Tässä Tarja Jykylän toimittamassa jaksossa puhutaan mm. kuntoilusta ja painonpudotuksen junnaamisesta paikoillaan.
Tässä Tarja Jykylän toimittamassa jaksossa puhutaan mm. kuntoilusta ja painonpudotuksen junnaamisesta paikoillaan.
Wham-duon riveissä uransa aloittanut, sooloartistina megatähdeksi kasvanut laulaja-säveltäjä-tuottaja George Michael kuoli joulupäivänä kotonaan Goringissa, joka sijaitsee noin 80 kilometriä Lontoon länsipuolella. BBC:n mukaan poismeno oli ollut rauhaisa. Lopullinen totuus paljastuu aikanaan, ehkä piankin. George Michael oli kreikkalaista, kyproslaista sukujuurta ja 53-vuotias.
Laulava kanteleensoittaja Ida Elina on voittanut radioiden Vuoden 2016 Joululevy -äänestyksen albumillaan Valoisaa Joulua – Bright Christmas. Kakkoseksi äänestettiin Aino Vennan joulu– albumi. Pronssia otti tangokuningas 2014 Teemu Roivainen ja Pohjolan joulu.
Honkatonk-yhtyeen Miehen tie on herättänyt radioiden ja musiikinharrastajien kiinnostuksen. Mikä ihmeen Honkatonk? Pena soitti Zellulle eli kitaristi Kjell Starckille.
”Laulava hevoskuiskaaja onnenmaasta” Kari Vepsä on levyttänyt Lupaus-nimisen kappaleen, joka on pitkän parisuhteen ylistys.
15 hours ago
2 days ago
3 days ago