Mäntyharjun laulava lähettiläs Urpo Heikkilä julkaisi hiljattain uuden CD-levyn, jonka ykköskappaleena on laulu nimeltään Ennen vanhaan -tyyppi. Kappale kuulostaa niin omakohtaiselta, että Pena Teräväinen kyseli kuulumiset. Kuuntele haastattelu:
Mäntyharjun laulava lähettiläs Urpo Heikkilä julkaisi hiljattain uuden CD-levyn, jonka ykköskappaleena on laulu nimeltään Ennen vanhaan -tyyppi. Kappale kuulostaa niin omakohtaiselta, että Pena Teräväinen kyseli kuulumiset. Kuuntele haastattelu:
Laulaja Nomi on saanut itselleen radio- ja tanssihitin kappaleesta Ei niin kuin me. Kyseessä on jo viides single tulevalta esikoisalbumilta. Vasta parikymppinen Nomi tähtää tosissaan musiikkialalle. Pena soitti Nomille ja kyseli kuulumiset.
KUUNTELE haastattelu:
Laulaja Sami Niemelän nousujohteinen ura jatkuu. Alkuvuodesta ilmestynyt Tähdenlentona vain on saanut jatkokseen Paljon muistoja. Pena päivitti Samin kuulumiset.
KUUNTELE haastattelu:
Laulaja Anitta tekee aktiivisti hyväntekeväisyystyötä Sympatia ry:n hyväksi. Esimerkiksi kaikki hänen levyjensä tuotto menee yhdityksen toimintaan. Anittan tuorein levytys Jää mun luo soi Tätä Suomi tanssii -listalla ja kerää radiosoittoa ympäri maan.
KUUNTELE Penan tekemä haastattelu:
Kurren uutta Ilonpisaraa-hittiä voi luonnehtia suureksi rakkauslauluksi ja voimaballadiksi, joka on omistettu Kirsi-vaimolle. Englanninkielisestä versiosta on tehty myös hieno musiikkivideo. KUUNTELE Kurren kuulumiset Pena Teräväisen haastattelussa:
KATSO myös musiikkivideo Your love
4 hours ago
22 hours ago
Radio on elämäntapa – Pentti Teräväinen | Päivän Soini
www.permanto.fi
<p><em>30.6.2026 </em>| Timo Soinin vieraana Meilahden kesä-studiossa radiomies Pentti Teräväinen.</p> <p>Pentti Teräväinen on tehnyt radiota lähes koko työuransa. Kiinnostus alkoi jo nuorena, ...1 day ago
