Uutuuslevyt 2023
KESÄKUU
TOUKOKUU
Keijo Nurmi – Kuin kukka tuomeen
– Tällä levyllä kunnioitetaan perinteistä iskelmämusiikkia todella täydellisesti. Sopii täydellisesti varttuneemman iskelmämusiikinystävien iltamiin ja juhliin, eli kokeneemman & varttuneen tanssikansan tai perinteisen tyylin tansseihin sopiva kokonaisuus. Haitari soi molemmissa kapaleiden rytmeissä selkeästi. Tämä on hyvin tehty ja tuotettu kokonaisuus. Perinteisen iskelmätyylin kannattajien mustpakko hankinta menoon mukaan paikasta riippumattomiin hetkiin. – Harold –
– Rytmisesti vauhdikas kappale. Sopii hyvin suomen kesäisiin tunnelmiin. Useimmilla soitto kerroilla kappale alkaa tuntumaan hiukan saman sanoituksen toistolta. Kyllä tässä hyvä kesäinen fiilis on. Jarno
Pauli Haapalainen – Kesä seitkytkuus
Lipa Liukkonen & Laitakadun kulkijat – Laskekaa kivet maahan
– Tällä sinkulla mennään reippaalla poppisjutulla eteenpäin jäämättä paikoilleen kelaamaan. Tämän rytmissä on mukava bilettää tai – olla juoma kädessä, näin kesäaikaan. Todella hyvin on toteutettu ja tuotettu kepeä kokonaisuus artistilta ja tämä sinkku on todella hyvin mieliin jäävä soundeiltaan. Tämä vain on kilpailemassa ns. kesäbiisin tittelistä terasseilla että biletyspaikoissa. Ilmava ja rento kokonaisuus on tässä kansalle tarjolla. – Harold –
– Heti alusta esiin nousee persoonallinen ja vahva vokalistin ääni. Teijo Jämsä antaa rummuille kyytiä ja kappale etenee junan lailla hitaasti kiihdyttäen vauhdikkaasti loppuun asti. Sanoitus ei kokonaan istu tajuntaan ensimmäisellä kuuntelukerralla, toisella kierroksella pääsee jo hyvin kiinni tunnelmaan ja fiiliksiin. Jarno
Coitus Int 50 revival (albumi)
– Nyt on aika kuumaa tavaraa käsissä, tässä on kunnon vanhan liiton menoa ja meininkiä. Retromainen tunnelma ja helmiä, jotka elävät ihmisten tärykalvoilla lähes loputtomiin. Hienoa, että tämmöinen juhlalevy on julkaistu, sekä täydet pisteet siitä, että kyseistä äänitettä nopeimmat saavat hankittua myös orginaali vinyyli versioina. Itse äänitteeseen (cd versio). Äänite on masteroitu ja tuotettu erittäin laadukkaasti ja äänimaailma on rikas ja eloisa sekä instrumentit kuuluvat hienosti. ( Vinyyli versiosta irtoaa varmaan vielä nostalgisemmat vibat). Lisäpisteitä tipahtaa Juho Juntusen nostalgisesta kansi taiteesta. Kyllä tässä on iso pala suomalaista 70 luvun rock historiaa käsissä. Albumi on niin kuumaa tavaraa varsinkin näin (promoa) hypistellessä, että se melkein sormia polttelee. Hyvä Pena Penninkilampi, Mikko Alatalo, Harri Rinne, Hauli Bros yhtye sekä muut tämän äänitteen tuottamisessa mukana olleet. Tämä on jo pala suomalaista rock kulttuuri historiaa. Äänitteen Jaksaa varmaan tämän genren ystävät kuunnella heittämällä läpi , muille jotka eivät ole tähän niin perehtyneet, suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Tämä äänite kestää varmaan hyvin aikaa ja 50 vuotis juhlavuoden kunniaksi kappaleet soi radiossa pitkin vuotta ja osa voidaan hyvinkin nostaa aina listoille asti. Jarno
– Tällä pitkäsoitolla on kyllä rytmit, tunnelmat että sanoitukset ihan kohdillaan, niin onhan nämä hyvin ns. päivitetty tähän päivään. ”Bonusraitana” kokonaisuuden ainoa puhuttuäänite on levyn viimeinen raita, mikä jo 70-luvulla julkaistu. Muuten LP on Liveäänitystä studiossa, mutta erinomaisen hyvin onnistunut kokonaisuus. Näin ammattitaitoista studioLiveäänityskokonaisuutta pääsee harvoin kuuntelemaan/käyttämään. Kappaleita voi käyttää ravintolatiloissa ihan surutta, kun ei ole niitä ylimääräisiä kohinoita että introja haittona, mitä yleensä Liveäänityksissä on, äänenlaadun ja -eritasapainon lisäksi kokonaisuudessa. Tämä kokonaisuus nyt vain on erinomaisesti tuotettu ja tehty musiikkia kuluttavalle kansalle ”tiskin” molemmin puolin. Tältä pitkäsoitolta löytyy tyylillisesti laidasta laitaan tanssityylejä, joten ei jätä ketään kylmäksi tätä käytettäessä. Kappaleista vain kuulee selvästi, kuinka yhtye kykenee tanssityylistä/kappaleesta toiseen tekemään pro-tasoista musiikkia käytettäväksi kaikelle kansalle, ja vielä studioLiveäänityksen kera. Tässä on sitä tuttua, taattua, 100 %sta CoitusIntiä ja vielä ns. ”Juhlakokoonpanossa” että tällainen vanha pitkätukkarenkuttajakin pääsee muistelemaan lapsuuden ajan ratiosta kuultua musiikkityyliä, mikä ei ollut valssia, humppaa jne. Tämä on vain niin kattava kokonaisuus, että pitäisi löytyä kyllä ammattiDJn levypakista, allekirjoittaneelta ainakin. – Harold –
Kormus – Episodi 4 (albumi)
Kyösti Lindeman – Pienen pieni onni
– Tällä singulla mennään kevyesti ja mukavasti eteenpäin. Hienot kitarasoundit taustalla elävöittää kappaletta mukavasti ja miellyttää korvaa hyvin, vaikkei olisikaan kitaramusiikin ystävä, mutta soundit rautaiset vain soivat hyvin. Artisti täyteläinen ääni sopii hyvin taustaan ja koko kokonaisuus on hyvin tuotettu että tehty. Tässä menoon reippaan väliin hyvää tanssittavaa ja mukavan kuuloista musiikkia. Tässä hyvää lisää suomalaiseen iskelmägenreen ja paremminkin tanssittavaan iskelmäosastoon. Kunnon iskelmäsoittajan pakista löytyvä kappale on kyllä, minulla ainakin. – Harold –
– Sanoituksiltaan hyvin Tunteellinen kappale. Suotta ei Kyösti ole napannut 2022 Iskelmämestari titteliä, sen verran taitoa löytyy. Tässä kappaleessa on hyvä tunnelmallinen lavatanssi fiilis ja kyllä tässä on hyvät ainekset nousta soitto listoille. Toivottavasti kappaletta aletaan radiokanavilla toistamaan, että se tulee tunnetummaksi. Jarno
Lukkosulaa – Kun mä sut saan
– Tällä sinkulla mennään reippaasti eteenpäin jäämättä paikoilleen. Kappale sopii hyvin kaupallisen tuotannon sekaan ja piristää mukavasti kaupallisen tuotannon kappalejatkumoa. Mukavan menevä rytmi on kappaleen suola ja pitää kaiken koossa loppuun asti. Kappale on tehty ja tuotettu hyvin, kitarasoundit taustalla piristävät kappaletta hyvin. Kuulostaa, jotta muutama laulajatarkin on tässä laulelemassa. Tämä vain on kilpailemassa ns. kesäbiisin tittelistä terasseilla että biletyspaikoissa. Ilmava ja rento kokonaisuus on tässä kansalle tarjolla.Tämä on poppis/rock, tai toisinpäin, musiikkigenren kärkiainesta varsin selkeällä kokonaisuudella ja mikä tätä olisi kuunnella aurinkoisella terassilla, eikä muutama vesitippa saavista haittaisi ollenkaan. – Harold –
Janne Leino – Karhunkierros
