Melkoinen joukko poptähtiä ja julkkiksia ehtii tänä vuonna 50 vuoden ikään. Ulkoisesti katsoen sitä ei ihan heti uskoisi. Asiaa pohdiskelee muun muassa CNN News.
RADIO MUSA FACEBOOKISSA
8 hours ago
LASSE NORRES on poissa. Suomen kevyen musiikin suuri vaikuttaja menehtyi vaikeaan sairauteen. Hänen viimeinen haastattelunsa ilmestyi muutama viikko sitten Hesarissa.
Radio Musan Pena Teräväinen ystävystyi Norreksen kanssa lähes 50 vuotta sitten.
- Lasse otti aloittelevan musiikkitoimittajan lämpimästi vastaan. Hän oli ensimmäinen levyfirman PR-ihminen, johon tutustuin. Teimme yhteistyötä vuosikymmenet, kun meidän firma hoiti Lassen edustamien artistien promolevyjakelut ja myös lukuisat haastattelut. Lasse oli musiikkimanagerien ja PR-ihmisten kuningas, jonka valoisaa olemusta ja hauskoja juttuja jäädään kaipaamaan. Lepää rauhassa, Lasse.
... See MoreSee Less
8 hours ago
LAVVANTAITANSSIT alkavat PENAn juontamalla TÄTÄ SUOMI TANSSII-listalla klo 18 ja jatkuvat myöhälle yöhön. SANTOSEN PEKKA ja päivän pätkä aamukahdeksan jälkeen. LIIKENNERADIO klo 9 jälkeen, Tampereen Enska ja ja Vehoniemen Automuseon LEILA SUUTARINEN. PENTTI OSKARI KANGAS pakinoi noin 9.30, nyt muistelun aiheena savolainen asenne.![]()
Kiinnostavia kahvituntivieraita: ![]()
10.05 kirjailija TAPANI BAGGE ja Pena Teräväinen, 11.05 laulaja-muusikko JUKKA KITTILÄ ja Gilda Nevala, 14.05 laulaja STEPHAN NYMAN ja Herman Hagnäs, 15.05 King Elvis Association -yhdistyksen TOMI RAUSSI ja Pena Teräväinen sekä 16.05 laulaja TINA PETTERSSON ja Gilda Nevala.![]()
Pentti Oskari pakinoi uudelleen noin 17.30. KARI HELOPALTIOn toimittamia VIIHDEUUTISIA kuullaan pitkin päivää ja kaikkien aikojen parasta musaa yötä päivää. Studiossa GILDA.![]()
KUUNTELE missä tahansa: www.radioplayer.fi/kanavat/radio-musa
... See MoreSee Less
1 day ago
RADIO MUSAn perjantain aamukahvilla klo 9 jälkeen laulaja TINA PETTERSSON ja Gilda Nevala. Iltapäiväkahvilla klo 14 jälkeen Teräväisen Penan seurassa TOMI RAUSSI, joka johtaa King Elvis Association -yhdistystä. MUISTOJEN VIRTA- sarjassa noin klo 16.30 toimittaja HANNU IGNATIUS kertoo suomalaisten muistoja legendaarisesta Olavi Virrasta. BEATLES & SUOMI -sarja klo 17 jälkeen, toimittajina JUSSI TUOVINEN ja JUHA SALO. ![]()
DISKOPALLON ALLA klo 20 jälkeen DJ ILKKA soittaa takavuosien jytää, purkkaa ja diskoa. SAMIN LEVYLAUKKU avautuu klo 21 jälkeen, DJ SAMI soittaa mitä levylaukusta löytyy. DJ ILKKA jatkaa klo 22 jälkeen diskopallon alla. ![]()
KARI HELOPALTIOn toimittamia VIIHDEUUTISIA kuullaan pitkin päivää sekä kaikkien aikojen parasta musaa yötä päivää. Studiossa GILDA.![]()
KUUNTELE Musaa vaikka täältä: www.radioplayer.fi/kanavat/radio-musa
... See MoreSee Less
