Mika Mäkkeli tulkitsee Kirkan musiikkia albumillaan Kirkkaimmat hetket. Mika voitti Radiotähti-laulukilpailun lähes 25 vuotta sitten ja on ollut Tangomarkkinoiden kärkikahinoissa useampaan otteeseen.
Pena Teräväinen jututti Mikaa levyn tiimoilta:

Paikallisradioiden Kuukauden Levyksi on valittu Kunnan Pojat -yhtyeen albumi Yleisön pyynnöstä. Kakkoseksi tuli Miljoonasade-yhtyeen ja Jyväskylä Sinfonian Kahdet askeleet. Pronssia otti Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band jaVoodoo woman.
Jo 70-luvulla pinnalle noussut veteraanilaulaja Juhamatti julkaisi viime vuonna Elämä on hyvä -albumin, joka tulee näillä näkymin jäämään hänen viimeisekseen. Tuoreessa haastattelussa hän paljastaa jatkosuunnitelmansa eli musiikin teko jatkuu.
Älä kysy onnen hintaa ja Rakastunut mies ovat soineet hyvin radioaalloilla. Kolmas single Kosketus jää on juuri ilmestynyt. Tuottajana on Hans Rautio, jonka kanssa Juhamatti on tehnyt yhteistyötä vuosikymmenet.
KUUNTELE Pena Teräväisen tekemä haastattelu:
Laulaja Sami Niemelä on levyttänyt uuden version Suuret setelit-klassikosta, jonka aiemmin tekivät mm. Four Cats ja Popeda. Kysehän on melkoisesta asennebiisistä, joten otetaan selvää, miten läheltä teksti liippaa Samia.
Nokialainen ensihoitaja Teemu Lahtinen on levyttänyt Keijo Laitisen laulun Kuutamotanssi, joka on noteerattu tanssi- ja radiolistoilla.
13 hours ago
14 hours ago
15 hours ago