– Tällä levyllä mennään perusvarmasti eteenpäin takuuvarmalla iskelmätahdituksella. Mukavan runsaasti on eri tyylejä, sokerina pohjalla viimeinen raita, mikä omistettu luontokohteelle ja kappaleessa on sitä kaiken kansan tuntemaa kappalettakin; Kuusamo intro ainakin. Luotettu omaan taitoon ja tekemiseen, mikä kuuluu levyn raidoissa hyvin ja positiivisella merkityksellä. Kappaleiden takana Suomi-iskelmän tekijöitä, minkä kuulee heti kappaleista. Eli monipuolinen tuotettu levy kokonaisuudessaan. Artisti soveltuu eriomaisesti kappaleisiin ja jopa rautalankasoundeja on kuultavissa äänitteestä monessa kappaleessa ja ihmetystä tässä poden, jotta mikäs rautalankakitarayhtye siellä taustalla hyvin työstää taustaa ulos. Soundit ovat kuitenkin mukavasti soivat, ja toimivat joka kappaleessa. Levyn kappaleissa on sitä jotakin, mikä saa kuulija/tanssijan hyvälle mielelle että mennään mukavan keveästi eteenpäin. Tekijät onnistuneet kappaleiden tekemisessä todella hyvin erinomaisesti. Tämä on vain niin kattava kokonaisuus, että pitäisi löytyä kyllä ammattiDJn levypakista, allekirjoittaneelta ainakin. – Harold –
– Tämä albumi sisältää hyvän annoksen perinteistä iskelmä tanssimusiikkia. Oikeilla soittimilla tehtyä laadukasta ja viihdyttävää musiikkia. Jannelta on tullut ulos jo useita albumeita ja tuntuu, että laatu ja tunnelma sen kuin paranee kerta kerralta, eikä kohta ole enää mitään mistä parantaa. Kyllä tässä albumissa on kaikki kohdallaan ja paljon erillaisia elementtejä ja sooloja. Nimikkokappale karhunkierros on tarkoituksella jätetty viimeiseksi irrotettavaksi raidaksi ja kyllähän siinä ollaan kansallispuiston maisemissa ja tunnelmissa. Rami Hänninen, Seppo Matintalo ja Maki Kolehmainen ovat olleet vahvasti vaikuttamassa tämän syntymiseen. Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän albumiin. Jarno
Mikko Mäkeläinen – Ota minut
– Erittäin tanssittavaa ja sanoitukselliseti myöskin leppoisaa kuunneltavaa. Kyllä tässä parketti kutsuu. Tässä on hyvä aines nousta kovaankin radio ja lava soittoon. Pirteä soundi ja vokalistin ääni yhdistettynä menevään kappaleeseen ja mukavaan kevyeen instrumentti sooloiluun on toimiva kokonaisuus, jota on ilo kuunnella. Ehdottomasti soittoon. Jarno
– Tämä sinkku pistää jalan koetukselle rasituksesta, kuinka kauan jaksaa polkea tahtia lavalla tai sen vieressä. Kappale on todella hyvin tehty että toteutettu ja tanssivan kansan, varsinkin fusku- että bugkansan saattaa hurmioon. Todella tarttuva rytmitys tehty ja melodia on mitä kauneinta sanoitusten kera, jopa vain pelkästään kuunnellakkin voi. On vain todella hyvin toteutettu ja tehty että sovitettu. Tämä kappale vain vetää tasaselle tanssimaan ja nauttimaan iskelmämusiikin maailmasta. Mikäli muu ei auta, niin Ota Minut ja menoksi 😉 Kunnon iskelmäsoittajan pakista löytyvä kappale on kyllä, minulla ainakin. – Harold –
HUHTIKUU
Jaska Mäkynen – Minun Suomeni
Markku Touronen – Tähän asti (albumi)
– Tässä on tanssityylillisesti todella monipuolinen levy, mikä ei jätä tanssivaa kansaa kylmäksi, puhumattakaan soittajapojasta. Varsinkin, kun on levy tehty todella ammattimaisesti ja todella hyvin, eikä mitään puutu. Tämä vain toimii tanssilattiasta/-lavasta toiseen, paikasta riippumatta. Vaikka tässä levyllä aiemmin tehtyjä kappaleita muutama, covereita, niissä nyt uudet ja hyvin toimivat sovitukset sekä laulettuna suomeksi että Lontoonkielellä ”Elvistelynä”. Iskelmä Djn levypakin ehdoton vakiovaruste ja tällä saa kansan tanssimaan 100 %sesti. Tämä levy vain on mustpakko sekä tanssijalle että tansittajalle ja jos ei ole tätä kuullut, menettää kyllä jotakin todella hyvää ja kaunista suomalaista toimivaa iskelmämusiikkia. Hienot kitarasoundit taustalla elävöittävät kappaleitta mukavasti ja miellyttävät korvaa hyvin, vaikkei olisikaan kitaramusiikin ystävä, niin tykästyy varmasti näihin kappaleisiin ja nämä soundit, ne vain soivat hyvin. Tämä LP vain toimii takuuvarmasti. – Harold –
– Kevyttä parketti musiikkia, joka menee mukavasti myös taustamusiikkina. Albumin nimikin jo vähän kertoo ” tähän asti ” tunnelmasta. Levyllä siis Markun single lohkaisut vuosilta 2007-2022. Kyllä tässä aivan huipputason osaamista ja tunnelmointia on kuultavissa. Rytmillisesti hypitään poski vasten poskea menosta aina hyvään tanssi tahtiin asti. Suosittelen tutustumaan. Juho Rintarunsalan sanoitukset ovat monipuoliset eikä niihin heti tule kyllästyminen. Suosittelen tutustumaan kyseiseen äänitteeseen. Jarno
Pekka Havantola – Sinä vain rakkaimpain
– Hyvää reipasta menoa, saa tanssijatkin oikein kunnolla liikkeelle. Kaunis laulu, moni löytää itsensä näistä ajatuksista, elämän tosiasioita Seppo Leinon ajatuksien mukaan. Sepon kaikki sävel, sanat ja sovitus. Hyvä laulaja saa tunteensa kauniisti kuuntelijan sydämiin. Kuoro antaa oman hyvän lisäyksen. Taustat hyvin tehty, tasainen hyvä miksaus, kuuluu laulu ja musiikki kaikki hyvin, musiikinammattilaiset asialla, hyvin kuuluu myös harmonikkamestarin oma soitin. Äänitteen toinen laulu Jammaillaan saa kyllä myös jalkoihin vipinää ja se on tarkoituskin silloin kun jammaillaan. Tämäkin Seppo Leinon omaa tuotantoa alusta loppuun asti. Sävel, sanat, sovitus, musiikkipuoli, äänitys, miksaus, masterointi ja label. Näin niitä hyviä ja kauniita lauluja syntyy kun osaa hyvin hommansa hoitaa ja tässä se taas kuullaan. Hyvät vauhdikkaat ja menevät laulut ja hyvä laulaja niin eipä siinä muuta tarvita. Rantaset
– Tahdikasta tanssimusiikkia, mitä on helppo kepeästi mennä parketilla eteenpäin. Vokalisti on hyvin kuuluvissa ja jotkin melodiat jäävät jopa vähän taustalle, vaikkakin ehkä aivan tarkoituksella. Kyllä tässä kuitenkin taustalaulujen kera on mukava tunnelma ja viihdyttävä kokonaisuus saatu aikaan. Jarno
– Tällä sinkulla mennään perinteitä kunnioittaen perinteisellä tyylillä eteenpäin. Haitari soi ja nopeissa rytmeissä mennään tasatarkkatahdeissa selkeästi. Perinteisen iskelmätyylin ja haitarimusiikin kannattajien mustpakko hankinta menoon mukaan, paikasta riippumattomissa hetkissä oleviin aikoihin. Kokeneemman tanssikansan tai perinteisen tyylin tansseihin erittäin sopiva kokonaisuus on tämä tuotos. Tämä on hyvin tehty ja tuotettu kokonaisuus. – Harold –
