Juicen ja Mikon viimeinen yhteiskonsertti Klassikoiden ilta pidettiin Tampere-talossa 2004. Nyt tuon konsertin parhaat palat on remasteroitu uudelle Parasta ennen -albumille, jonka tuotolla tuetaan Juicen Kirjaston toimintaa.

Laulaja Elina Sauri on ehtinyt olla monessa mukana, mutta hänen esikoissinglensä Yötä valvon / Benjamin ilmestyi juuri äskettäin. Levyllä liikutaan tyylitajuisesti 50-luvun parhaissa iskelmätunnelmissa.
Matti Lipposen laulama Ympäri auringon on miehen oma kappale, jota ovat olleet tekemässä myös Jari Latomaa ja Mirjam Paaso. Biisi noteerattiin vuodenvaihteessa Tätä Suomi tanssii -listalla ja jatkoa odotellaan.
Tomi Markkola juhli heinäkuussa 20-vuotista uraansa tangokuninkaana. Myyty mies– juhlalevy ilmestyi hiljattain, monen vuoden levytystauon jälkeen. Tomi on mahtavassa laulukunnossa ja albumi on täynnä tarttuvia, oikeita iskelmiä.
Lännentie-yhtyeen esikoisalbumi Vanha tie tuo suomikantrin klassikoita 2010-luvulle. Lajia on tehty Suomessa läpi vuosikymmenten, Tapio Rautavaaran ajoista alkaen. Laulaja Pekka Tiilikainen ja kitaristi Harri Koski saatiin tarinatuokioon levyn tiimoilta.
21 hours ago
2 days ago