Radio Musan aalloilta tuttu musiikkitoimittaja Lasse Finska menehtyi agressiivisen syövän uuvuttamana sunnuntaiaamuna. Lasse oli kuollessaan 62-vuotias.
Tanssiravintoloissa musiikkijuontajana toiminut Lasse Finska tuli radioalalle ensimmäisen Radio Musan myötä 1989. Lassella oli radiossa oma ohjelma Vaihtoaskel Go-Go. Hänen  ohjelmiaan kuultiin vuosien mittaan useissa radioissa eri puolilla Suomea.

Lasse Finska toimi myös levytuottajana sekä kokoelmaäänitteiden toimittajana. Hänen erikoisalaansa oli kotimainen tanssi- ja iskelmämusiikki sekä harmonikkamusiikki. Hän oli järjestämässä alan tapahtumia ja juontamassa alusta alkaen Lavakauden päättäjäisiä sekä Tamperelainen Musa -gaalaa. Lasse oli usein myös erilaisten laulukilpailujen tuomaristossa ja juontotehtävissä.

Lasse Finska harrasti nuoruudessaan autourheilua ja toimi autokilpailujen kuuluttajana. Hän juonsi tanssipaikoilla orkesterien väliaikamusiikkeja ja oli myös innokas tanssinharrastaja.

Lassen poismeno tuli useimmille yllätyksenä, sillä hän oli vielä viikko sitten haastattelemassa musiikki-ihmisiä Helsingin matkailumessuilla. Lasse Finskaa jäävät kaipaamaan radionkuuntelijat sekä  laaja ystävä- ja tuttavapiiri.