– Perinteistä lavatanssimeininkiä hyvällä asenteella. Genressään oikein toimivaa iskelmää. Hyvä. Antero
Silja Kavilo – Hetkemme tullut on rakastaa
– Rauhallisen viipyilevä tunnelma ihan ok kappale. Antero
– Kaunis rauhallinen rakkauslaulu ja hyvä laulaja. Tanssijoille taas mukava tanssikappale, lähellä, lähellä toisiaan. Hyvää perusiskelmää, ei muuta kuin listoille ja radiosoittoon. Laulun säveltäjä ja sovittaja Olli Rissanen ja sanoittaja Kalevi Miettinen. Äänitteellä toisena oleva Kuljeta tuuli on kaunis valssi, tulee niin mukavia kesäisiä ajatuksia. Tässä samoin sävel ja sovitus on Olli Rissasen, sanat on Mia Laurilan. Valssi menee myös aina tanssijoille. Kauniita hyviä lauluja hyvin esitettynä. Rantaset
– Rakkaudellista tunnelmointia. Ekalla kuuntelukerralla ei kappaleen tarinallinen sanoitus kokonaan heti auennut. Hidas kappale, jossa voi tunnelmoida herkemmissä fiiliksissä toiseen nojaten. Jarno
– Tässä kahden kappaleen sinkulla mennään perinteisin tahdein suomalaista iskelmää. Perinteitä kyllä kunnioitetaan näissä molemmissa kappaleissa ja edukseen ovat nuo tyylit tällä sinkulla. Kokonaisuus on erinomaisen hyvin toteutettu että työstetty sekä selkeä, jotta ei tarvitse hakea esim. tanssitahtia lattialla. Jälkimmäinen raita on mukavan oloinen valssi, mikä ei laahaa minkään suhteen. Ilmavasti vain mennään eteenpäin. – Harold –
Pitsa ja Sushi – Ei tule mittää
– Tässä sinkussa on menoa ja meininkiä huumorilla kyllä. Hyvin on tässä yhdistetty ja sovitettu eri genrelajeja yhteen. Kuulostaa olevan piirteitä seuraavista genreistä ainakin; iskelmäsointuja, skrätsiä, Itä-Suomen murretta ja räppiä. Sanoitukset saavat ainakin allekirjoittaneella hymyn suunpieleen ja kertosäkeen lämmittää mieltä. Kappale toteutettu erinomaisesti ja sanoista saapi selvää, vaikka meno on humoristista savonmurteella. Samalla alkoi vain jalka nytkyttelemään menohaluja eteenpäin. Tämän kappaleen rytmissä voisi heilutella vaikka lettiä ilmavasti/reilusti/vapaasti, joten letti vain heilumaan ja menoksi. Tässä on kappale räppitoiveesiin, jos ei itse välttämättä pidä genrestä. Allekirjoittaneen levypakista löytyvä kappale tuleville räppitoiveisiin 😉 – Harold –
– Nyt on aika erikoiset sanoitukset. Tässä on vähän semmonen tunnelma, että kokonaisuus on aika nopsasti vedetty pakettiin. Vaikka sanoitus ihan jokseenkin humoristinen onkin, niin kappale ei saanut syttymään menoon mukaan. Jarno
– Mukava huumorilaulu. Näitä on ihan kiva kuunnella perinteisen iskelmämusiikin lomassa, tulee niin hyvä iloinen mieli. Laulun sävel ja sovitus on Pitsan ja Sushin ja sanat Hermanni Hiltusen. Hyvin esitetty kaikin puolin niin laulun kuin musiikin osiltakin. Rantaset
– Huumoriräppiä taustoja myöten. Ihan hauska kokonaisuus. Ei kovin montaa kertaa
jaksa kuunnella. Kertakäyttöbiisi mutta tällaistä ”huumoriräppiä” ei juurikaan tehdä.
Pointsit tekemiselle. Antero
Jon Lanlord – Hetki lyö
– Näitä paljon kuultuja kappaleita ja niiden uudelleen sovituksia riittää. Jo valmiiksi erittäin haasteellinen kappale on saanut täysin uuden muodon, josta joko pitää, tai sitten ei. Joka tapauksessa mikään vauhdikas versiointi ei tällä kertaa ole kyseessä, vaan biittiä venytetään jo aika hitaalle. Jarno
– Nyt on Landlord suht onnistunut coverissaan klassikosta. Hyvä ettei biisiin laitettu
originaalin nopeata osiota mukaan. Hyvä. Antero
MAALISKUU
IKU – Nyt ja aina (albumi)
– Eka raidan jälkeen päästään Vauhdin hurmaan ja se onkin sitten Nyt ja aina kappaleessa menoa alusta loppuun asti. Vähän taas massa musiikista poikkevaa erillaista rytmistä poljentaa, jossa on nousuja ja laskuja ja kitara vahvasti esillä. Vokalisti viimeistelee tämän tunnelman. Kappaleet on kaikki mukavan erillaisia ja kyllästymistä ei ole heti tiedossa. Toimii varmaan paremmin radio soitossa ja live kuuntelussa kuin ihan perinteisessä tanssi tunnelmissa. Sanoituksissa on paljon kuunneltavaa ja pohdittavaa. Tähän kannattaa ehdottomasti tutustua. -Jarno-
– Opetellaan nöyrtymään kaunis laulu elämästä. Miten tärkeää se rakkaudessa ja parisuhteessa ja koko elämässä on oppia nöyrtymään. Hyvä ja koskettava aihe. Koko Albumi sisältää kauniita lauluja, elämästä ja arkisista asioista. Albumi ” Nyt ja aina ” kymmenen kaunista laulua hyvin esitettynä. sävellykset kaikki I. Tukiainen, san. I. Tukiainen ja J. Linna paitsi yksi biisi on sanoituksen osilta Sana Mustosen. Sovituksista vastaavat I. Tukiainen ja yhtye. Albumilta jäivät kohta soimaan laulut: ” Nyt ja aina ”, ” Opetellaan nöyrtymään ”, Kohden viimeistä rantaa ”, Kangastusta ” ja ” Vierellesi aina jään ”. Iku Tukiainen hoitaa laulupuolen taustalauluineen kauniisti kuten aina on häneltä totuttu saamaan koskettavan hyvät biisit, näin myös tälläkin kertaa. Rantaset
– Tällä levyllä mennään kyllä ovet auki ja vapaasti hengittäen mukavan tukevasti että raikkaasti. Mukana on mukavasti sekoitettuna seuraavia tyylilajeja kuten rock, blues, poppisrock. Kuulija voi ihan vapaasti päätellä itse kappaleista, mihin ne kuuluu, mutta allekirjoittaneet mielestä ovat kaikki jotenkin vain hyvin sovitettu jokaisessa kappaleessa yhteen ja erikseen. Yllättävän mukava fiilistelykokonaisuus on tämä levy kaiken kaikkiaan selkeillä soundeilla artistin kera. Erittäin hyvä kokonaisuus kansalle tässä tarjolla. – Harold
Eero Sintonen & Sakarat – Poimi tarkoin (albumi)
– Tällä LPllä mennään perinteitä kunnioittaen nykytyylillä eteenpäin. Hyvä lisä Suomen poppisrockgenreen on tässä tarjolla. Taustat ovat sitä, mitä perinteisessä poppisrockmusiikissa käytetään, yhdessä tai erikseen. Artistin omaperäinen esitystapa vain sopii hyvin kappaleisiin. Eli kaikki täydentää toisiaan hyvin yhteen jne. Poppisrocksoundeilla kuulostava kokonaisuus etenee koko tuotoksen ajan. Sanoitukset ovat sellaisia, mitä ei muilta ole pahemmin kuullutkaan, onneksi, mutta sopivat kappaleisiin hyvin. – Harold –
– Kuka uskoo rakkauteen kaunis laulu, hyvä laulaja. Koko Albumi ” Poimi tarkoin ” on kaunista nykyiskelmää. Sävellykset, sanoitukset laulaja Eero Sintosen joka myös vastaa sovituksista yhdessä ” Sakarat ” bändin kanssa. Viisi hyvää soittajapoikaa joilta soitot hoituvat todella kauniisti ja hyvin. Albumilla yhdeksän kaunista laulua. Taustalaulut antavat hyvää lisäväriä ja niistä vastaa Miri Rantio. Poimintoja Albumilta jotka heti lämmittivät sydäntä: ”Kuka uskoo rakkauteen ”, numero 1, ” Värit talveksi ” numero 5 ja ” Talo pieni pihoineen” numero 8. Hieno koko Albumi. Rantaset
