivittävät kokonaisuuden parhaimpaansa. Lasse Finska / Lomaradio
– Monipuolinen albumi osuu korvien väliin ja tanssijalan alle. 20 vuoden kokemus tangokuningattarena kuuluu kypsinä, mietittyinä tulkintoina. Eija tekee lauluista itsensä näköisiä. Pentti Teräväinen / Radio Musa, Tampere
Huhtikuu
HEIKKI SALO – Hiili (AXR)
– Loistava albumi Salolta, kuunneltavaa ja soitettavaa musiikkia. Lasse Finska / Lomaradio
– Suuri, suomalainen lauluntekijä ja tarkkanäköinen tarinankertoja on iskussa. Ajassa kiinni, menneisyyden tuntien. Levy vie Pohjanmaalta Pispalanharjulle mukanaan Miljoonasateen fanit ja nekin, joille Heikki Salo on se poika lavan takaa. Pentti Teräväinen / Radio Musa, Tampere
Toukokuu
FBI-BEAT – Jos olet mun (Magnum)
– Monipuolinen kokonaisuus. Tanssija ja kuuntelija löytävät omat suosikkinsa. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Käyttölevy tanssimusiikin tarvitsijoille ja kotimaista musiikkia soittaville radioille. Maistuva kattaus, onnistunut tuotanto. Pentti Teräväinen / Radio Musa, Tampere
– Radio- ja kuuntelijaystävällistä uutta musiikkia tuttuun perinteiseen FBI-Beat-tyyliin. Lasse Finska / Lomaradio
Kesäkuu
KIKKA LAITINEN – Suomalaisia rakkaustarinoita 3 (Humble House)
– Todella vaikea valita kolmen yhtä hyvän ehdokkaan väliltä, ne kaksi muuta ovat Kai Jämsä ja Marko Maunuksela. Kikka Laitisen albumi on hieno kokonaisuus; samastuttavia rakkaustarinoita useista eri näkökulmista. Erityisesti kappaleiden tekstit puhuttelevat kohderyhmäämme. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Vahvan naisen elämänmakuisia tulkintoja elämän eri vaiheista. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
Heinäkuu
MIKKO SIPOLA – Making a Sound (Universal)
– Raspikurkkuinen Mikko on todella valmis laulaja, eikä ihme 1000 keikan jälkeen! Biisit tasaisen hyvää ruotsalaistuotantoa kahta lukuun ottamatta! Hyviä ne suomalaisetkin ovat! Joni Heinonen / Radio Voima – Lahti
Elokuu
SEPPO TAMMILEHTO – 1952 (Turenki)
– Ammattitaitoa – kuuluvuusalueeltamme. Jyrki Hakanen / Radio Sun – Lempäälä
– Erinomainen katsaus taitavan laulaja-lauluntekijän menneisyyteen, tähän päivään ja tulevaisuuteen. Täysipainoinen paketti hyvää musiikkia ja myös elävää kuvaa. Pentti Teräväinen / Radio Musa
Syyskuu
TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI – Afrikan Tähti (Wea)
– Tuure piristää syksyn harmaudessa ja pimeydessä. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Afrikantähteä oli mukava pelata pikkupoikana ja levyä kuuntelee nyt isompana. Ilmari Aikio / Radio Inari
– Valovoimainen tunteiden tulkki loistaa uudella albumillaan. Hippi Hovi / Radio Vaasa
– Yksi kanavamme toivotuimpia ja soitetuimpia. Uuden albumin ensimmäinen lohkaisu ”Eloon!” on tällä hetkellä listamme ykkösenä. Juuri sopivaa lääkettä syksyn pimeyteen! Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Säännöllisin väliajoin tulee joka, joka uudistaa iskelmää. ”Suomen Manu Chao” lisää siihen eksoottisiakin mausteita ja syntyy maistuvaa soppaa. Kokonaisuus kestää kuuntelua pitkään. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere
Lokakuu
YÖLINTU – Minne maailma kuljettaa (Warner)
– Yölintu on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa kunnioitettavat 20 vuotta. Uusi albumi on hieno kokonaisuus, jonka ensimmäinen lohkaisu Minne maailma kuljettaa on meillä listaykkösenä. Jyrki Hakanen / Radio Sun
– Minne maailma kuljettaa? Ilmari Aikio / Radio Inari
Marraskuu
PEKKA MIKKOLA – Pirstaloitu onni (Mediamusiikki)
– Positiivinen yllätys, löytyy jokaiselle jotakin. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Persoonallisen äänen omaava tangokuningas on tehnyt monipuolisen esikoisalbumin, jossa riittää sopivaa soitettavaa sekä radioille että tanssiparketeille. Vakuuttavan avauksen perusteella Pekalle uskaltaa povata kiintotähden asemaa. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere
Joulukuu
TOMMI SOIDINMÄKI – Joulun hiljaisuus (Mediamusiikki)
– Tässä on todella tarjolla joulun hiljaisuutta ja rauhallisuutta, mitä kaiken kiiren ohella kaivataan. Hieno tunnelmallinen kokonaisuus. Päivi Karppinen / Radio Kajaus
– Kaksitoista tunnelmallista joululaulua ja jouluaiheista laulua on tyylikäs paketti, joka kestää joulusta toiseen. Tommin ääni on vain komistunut kilometrien myötä. Pentti Teräväinen / Radio Musa Tampere