Lavakauden päättäjäisten 30-vuotisjuhlaa piti viettää näinä aikoina, mutta kuten tiedetään, koronaviruspandemia siirsi tämänkin tilaisuuden. Tätä Suomi tanssii -listan laatijat ovat julkistaneet perinteiset vuoden valintansa tämän tilaisuuden Musa-gaalassa. Nyt valinnat julkistetaan ilman gaalaa ja kunniakirjat jaetaan myöhemmin.

Tätä Suomi tanssii -listaa on laadittu vuodesta 1986 lähtien. Ensi vuonna on siis 35-vuotisjuhlan paikka. Lista kertoo maan tanssituimmat iskelmät kahdesti kuussa. Listan laativat tanssi-iskelmän asiantuntijat, jotka soittavat ravintoloissa ja tanssipaikoilla.

Tässä vuoden valinnat:

VUODEN TANSSITTAJA – Neitoset

Tanssiorkesteri Neitoset voitti SMOrk-orkesterikilpailun Tangomarkkinoilla viime vuoden heinäkuussa, minkä jälkeen yhtyeen keikkakalenteri on täyttynyt pitkälle tulevaisuuteen. Neitoset on valloittanut tanssikansaa ammattitaidollaan, tanssijalan alle menevällä ohjelmistollaan ja raikkailla sovituksilla. Kirsikkana kakun päällä on stemmalaulu, joka kaikuu parhaimmillaan jopa neliäänisesti. Viime vuoden lopulla Neitoset saivat Kullervo Linnan Säätiön arvostetun palkinnon.

Neitoset ovat Marja Pisilä (laulu), Stiina-Emilia Kemppainen (harmonikka, koskettimet ja laulu), Anni Palojärvi (koskettimet ja laulu), Heli Korkala (basso, klarinetti, kitara ja laulu) sekä Satu Palmroos (rummut).


VUODEN TANSSITTAJATULOKAS – Three Decades

Gilda Nevalan johtama Three Decades -yhtye on ollut jo toista vuotta tanssilistalla ”Mellow Saxophone”- kappaleella, jolla fonia soittaa rokkikukko Michael Monroe. Heidän tiensä kohtasivat vuonna 2018 X Factor -ohjelmassa, jossa Michael oli yksi tuomareista.

Stemmalauluun panostava Three Decades esittää muun muassa jazzia, rockabillya ja bluesia. Yhtyeen ulkoinen olemus yhdistelmä Marilyniä ja Harmony Sisters- tyylisiä lauluyhtyeitä. Keikoilla yhtye tarjoaa aikamatkan menneiden vuosien tunnelmiin. Gildan (laulu, piano ja sovitukset) lisäksi yhtyeessä musisoivat Spark (laulu, saksofoni ja pyykkilauta) ja Lily (laulu, ukulele ja pyykkilauta).

 

KESÄN TANSSIHITTI – Mambo Italiano, Johnny & The Dodgers

Johnnyn alias Pasi Hailion johtama The Dodgers iski alkuvuodesta kultasuoneen, kun ilmoitti tuovansa Olavi Virran repertuaaria nykyaikaan. Rokahtava sovitus ”Mambo Italiano”-klassikosta on ollut kuukausia tanssilistan ykkönen, eikä menestykselle näy loppua. Tulossa on kokonainen pitkäsoitto Virran tunnetuksi tekemiä lauluja.

Johnny & The Dodgers voitti Suosikki-lehden Rockkuningas-kilpailun vuonna 1979. Pasi Hailio tuskin uskoi tuolloin, että levyttäisi vielä joskus Olavi Virran hittejä. 40 vuoden aikana hän on esiintynyt myös nimellä Tony Montana.

KESÄN DISKOHITTI – Ollaan lähekkäin, Jon Landlord

Kierrätys on nykyään muotia myös musiikissa. Toinen Maanantai -yhtyeessä pinnalle ponnahtanut ja sen jälkeen iskelmäsanoittajana kunnostautunut Jon Landlord (Jari Salonen) on menestynyt tanssilistoilla ja radioaalloilla viime vuosina kierrättämällä takavuosien hittejä, jotka on sovitettu tanssipopiksi. Hänen molemmat sooloalbuminsa on valittu paikallisradioiden Kuukauden Levyiksi. Tulossa on kokonainen albumi Finnhitsaikakauden musiikkia.

Ollaan lähekkäin” on Veikko Samulin sävellys ja Juha Vainion sanoitus, jonka alun perin lauloi vuonna 1977 hitiksi Markku Aro.