– Mukavan menevää ja melodista iskelmä tunnelmaa. Sanoitus on monipuolinen ja albumi menee kuuntelemalla läpi kuin huomaamatta. Erittäin hyvä kokonaisuus ja kitara sekä rummut pitää hyvin otteessaan. Vokalisti värittää kokonaisuuden hienosti toimivaksi, kyllä tässä reipas tanssi fiilis ja tunnelma on aistittavissa. Leppoisaa rasittamatonta kuunneltavaa, suosittelen. -Jarno-
Moonika Ilmén – Salainen hymy
– Tällä sinkulla heti alku tahdeista alkoi jalka vipattamaan kunnolla ja tanssilattiallakin käy kyllä kuuma kuhina tämän soidessa. Fiftarisoundit vaan tekee ihmeitä ja tuo fiftarityyli puree jopa ihan tavalliseen soittajapoikaankin hyvin. Tämän kappaleen soidessa vain alkaa liikkua vaikkei taho ja on ihme jos jää paikoilleen. Tämän vie mennessään ja tuo 50/60-luvun tyylin fiilikset pintaa/iholle. Tämä on sitä jotakin, mikä räjäyttää pakan ihan tyystin tanssilattian vieressä ja varsinkin lattialla. Eli tällä rytmillä pääsee tanssimaa/fuskaamaan takuuvarmasti ja lennokkaasti. Tämän vain kuuluu prolevylaukkuun, allekirjoittaneella ainakin. – Harold –
– Reipas hyvä vauhdikas biisi, mikä jo hittibiisinä tunnetaan Johnnyn tulkitsemana. Kauniisti ja hyvin Moonika laulun tulkitsee ja saa kyllä tunnetta sydämeen. Laulun säveltäjä on Johnny Liebkind ja sanoittaja Pertti Reponen. Kyllä tässä tanssijalkaa vipattaa kun kuuntelee tätä, varmasti menee tanssijoille hyvin. Taas yksi hyvä hittibiisi Moonikalta. Rantaset
– Moonikan rohkea ja ammattitaitoinen esiintymisvarmuus kuuluu, tuntuu niin, että muut elementit jää jopa hiukan taka alalle. Kyllä tässä kuitenkin on kuultavissa hyviä melodisia osuuksia. Tuntuu että meno vain kiihtyy loppuhuipennukseen, kyllä tätä on hyvä parketilla mennä. -Jarno-
Santeri Piira – Samettia
– Tällä sinkulla mennään lantiot keinuen eteenpäin latinorytmeillä. Kappale sopii hyvin kaupallisen tuotannon sekaan ja piristää mukavasti kaupallisen tuotannon kappalejatkumoa positiivisesti. Mukavan menevä rytmi on kappaleen suola ja pitää kaiken koossa loppuun asti. Kappale on tehty ja tuotettu hyvin ja sovitettu artistille. Tällaiset kappaleet jotenkin piristää normikesäsadeilmastoa täällä meillä. Kappale, tämä varsinkin, on varmasti Suomi-iskelmäpaikkojen lattarifanien mieleen täysin. Kappaleessa löytyy tunnettuja tekijöitä, minkä huomaa kappaleessa hienosti sitä soitettaessa. Käyttökelpoinen kokonaisuus on tässä käsillä moniin paikkoihin soittoon. Tämän vain kuuluu prolevylaukkuun, allekirjoittaneella ainakin. – Harold –
– Santeri tulkitsee hyvin tämän haasteellisen kappaleen. Tässä tarvitaankin kyllä Vokalistin omaperäistä ja vahvaa tulkintaa, koska niin vahvasti tässä nostetaan vokalisti esiin. Kyllä tässä kitarasta kin irtoaa vahvat soundit. Täyttä tanssi materiaalia. -Jarno-
– Koskettavan kaunis rakkauslaulu ja hyvä tulkitsija. Nykyiskelmää, rauhallista pehmeää samettia. Säv. Jarno Pasma, san. Kyösti Mäkimattila ja sov. Rami Hänninen, Santeri Piira ja Jarno Pasma. Tanssijoille hyvä kaunis rauhallinen biisi, lähellä toisiaan. Rantaset
Ile Koivulahti – Rakkaus syttyy – rakkaus sammuu
– Tästä aiheesta lauluja riittää ja niitä pitää ollakin. Tunnelmallisesti ihan mukavaa kuunneltavaa ja kyllä tämän tahdissa on hyvä parketilla edetä. Asiallinen versiointi Fredin -74 vuoden levyttämästä kappaleesta. -Jarno-
– Tällä sinkulla on selvästi tarkan musiikin kosketusta kuultavissa. Hyvin on tuotettu ja toteutettu että myöskin sovitettu taustakokonaisuus tällä coversinkulla. Taustalla soittimissa mennään tasantarkkaan tahtiin takuuvarmasti kappaleiden edetessä tässä kokonaisuudessa iskelmällisten soundien kera, ainakin näin kuulostaa olevan. Tahdillisesti rauhallisin elkein eteenpäin menevä kokonaisuus, mikä sopii kappaleeseen hyvin. Jotenkin vain artisti ei ole samassa ulottuvuudessa taustan kanssa, näin sen vain kuulostelin äänitteestä. – Harold –
– Suomenkielistä rockabilly soundia tuskin saa kovin helpolla paremmaksi hiottua. Pääesiintyjillä on kyllä koko kattaus kunnossa ja soundit saa jalat vispaamaan ja vauhtia parketille. Vesa Haaja viimeistelee tunnelman omalla persoonallisella otteellaan. Hyvä julkaisu. -Jarno-
Pääesiintyjät – Vain yksi sydän
– Tässä on sinkku tanssityylillisesti fiftarimeinigillä mukavasti keinuen ja särökitara soundeilla, hyvillä sellaisilla. Soundit vain toimivat täysin tässä kappaleessa. Kappaleessa on sitä jotakin, mikä saa kuulijan/tanssijan hyvälle mielelle että mennään mukavan keveästi eteenpäin. Fusku-/bugkansa takuuvarmasti tykkää tästä kappaleesta tanssien. Tätä vain on ilo tarjoilla tanssivalle kansalle tanssilattioille, vapaantyylin hetkiin. Artistin äänikin sopii kappaleisiin täydellisesti sekä taustat hyvin sovitettuja, eli erittäin hyvin tuotettu kokonaisuus. Tämä kylä löytyy prolevypakista ja allekirjoittaneelta ainakin. – Harold –
HELMIKUU
Kristian Markkanen & Johannes Vatjus – On aika hengähtää (albumi)
– Tällä levyllä mennään rauhallisesti vain 2 kappaleen verran, muutoin nopealla tahdituksella. Levyn kappaleet on todella hyvin tehdyt, sovittettut että viihteellisen toteutuksen yhteensopivalla kokonaisuudella. Kappaleet (nopeat) saavat tanssivan kansan, varsinkin fusku- ja/tai bugkansan hurmioon. Todella hienon kuuloinen levykokonaisuus, kun kunnollinen orkesteri taustalla ja oman genrensä mentaliteetilla mennään näitä uusia kappaletta läpi, mutta todella hyvin sovitettuna että tuotettuna. Hyvä kokonaisuus on tämän genren kappalevalikoimaan tehtynä tässä tarjolla kansalle käyttöön paikasta riippumatta, käyttötarkoituksista puhumattakaan. Tarjolla viihteellinen levykokonaisuus kansalle käyttävälle. – Harold –
– Hienoa ja upeaa, että tämä on saatettu julkaisuun asti, vaikka artisti ei enää ole näitä esittämässä. Sanoma, kansi painatus, tunnelma, sekä musiikki on mietitty. Tässä on mukava tunnelma ja sanoma. Mahtavaa, kun tämä albumi on viety maaliin näin taidokkaasti, albumilla on todellakin ammattitaitoa! Kappaleita, jotka kestää aikaa ja elää… Kyllä tämä radio soittoon ehdottonmasti käy! Mahtavaa, että voimavarat on kaikilla riittänyt tämän julkaisuun. Soittoon. Jarno
Pauli Haapalainen – Ei palaa toukokuu
