Äänitetyn musiikin kysyntä USA:ssa väheni viime vuonna merkittävästi, mutta musiikin kuluttaminen kokonaisuudessaan kasvoi. Tämä ilmenee Nielsen Music -markkinatutkimuslaitoksen tekemästä selvityksestä.
Yhdysvaltalaiset kuluttajat käyttivät musiikkiin viime vuonna keskimäärin 109 dollaria eli lähes 90 euroa per naama. Siis äänitettyyn musiikkiin, Spotify´n kaltaisiiin musiikkipalveluihin ja pääsylippuihin.
Konsertit, live-tapahtumat nappasivat koko kakusta noin puolet. Festareilla kävi arviolta 32 miljoonaa kansalaista. Spotify´n ja kaltaistensa osuus kasvoi peräti 54 prosenttia. Nyt oltiin siis USA:ssa, joka on maailman musiikkimarkkinoiden ylivoimainen veturi aina vaan.
Kommentoi