Paikallisradioiden Kuukauden Levyksi on valittu Yölintu-orkesterin albumi Maailma on kauneimmillaan, jonka on tuottanut Sampo Haapaniemi. Hopeaa otti Juha Tapion uutuus Kuka näkee sut. Kolmanneksi äänestettiin Micke Björklöf & Blue Stripin live-bluesalbumi Twentyfive Live at Blues Baltica.

Yölintu on yli 25-vuotisen uransa aikana muuntautunut teinipoikien humppabändistä aikuispoppia soittavaksi ammattiorkesteriksi. Alkuperäisistä jäsenistä mukana on enää vain keskushahmo, laulava haitaristi Simo Silmu. Hänen veljensä Matti Silmu lähti soolouralle viime vuonna. Nykyinen miehistö koostuu monissa liemissä keitetyistä ammattimuusikoista.

Mediaa kiinnosti levynjulkaisuviikolla lähinnä se, että Simo Silmu on raitistunut ja muutenkin hyvässä iskussa. Musiikista ei jutuissa juurikaan puhuttu.

Uudella albumilla on tuottajana häärinyt Sampo Haapaniemi, jonka aiemmat meriitit ovat popin ja lastenmusiikin saralta. Albumin ensimmäiset kappaleet menevät keskitempoisen nykypopin tunnelmissa, elettyä elämää tilittäen. Kappaleiden samankaltaisuuden selittänee maan johtavien sanoittajien tarve ladata Simon koko elämäntilanne alle neljään minuuttiin.

Albumin loppupuoli on sitten monipuolisempi rytmeiltään ja teksteiltään. Ikään kuin olisi palattu lähelle Yölinnun lähtöruutua, jossa soi myös positiivinen nuoren miehen elämänusko.

Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikeilleen.

YÖLINTU

– Yölinnun uusi tuleminen on totta. Simo Silmua kaivataan edelleen viihteen pariin. Monipuolinen levy, jossa on paljon soitettavaa ja kuunneltavaa. Sopii Suomen suveen. Simo on puhjennut yhtä aikaa kuin koivun silmun kanssa kesän vehreyteen. Reijo Glad / Radio Sandels
– Yhä on Simo ja kumppanit iskussa…Jussi Häkkilä / Radio Pooki
– Yölinnun pitkää lentoa seuranneet ilahtuvat, kun yhtye on jälleen nousukiidossa. Levyltä löytyy paljon soitettavaa radioihin, jotka ovat odottaneet, että Simo ja kumppanit tulevat ja näyttävät miten kuuntelijat otetaan haltuun. Pentti Teräväinen / Radio Musa

MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP
– Micke Björklöf & Blue Strip on julkaissut hienon livelevyn, jolla osoittaa kuuluvansa Euroopan blueseliittiin. Kauhavan rauta ei ruostu. Anssi Marttinen / Radio Vaasa

KUUKAUDEN LEVY / Huhtikuu 2018
1. YÖLINTU – Maailma on kauneimmillaan (Universal)
2. JUHA TAPIO – Kuka näkee sut (Kaiku)
3. MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP – Twentyfive Live at Blues Baltica
4. JOEL HALLIKAINEN – Elämän säkeet (Suomi-solistit)
5. PEKKA TIILIKAINEN & BEATMAKERS – Used Guitars etc. (Turenki)

KUUNTELE Simo Silmun haastattelu keikkamatkan varrelta. Haastattelijana Pentti Teräväinen :