– Tällä sinkulla voi sanoa kiireelle hyvästit mukavan rauhallisilla rytmeillä jälleen kerran. Melodian että sanoitusten parissa on mukava sitten hiljentyä rauhoittumaan tämän soidessa. Onneksi tämä levy ei ole tusinatavaraa, mihin nykyään törmää aikas usein. Eli rauhallinen slowari ja sen rauhallisella tahdituksella. Niin ja artistinkin ääni sopii todella hyvin kappaleeseen. – Harold –
– Artisti on tehnyt musiikkia jo mielettömät määrät. Ehkä tämä tuotos ei iske suureen yleisöön niin vahvasti, vaikka ei tämä heikkokaan ole. Hyvä, että tuotetaan musiikkia monipuolisesti, mutta tämä on sen verran vaisua toukokuu linjaa, että suuri yleisö ei ole tässä mukana. Kaunis ja mielnkiintoinen tuotos joka tapauksessa. Jarno
Leila Kattilakoski – Rakkaus jää
– Tällä sinkulla mennään perusvarmasti eteenpäin takuuvarman rauhallisella tahdituksella. Melodian että sanoitusten parissa on mukava sitten hiljentyä rauhoittumaan. Eli rauhallinen slowari ja hyvin tuotettu kokonaisuus kokonaisuudessaan, sen rauhallisella tahdituksella. Niin ja artistinkin ääni sopii todella hyvin kappaleeseen. Slowari muiden slowareiden joukossa. – Harold –
– Tämä sanoma on niin tuttua ja ainainen, että siitä on ehkä pakko alkaa kehittää muita versioita kuin perinteiset. Hieno yritys, mutta tämä ei vaan riitä tämänpäivän tasolla yli maximin, mihin on melkein päästävä, että saa kappaleen kuuluviin. Kappaleessa on paljon hyviä elementtejä ja tunnelmaa. Kyllä tämä soittoon hyvin kelpaa, mutta ei jatkoon. Kiitos. Jarno
Johanna Koskiniemi – Tee mulle taivas
– Tällä sinkulla mennään perusvarmasti eteenpäin takuuvarmalla, rauhallisella tahdituksella. Melodian että sanoitusten parissa on mukava sitten hiljentyä rauhoittumaan. Tekijät onnistuneet kappaleen tekemisessä hyvin tunteelliseksi todella erinomaisesti, onhan taustalla hyvät Suomi-Iskelmätekijät jälleen kerran. Onneksi tämä levy ei ole tusinatavaraa, mihin nykyään törmää aikas usein. Eli rauhallinen slowari ja hyvin tuotettu kokonaisuus kokonaisuudessaan, sen rauhallisella tahdituksella. Niin ja artistinkin ääni sopii todella hyvin kappaleeseen. – Harold –
– Herkkä, kaunis, koskettava ja sanoituksllisesti hieno kappale, jossa mennään syvälle sielun tunteisiin. Enkelit ja rakkaus on vahvoja elementtejä joilla mennään eteenpäin. Kaunis kappale, jossa kuitenkin omanlainen sanoma ja tunnelmointi. Kyllä tässä on mukava tunteellinen fiilis ja tunnelma. Herkkyyttä ja tunnelmaa, jota ei useinkaan kappaleista löydy. Ehdottomasti soittoon ja jatkoon. Tässä on sekä voimaksta sanomaa, sekä herkkyyttä ja loistoa samassa paketissa. Sanoma on kuin rakkauden taivaasta…Jatkoon… Jarno
– Herkän kaunis rakkauslaulu. Hyvä tunteiden tulkki, herkkyyttä ja lämpöä. Hyvä tanssibiisi ja hyvät taustat. Laulun sanoittajat etsivät aina jotain uutta ja usein naisia verrataan enkeleihin niin tässäkin ja elämää koskettavia asioita mukavasti saatu esille. Hyvää uutta nykyiskelmää radiosoittoon ja listoille. Rantaset
Sarian – Elämää
Ilkka Marttala – On kovaa kun tajuaa
Pikkis Karen – Kaiken voi saada takaisin
Hannu Hautaniemi – Tosi jees
– Tällä sinkulla mennään tasantarkalla tahdilla että mukavan reippaasti eteenpäin haitarin soidessa melkein koko ajan. Tällä kappaleella voisi ottaa lennokkaita askelia, missä sitten sattuu olemaan tämän soidessa. Todella hyvin tehty kokonaisuus ja todella selkeillä soundeilla että sanoilla kappale on täytetty. Artistin ääni kuuluu hyvin kappaleessa kuten myöskin tuo haitari, muut soittimet sitten kaukana taustalla. Tämä kappale vain menee jäämättä paikoilleen. Kokonaisuus kuitenkin kuulostaa pikkuisen liian konemaisen kevyen oloiselta, mutta ei häiritsevästi. Haitarifanin ehdoton hankinta tämä. – Harold –
– Kappale sopii lauantai illan radio soittoon mainiosti. Kyllä tämä parketillakin toimii aivan varmasti. Kappale lähtee vauhdikkaaseen lentoon heti ensi rytmeistä alkaen. Maritta Niskanen on tehnyt mukavan sanoituksen. Kyllä tätä kuunnellessa tulee ihan täysi lavatanssi tunnelma kuuntelijalle. Jarno
– Tosi jees biisi, tanssijoille, kuunteluun, radiosoittoon ja listoille. Hannu Hautaniemi on tutuksi tullut suosittuna laulajana tanssipaikoilla, kuin myös radion kuuntelijat toivovat Hannun levytyksiä ja useita hyviä hittejä on jo syntynytkin ja tässä jälleen yksi uusi listahitti. Jari Rönkön sävellys, Maritta Niskasen sanoitus ja Seppo Leinon sovitus, siinä tunnettuja musiikinammattilaisia, hyvä kokonaisuus, monipuoliset hyvät taustat, tasainen miksaus niin hienosti kuuluu hyvän laulajan laulu ja musiikki, antaen kaikille omaa tilaa. Rantaset
Hanna Krans – Punaista magiaa
– Tällä singlellä mennää todella hyväiskelmäsoundeilla eteenpäin. Tästä raidasta tykkää todella paljon fusku yms. kansa ravintolan tanssilattialla tai lavoilla muiden ohessa. Tämä kappale menee vain niin ilmavasti, että ottaa mukavasti mukaansa ja kohti tanssilattiaa kulku käy, joko yksin, kaksin tai kimpassa. Kappale kokonaisuudessaan todella tehty hyvin ja artistin ääni sopii erinomaisesti mukaan. Taustalla tunnetut Suomi-Iskelmätekijät jälleen kerran. Nyt vain sitä pitkäsoittoa odottelemaan artistilta. Iskelmäsoittajan levypakin ehdoton takuuvarmatoimintalevy, koska ei jätä koskaan pulaan ja siksi löytyy allekirjoittaneen pakistakin. – Harold –
– Kappaleessa on erittäin mukava melodia ja tunnelma. Annika Aakkulan sanoitusta jää todellakin kuuntelemaan ja miettimään et mites tämä tarina oikein päättyy… Kappale suorastaan hehkuu iloista ja positiivista energiaa. Uskon että kappale pystyy hyvinkin nousemaan listasijoituksille. Nyt vaan radioon sekä tapahtumiin soittoon, että kappale tulee tutuksi. Hannan ääni on leppoisaa kuunneltavaa. Suosittelen kyllä ehdottomasti tutustumaan tähän pirteään kappaleeseen. Jarno
– Hyvä tanssittava iskelmä ja hyvä-ääninen laulaja. Oli kyllä vauhtia ja hyvää menoa ja saa tanssijalalle vipinää. Hyvin tehty kokonaisuus. Laulun säveltäjä Jarno Pasma, sanoittaja Annika Aakkula ja Jari Puhakan sovitus. Rantaset
Ari Hiltula – Minä laulan ainiaan
– Tällä sinkulla mennään perusvarmasti eteenpäin takuuvarmalla rauhallisella tahdituksella. Melodian että sanoitusten parissa on mukava sitten hiljentyä rauhoittumaan, kukin tavallaan. Onneksi tämä levy ei ole tusinatavaraa, mihin nykyään törmää aikas usein. Eli rauhallinen slowari ja hyvin tuotettu kokonaisuus kokonaisuudessaan, sen rauhallisella tahdituksella. Niin ja artistinkin ääni sopii todella hyvin kappaleeseen. – Harold –
