Yksi tämän vuoden menestyksekkäimmistä kotimaisista musiikkkialbumeista on Janne Leinon albumi Karhunkierros. Se palkittiin Lavakauden päättäjäisissä sekä radioiden kuukauden levynä että tanssilistan laatijoiden valitsemana vuoden tanssilevynä.
Yksi tämän vuoden menestyksekkäimmistä kotimaisista musiikkkialbumeista on Janne Leinon albumi Karhunkierros. Se palkittiin Lavakauden päättäjäisissä sekä radioiden kuukauden levynä että tanssilistan laatijoiden valitsemana vuoden tanssilevynä.
Tangolaulukisan superfinalistinakin tunnettu Kaija Lustila on levyttänyt sensuellin, kauniin sinkun Sut tänään vien. Edellisestä levystä kuluikin jo kolme vuotta.
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Kaija vaikuttaa nykyään Jämsänkoskella puolisonsa kapellimestari Jari Puhakan kanssa.
Pena Teräväinen soitti Kaijalle ja kyseli kuulumiset.
KUUNTELE haastattelu:
KUUNTELE Sut tänään vien
Laulaja Pekka Vaattovaara on noussut listoille uudella versiolla Aikamiehet-kuoron 60-luvun hitistä Iltatuulen viesti. Se on sovitettu nyt tanssittavaksi valssiksi eli kepeämmäksi kuin aiempi kuoroversio.
Laulaja Anna-Claudia Someron esikoisalbumi on saanut mainion vastaanoton radioissa ja tanssilistalla. Muistojen bulevardi -CD sisältää tyylikkäitä covereita takavuosien klassikoista kuten Katson sineen taivaan, Kuningaskobra ja Memory. Anna-Claudian esikuvia ovat mm. Celine Dion, Whitney Houston ja Mariah Carey.
Pena Teräväinen jututti Anna-Claudiaa albumin tiimoilta.
KUUNTELE haastattelu:
KUUNTELE albumi Spotifystä.
Laulaja Annika Kontio ihastutti yleisöä Lavakauden päättäjäisissä kappaleella ”Kaiken takana on nainen”. Naisen laulamana se saa aivan uusia ulottuvuuksia. Kappale on jo noteerattu radioiden soittolistoilla.
Pena jututti Annikaa kappaleen tiimoilta.
KUUNTELE haastattelu:
KUUNTELE ”Kaiken takana on nainen”
12 hours ago
2 days ago
3 days ago
