En osannut kuin toivoa, että Titanic ei uppoa tänä yönä ja 20-vuotiaasta Veikko Niemisestä olisi kasvanut eläkeläinen, joka olisi oikeuttanut hänet omaan rauhaan. Nämäkin puhkisoitetut rallit kuultiin Vaasan Amarillossa 2.joulukuuta, jossa Frederik, Tapani Kansa ja Danny esiintyivät Finnhittien kuninkaat-kiertueen tiimoilta.
Kaksi ystävää on yläikäisten seurassa
Ystäväni soitti Vaasasta ja kertoi ostaneensa 18 euron liput Finnhittien kuninkaat-keikalle. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Virittäydyimme tunnelmaan hyvissä ajoin ennen konserttia kuunnellen herrojen vanhempaa ja tuntemattomampaa tuotantoa, jota löytyy netin suoratoistopalveluista paljon. Ystäväni kanssa olimme kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että herrojen keikkasetti olisi samansuuntainen kuin meidän suoratoistopalvelun soittolista.
Päästyämme keikkapaikalle odotimme lähes kymmenen minuuttia baaritiskillä vuoroamme samalla seuraten, kun vain yksi baarimikko palveli alati paikalle virtaavaa kansaa. Tajusimme pian, että olemme ravintolassa ainoat alle 70-vuotiaat. Ovet aukenivat 22.00 ja keikka alkoi 23.30. Keikka myöhästyi hetken, näet se ovi oli lukossa, josta illan tähdet tulivat lavalle. Järjestäjät yrittivät väkisin aukaista ovea ennen kuin ymmärsivät hakea ravintolan työntekijältä avaimen.
Keikalla oli tuntematon bändi
Keikka alkoi vauhdikkaasti kaikkien kolmen esittämällä Sammy Babitzinin hitillä Daa-da daa-da. Tämän jälkeen ohjelman rakenne eteni siten, että kukin artisti esitti kolme kappaletta, jonka jälkeen lavalla ollut juonsi kollegansa valmiiksi opetelluilla, teemaan sopivilla ”hauskoilla” kommenteilla lavalle.
Tunnelma oli niin lämminhenkinen, että hiki valui pitkin selkää. Ravintolassa oli arviolta 50 astetta lämmintä. Asiaa ei yhtään parantanut naiset, jotka hihhuiloivat artistien suosituimpien biisien aikana mieltä vailla. Niin, keikalla kun ei kuultu kuin ne tunnetuimmat kuten Tuuliviiri, Kalajoen hiekat ja Volga. Tämä voidaan toki ajatella kahdella tapaa: miksi esittää tuntemattomia hittejä, niillä kun tuskin saa juopuneita ihmisiä hyppimään tanssilattialla. Toisaalta taas, riittää kun istuu kuusi tuntia Iskelmä päällä radiosta, niin on kuullut koko herrojen keikkaohjelmiston sitä kautta.
Noin puolessa välissä keikkaa kävin kysymässä organisaatioon kuuluvalta henkilöltä tarkempia tietoja esiintyjistä. Hän ei tiennyt ketä soittajat ovat. Ainoa tieto oli ”jotain studiomuusikoita.” Tätä asiaa tuki myös se, että heistä jokainen soitti katsellen jatkuvasti näytönsäästötilaan menevää tabletin näyttöä. Kukaan soittajista ei osannut soittaa ilman nuotteja. Toisiksi viimeisen biisin jälkeen Kansa sanoi: ”nyt isot aplodit bändille.” Bändille, mutta ketä bändissä soitti? Taustabändi oli melkeinpä illan ainoa kuuntelemisen arvoinen asia, ja heidänkään nimeä ei muistanut kukaan.
Lavalle ei tulla yhtään ylimääräistä kertaa
Loppukliimaksi oli se, kun Tapsa, Danny ja Reetu lauloi joulukuun kunniaksi viimeisenä biisinään Popedan hitin Pitkä kuuma kesä. Tämän jälkeen he poistuivat framilta, ja lavalle sytytettiin loisteputkivalot palamaan. Yleisö mylvi ”we want more!” mutta soittajat alkoivat nyppiä mikrofoneista johtoja irti ja laittamaan soittokamoja laatikkoihinsa. Lieneekö herrat liian ylpeitä vai kilometrejä liikaa mittarissa?
Ystäväni kanssa istuimme yöllä pöydän ääreen purkamaan tunteitamme illan tapahtumista. Tulimme siihen tulokseen, että tunnelma katsomossa oli suurenmoinen, mutta esiintyjistä paistoi tietynlainen kyllästyminen. Liekö syynä se, että herrat ovat laulaneet näitä samoja ralleja vuosikaudet. Niin, ja minun olisi tehnyt mieli heittää stringien sijasta bokserit Reetulle siitä hyvästä, etteivät tulleet lavalle encorena enää.
Dani Branthin