– Rauhallisempi, herkempi tunnelmointi sopii Arin ääneen erittäin hyvin. Heimo Saksion sanoitus ja sävellys kunnioittaa Jamppa Tuomisen tekemää työtä. Kappale on rauhallinen ja herkkä hidas, jonka tunnelmissa aika menee huomaamatta eteenpäin. Jarno
– Koskettavan kaunis herkkä laulu. Hyvä laulaja lauloi tunteella ja syvältä sydämestä. Heimo Saksion säveltämä ja sanoittama kaunis laulu jonka hän on tehnyt muistoksi Jamppa Tuomiselle lähes 25 vuotta sitten. Laulu syntyi samana iltana kun tuli tieto Jampan menehtymisestä, tämä tieto on Leena Saksion kirjoituksesta mikä on Laulaja Ari Hiltulan saatteena. Vielä lainaan Leena Saksion kirjoitusta että: ” Eräänä pimeänä marraskuun iltana vuonna 1998 katselimme Heimon kanssa MTV-uutisia, niissä kerrottiin ystävämme Jamppa Tuomisen menehtyneen Espanjassa. Järkytyimme. Heimo nousi, käveli työhuoneeseen josta pian alkoi kuulua pianonsoittoa. Noin kello 23.30 Heimo tuli olohuoneeseen todeten että ” Nyt se on valmis, tein Jampalle laulun ja nimeksi tuli ” Minä laulan ainiaan” näin kirjoitti Leena Saksio tämän laulun synnystä. Ikävä tulee kyllä Jamppaa. Hieno laulu, hyvä Rauno Pelkosen sovitus ja monipuolisen artistikokemuksen omaava hyvä laulaja Ari Hiltula. Rantaset
Doris Taipale – Sinä
– Tällä sinkulla mennään tutulla ja taatulla biisinikkarikolmikon tuotoksella jälleen eteenpäin. Hienosti sovitettu tuo rocksärökitara taustalle, näin oli kuulevinani. Reippailla suomalaisen iskelmän tahdeilla on tässä hyvä keinustella ja tansahdella vaikka tanssilattialla eteenpäin ja antaa vain tahdin viedä itseään ja mahdollista tanssiparia siinä ohessa. Tämä vain on sitä tutuksi tullutta tahditusta iskelmäkansalle siitä toimivasta päästä tuolta tutulta kolmikolta. Artistikin hyvin kappaleeseen sopiva, että voikin näin hyvin tehdä musiikkia iskelmäkansalle tansittavaksi. Tätä on ilo kuunnella ja soitella tanssivalle kansalle. – Harold
– Reipasta iskelmää, joka vie eteenpäin tanssi lattialla hienosti. Sanoitus on monipuolinen ja sanomaan pitää keskittyä, jos sitä haluaa. Rytmisesti mennään kuitenkin hyvää vauhtia eteenpäin ja kyllä tällä hyvät moovit saa parketilla. Dorikselta hyvä julkaisu. Jarno
– Koskettavan kaunis laulu. Tanssipareille hyvä biisi, lähellä, lähellä toisiaan. Upea laulun tulkitsija. Aina näitä uusia lauluja syntyy vanhojen perinteisten laulujen joukkoon ja hyvä näin, ne antavat omaa piristystä ja niissä jatkuu yhä uusien laulujen ja musiikin jatkuvuus. Doris Taipale on äänitteilleen suosinut ennen muuta uusia lauluja eri tekijöiden tekemänä, mukana myös omiakin juttuja. Laulut ovat aivan mukavasti löytäneet paikkansa radiosoittoon ja listoille. Laulut ovat erilaisia mutta yhtä kauniisti laulaja saa tunteensa joka laulussa kauniisti ja sointuvasti kuuntelijan sydämiin. Tämän laulun tekijät ovat varmasti jokaiselle musiikki-ihmiselle tuttuja musiikinammattilaisia, Esa Nieminen säveltäjänä Timo Jokisen sanat ja sovitus Janne Hyöty. Taas yksi listahitti. Rantaset
Jon Landlord – Hetki lyö
– Tämän sinkun käteen saadessani, oletin levyn olevan kannen perusteella täysi biletys-sinkku, tulevalle kesälle kaikkialle Suomen järvien rannoillekkin. Tässä on kuitenkin kylä tämän kevään ja kesän slowarihehkutusbiisi, kieli korvaan ja käsi valtelemaan ja ei tarvi nitroja kaivella esiin 😉 Tällaiselle vanhalle konkarillekkin tulee mieleen kappaleesta monet keikat hyvin ja tässä tämä vielä lämmiteltynä slowarimuodossa. Kaikki nyt kuiteskii muistavat tuon alkuperäisen ja kuinka hikipäissään sitä jorattu. Tässä kappaleessa vain on todella hyvin laitettu 60 -nostalgia tämän päivän muottiin soundillisesti ja toimivalla tavalla. Tätä voipi soitella tunnista toiseen kyllästymättä ja antaa vain tunteiden viedä. Hyvää slowaritanssibiittiä on tässä hyvin tuotettuna ja tehtynä kaikelle kansalle tarjolla. Tuttua ja taattua Jon Landlord ”Twistiä” on tässä tarjolla.Tämä kylä löytyy prolevypakista ja allekirjoittaneelta ainakin. – Harold –
– Uusinta versiot ei monesti ole alkuperäisen veroisia. Joskus niissä on otetta ja joskus ei. Tässä versiossa en kuullut potentiaalia jatkoon. Jarno
– Vanha tuttu klassikko, paljon toivottu ja soitettu biisi, tässä taas yksi todella hieno tulkinta. Tunteita ja muistoja. Hyvä tanssikappale ja hyvin tehty kokonaisuus alusta loppuun asti. Jon Landlord on radion soittolistoille paikkansa hyvin saanut ja myös musiikkilistoille, ja varmasti taas tälläkin biisillä listoille mennään. Rantaset
Kalle Kaaja – Tahdon maistaa makeaa
– Tällä sinkulla mennään kyllä rautaisen hienosti että reippaasti eteenpäin. Tällä kappaleella voipi tanssilattialla todella ottaa lennokkaita askelia kohti täyttymystä, kun heikommat jää lavan reunalle ruikuttamaan. Todella hyvin tehty kokonaisuus ja selkeillä rytmeillä ja soundeilla että sanoilla mennään koko kappale läpi ja saapi varsinkin fusku- että bugkansan hurmioon. Artistin ääni vain sopii hyvin kappaleeseen. Hyvä kokonaisuus rautaisella tyylillä tehtynä, mikä ei jätä tanssijaakaan kylmäksi varsinkaan rautakitaralankaystäviä, soittaja pojista (DJ) puhumattakaan. Tämä kappale ei vain jää paikoilleen ja tuskin jättää kuuntelijakaan tai tanssijaa, on sevverran menevä rytmitys ja meno tässä tarjolla että toimiva kaikin puolin. – Harold –
– Kevyttä rautalanka poppia, jossa on ihan hyvä fiilis. Varmaankin uppoaa porukkaan, mutta ei mitenkään suuresti masssasta erottuvaa ja siksi kappale voi jäädä hyvin muiden varjoon. Pieni Sorsakoski mainen vivahde on ilmassa, vaan se ei pelkästään riitä. Kokonaisuuteen tämä sopii, mutta erillisenä tuotoksena en nosta tätä niin korkealle. Soundit ja elmentit ovat muuten erinomaista tasoa. Jarno
– Mukavan tuntuinen biisi, Kalle Kaaja on useista lauluista tuttu niin radioissa kuin listoillakin. Vähän erilaisia elämän tunteita ja asioita, mutta hyvä näin. Jäi soimaan kyllä heti ensi kuulemalta. Rantaset
Reija Kortet – Ikuinen kesä
– Kaunis leppoisan rauhallinen laulu, hidas hyvä tanssibiisi ja hyvä-ääninen laulaja. Rantaset
Pete Hämäläinen – Ota minut syliin
– Tanssittavaa iskelmää. Vaikka kappale sisältääkin mukavasti melodista rikkautta, niin tämän tyylistä tuotetaan ja tehdään aika paljon ja massasta on vaikea nousta muiden samankaltaisten yläpuolelle. Vokalisti tekee hyvän suorituksen ja kyllä tällä ehdottomasti tanssilattialle väkeä saa. Jarno
– Tässä sinkussa on erinomaiset Suomi-iskelmätaustat, mitä tykkää kansa tanssia. Hyvin soitetut että sovitetut taustat ovat kappaleen perusta ja tässä on siinä onnistuttu erittäin hyvin. Musiikin tahtiin alkaa jalka nytkähtelemään ja jos tanssilattia olisi vieressä, niin kohti sitä mentäisiin takuuvarmasti. Todella hyvin tehty kokonaisuus ja todella selkeillä soundeilla että sanoilla kappale on täytetty. Artistin ääni kuuluu hyvin kappaleessa kuten myöskin nuo soittimet taustalla. – Harold –
– Hyvä tanssittava biisi, kaunis kuunteluun, radiosoittoon ja listoille. Nykyiskelmää ja hyvä laulaja, hyvänä lisäyksenä vielä taustalauluista vastaava Simo Koho. Laulun sävel Petri Hämäläinen, sanat Annika Aakkula ja Petri Hämäläinen. Rantaset
TAMMIKUU
Jyrki Perälampi – Makes me feel good (albumi)
– Albumi, missä on 15 hienosti esitettyä biisiä. Onnen siteet numero 13, Talven kylmät kyyneleet tuplabiisit. Tällä Albumilla saadaan tuulahdusta ja tunteita Elviksen musiikkimaailmasta. Upea kokonaisuus, hyvä laulaja. Rantaset
– Albumi tarjoaa hyvän kattauksen taidokkaasti tehtyä kevyttä rautalanka elvis irrottelua. Kyllä tälle aina löytyy oma kuuntelia kunta. Vokalisti on taidokas ja tekee hyvää työtä läpi koko albumin. Koko orkesteri on hionut paketin hienosti kasaan ja kokonaisuus on mukavan leppoisaa kuunneltavaa. Parketti varmasti kutsuu tämän tyylin kuuntelijaa pyörähtelemään. Jarno
Muu Waara – Uusi-Ginea – Lapua
– Kaunis mukava laulu, hyvän laulajan tulkitsemana ja hyvän kitarabändin säestyksellä. Tasaisen hyvä miksaus, laulu ja musiikki kulkee hyvin yhdessä niin kuin pitääkin.Hieman myöhemmin mukavan tuntuinen laulu, todentuntuisia asioita ja varmasti moni löytää itsensä näistä asioista aivan todella. Hyvä laulaja, taustat hyvin toimivat. Menevää musiikkia. Rantaset
– Kappale sopii ihan hyvin radiosoittoon. Sanoitus ei ole helpoimmasta päästä ja kyllä kappale toisen kuuntelu kerrran vaatii, että alkaa avautua ja jäädä muisti lokeroihin. Kokonaisuus on hyvin hallinnassa ja jään odottamaan onko uutta tuotantoa tulossa lisää, koska potentiaalia on varmaan lisä materiaalinkin tekemiseen ja tuottamiseen. Jarno
Reijo Paunonen – Villi länsi aikanaan
– Tällä sinkulla mennään rauhallisesti eteenpäin. Kappale sopii hyvin kaupallisen tuotannon sekaan ja piristää mukavasti kaupallisen tuotannon kappalejatkumoa. Mukavan menevä melodia on kappaleen suola ja pitää kaiken koossa loppuun asti. Jotenkin kokonaisuus vain kaipaisi sellaista ominaisuutta, millä saisi kappaleeseen sellaista ns. elävyyttä ettei olisi vain pelkistettyn ja kimeän oloinen taustasoitanta taustalla mukana. Muuten kappaleessa on todellakin potentiaalia vaikka mihin. – Harold –
– Hyvä kantribiisi villin lännen tyyliin, mukavan tuntuinen laulu ja hyvä-ääninen laulaja. Tässä on kaikki kohdallaan, laulu ja musiikki. Näin on taas saatu vähän erilaista musiikkia ja hyvä näin että vähän poikkeaa tavanomaisista. Rantaset
Lipa Liukkonen & Laitakadun Kulkijat – Isä muuttaa omaan kotiinsa
– Tässä on tarjolla perusmollivoittoista musiikkia iskelmäviihdegenreen. Kappale on tosin hyvin tehty, onnistunut ja herkkä tuotos kyllä tarjolla tässä. Saattaa saada tunteet pintaa herkimmillä henkilöillä. Paremmin pubi tihrutteluun sopiva kuin tanssilattialle tampattavaksi kävyä kokonaisuus. – Harold –
– Koskettavan kaunis laulu vaikka vähän surullinen. Kuitenkin todellista elämää monelle. Näin ne useat laulut syntyy aivan todellisesta elämästä ja ne koskettaa kuuntelijoita. Hyvä laulaja ja taitavat studiomuusikot, mukaan lukien hyvät taustalaulajat, huolella tehty levylle kaikki tarvittavat tiedot ja laulajan hyvä kuva. Rantaset
Charles Plogman – Mitä teen
– Jälleen kerran vain tulee Charlesilta tanssikansaa ja soittajapoikaa mielyttävää musiikkia. Tämäkin menee levylaukkuun keikoille mukaan välittömästi. Tätä vain ei voi olla soittamatta tanssivalle kansalle, joka tanssii vaikka lattian puhki tätä tanssiessa. Olihan tämä ennakoitavissa, mutta tämä kappale vain laittaa jalkaa liikkeelle jälleen kerran, oli sitten istumassa tai jo lavalla tansahtelemassa. Todellakin tuttua ja taattua Plogmannin tanssibeattia tanssia rakastavalle kansalle. Iskelmäsoittajan levypakin ehdoton takuuvarmatoimintalevy, koska ei jätä koskaan pulaan ja siksi löytyy allekirjoittaneen pakistakin. – Harold –
– Hyvä tanssittava biisi ja kaunis laulu. Niin kuin aina on totuttu Charles Plogmanilta , niin tälläkin kertaa koskettavan kaunis tulkinta. Taas yksi menevän hyvä biisi soittolistoille ja radiosoittoon. Rantaset
Taivalkunta Beat – Eppuja rautalankaa (albumi)
– Tällä rautaisella instrumentaali pitkäsoitolla mennään Eppu Normaalin kappaleita rautalankahengessä että perinteisillä rautalankasoundeilla mukavan reipaasti eteenpäin. Hyvin tehdyt ja sovitettut kappaleet on tuotettu että tehty ammattitaitoisesti, jotta uusissa sovituksissa kuuluu selkeästi alkuperäiset kappaleet. Tämä vain on sitä nannaa korville, jotka ymmärtävät instrumentaali- että rautalankamusiikkia, Suomirokkia unohtamatta. Tästä tykkää todella mahtavan paljon fusku yms. kansa ravintolan tanssilattialla tai lavoilla. Nämä kappaleet vain soivat niin kevyenrautaisen mukavasti ja ottavat tahtomattaan mukaan, mutta miksi laittaisi vastaan. Hyvin on jälleen kerran tehty kokonaisuus, kun kaiken kansan tuntemaa Suomirokkia laitetaan iskelmämuotoon, mutta rautalankatekniikalla ja tuolla rautaisella otteella kitaroissa. Kyllä vielä täällä osataan tehdä musiikkia, varsinkin Pirkanmaalla 😉 Tällä levyllä aika menettää vain merkityksensä ja erottuu edukseen kaupallisesta massasta sovituksien suhteen että äänellisesti. Tällainen kokonaisuus myöskin piristää päivää ihan tahtomattaan, jos ei ole vielä tuota kokenut. Kunnon iskelmäsoittajan pakista löytyvä kappale on kyllä, minulla ainakin on proiskelmäpakissa mukana. – Harold –
– Kaunista rautalankamusiikkia tämän yhtyeen Albumilta numero yhdeksän. Koko äänite sisältää 14 kpl rautalankaversioina. Yhtyeen kuudes pitkäsoitto, hieno kokonaisuus.
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset tämä soittobiisi on äänitteellä numero kolme ja näitä kauniita biisejä on koko levyllinen, joista vielä helmiksi nostaisin omat suosikit numero neljä ” Kuuvartalo yöllä ”, ” Pimeyden tango ” numero 11 ja ” Vanha poika ” numero kahdeksan. Upea äänite. Rantaset
Anu Kivelä – Lennän
– Tällä sinkulla mennään takuu varmaa iskelmää rennolla rytmityksellä. Takuuvarmaa tanssittavaa/perinteistä iskelmätuotantoaan on tämä kokonaisuus, mikä tanssillisesti ei jätä tanssijoita kylmäksi. Tausta tarjoaa iskelmän ystäville ja kotiin kuultavaksi aitoa, ihanaa ja reipasta musiikkia artistin kera. Tällainen rytmitys se vain toimii myös tanssipaikoissa kuin ravintoloissakin pitkin Suomenmaata. Eli tällä rytmillä pääsee tanssimaa/fuskaamaan takuuvarmasti ja lennokkaasti. – Harold –
– Kaunis laulu ja iloisen ääninen laulaja, tuli niin hyvälle mielelle kun kuunteli, oli kuin olisin itsekin lentänyt laulajan mukana. Hyvä tanssittava biisi ja hyvin tehty kokonaisuus. Rantaset
Kunnon Pojat – Lauteilla (albumi)
– Näin on saatu erinomainen ja tanssityylillisesti todella monipuolinen levy Suomen markkinoille. Tämä levy ei jätä alan harrastajia, kuuntelijoita eikä muita käyttäjiä kylmäksi. Tämän levyn kappaleet on tehty ja tuotettu erinomaisesti puhumattakaan esiintyjäkaartista. Selvästikin levyllä näkyy artistien kokemus musiikin saralta ja sillä positiivisella merkityksellä. Näissä kappaleissa vain on jotakin, sitä vuosikymmenten ja -tuhansien ajan havinaa, eikä haittaa vaikka levy jäisi toistolla soimaan, kun nyt tähän ei silleen heti kyllästy ollenkaan. Kappaleet vain tuntuvat leijailevan kevyesti, mutta kuitenkin tahdikkaasti etenevästi ja näitä vain on helppo kuunnella/tanssia/jorata/yms., kukin tavallaan. – Harold –
– Kunnan Pojat Menoa ja vauhtia ja kyllä sai vauhtia varpaisiin. Jos ei tämä saa tanssijoita liikkeelle niin ei sitten mikään, kyllä niin kovaa menoa oli tässä biisissä. Nimikappale Kunnan Poikien Albumilla, missä on kaikkiaan 24 biisiä ja todella upean hieno koko Albumi, on kuunteluun, tanssijoille, listoille ja radiosoittoon. Kappaleiden valinta on tosi hyvä, monipuolista laulua, on uutta ja vanhaa. Studiomuusikot, musiikinammattilaiset, hienoa työtä ja laulujen tulkitsijat hoitavat hyvin oman osansa, ei ole muuta sanottavaa kuin se että on tosi upea Albumi.
Kauniit muistot on kaunis laulu ja hyvä tanssittava kappale, hyvä laulaja Matti Selin ja mukavaa ja hienoa lisäystä antoi poikien vihellys.
Iitin Tiltu / Silakka-apajalla tässä polkassa oli vauhtia, polkan tanssijoille tosi hyvä biisi. Olisin odottanut tämän Iitin Tiltunkin laulettuna mutta hienosti se hoitui soitettunakin, sitten Silakka-apajalla olikin jo mukavasti laulukin mukana ja sai kyllä aivan hyvälle mielelle kun kuunteli. Laulupuolta hoiteli hienosti Ville Haapaniemi.
Have You Met Miss Jones? – Kunnan Pojat ft. Janne Raappana Kaunis rauhallinen laulu ja hyvä keinuva tanssikappale. Hyvä-ääninen laulun tulkitsija. Rantaset
Keisari Irwiö – Ai ai ai kun nuori ois (albumi)
– Tällä levyllä on selvästi tarkan musiikin kosketusta kuultavissa. Hyvin on tuotettu ja toteutettu että myöskin sovitettu kokonaisuudet tällä coverlevyllä. Taustalla soittimissa mennään tasantarkkaan tahtiin takuuvarmasti kappaleiden edetessä tässä kokonaisuudessa enemmän iskelmällisten soundien kera kuin alkuperäisissä kapaleissa. Tahdillisesti iskelmällisin elkein eteenpäin menevä kokonaisuus, silleen henkevällä tunnelmalla, mikä sopii kappaleisiin hyvin. Nimikkokappale on lähimpänä originaalia kuin muut. – Harold –
– Kapakkalaulaja vauhdikas hyvä biisi. Irwin tulee kyllä mieleen. Hyvä tulkinta ja kokonaisuus kaikki hienosti toimivaa. Äänitteellä 8 biisiä, mukana vanhoja tuttujakin. Hieno äänite ” Ai Ai Ai Kun Nuori Ois ”. Rantaset
Sisko Linnajärvi – Osa pienen pieni vain
– Tällä sinkulla mennään mukavan rennoilla tunnelmilla eteenpäin ja on käänöskappale. Kappale vie mennessään kohti hyviä fiiliksiä, kun antaa vain soundin viedä mennessään heleä äänisen laulajan kera. Rauhallisiin ja tunnelmallisiin hetkiin kovan beatin illoissa on todella ehdotonta kamaa soitettavaksi. Todella hyvin tuotettu että tehty ja tässä sitten vain pitkä soittoa odottelemaan. Tämä vain on ammattitason tavaraa tarjottavaksi tanssivalle kansalle. Hyvin tuotettu kokonaisuus on kaikenkaikkiaan. Tämän vain kuuluu prolevylaukkuun, allekirjoittaneella ainakin. – Harold –
Ville Markus Vesterinen – Jannu huoleton
– Sanoitus on vähän yksinkertainen, kuitenkin ajatuksia herättävä. Leppoisa kappale, jonka rytmeihin on helppo lähteä mukaan tanssahtelemaan. Jarno
– Vanha tuttu biisi uusin äänin ja hyvältä ja mukavalta tuntui. Kyllä näissä vanhoissa on vaan sitä jotakin, aina niitä kuunnellaan uudestaan ja uudestaan. Hyvä laulun tulkitsija ja hyvät taustat. Esa Niemisen sävellys, Juha Vainion sanat ja Jari Puhakan sovitus.Rantaset
Roy Westman – Ei eksy taivaan lintukaan
– Koskettavan kaunis tulkinta tutusta hittibiisistä, hyvä-ääninen laulaja ja kuoro antoi lisäväriä. Hyvät taustat ja tasainen miksaus. Tanssijoille taas hyvä tanssibiisi. Kaunis ja hyvä kokonaisuus.Rantaset
Kristiina Mäki – Polte sisälläin
– Kaunis laulu ja hyvä tanssibiisi. Nykyiskelmää radiosoittoon ja listoille. Kristiina Mäen laulutulkintaa on ilo kuunnella, hänestä välittyy iloisuus, herkkyys ja lämpö, mutta myös vahva ja voimakas tunne. Pitkän linjan suosittu laulaja ja esiintyjä.Rantaset
– Vokalistille haastavasti tulkittava kappale, joka kuitenkin viedään maaliin todella tyylikkäästi. Melodia on suorastaan villin viidakkomaista erillaisine instrumentteineen. Vähän perus iskelmästä poikkeavaa äänimaailmaa on ilmassa. Jarno