Linnanmäki viettää kesällä 65-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden teemana on “Sata toivottua uudistusta, jotka saavat hihkumaan riemusta”. Koskaan aiemmin Linnanmäen kesäkautena ei ole ollut tarjolla näin paljon ohjelmaa ja esiintyjiä.
Pääajatuksena on tarjota “jokaiselle jotakin” eli elämyksiä kaikenikäisille. Ohjelmaa nähdään Linnanmäellä reilusti yli satana päivänä uudella Estradi-lavalla, joka on korvannut vanhan ulkolmanäyttämön. Ja mikä parasta: Linnanmäen tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy.

Kulttuuria, tanssia, lauluiltoja, teatteria, pop/rock -ohjelmaa

Kesä on teemoitettu ohjelmien mukaan: keskiviikot kulkevat nimellä “Kulttuuria ja nostalgiaa”. Silloin Linnanmäen Estradilla nähdään mm. Musiikkiesitys Laulaja Olavi Virta (Amadeus Lundberg, Hannu Lehtonen) sekä Tapio Rautavaara -konsertti (Tapio Liinoja, Johanna Iivanainen, Olli Ahvenlahti).
Torstaina Linnanmäki laulaa ja tanssii. Alkukesästä yhteislauluja vetävät  mm. Mikael Konttinen ja Mikko Alatalo. Juhannuksen jälkeen Estradilla tanssitaan torstaisin. Perinteisten tanssien artisteina nähdään mm. Eija Kantola, Anita Hirvonen, Saija Tuupanen, Taikakuu ja Anneli Mattila.
Perjantaisin vauhdikkaasta menosta vastaa tunnetut artistit ja bändit popin ja rockin saralta. Bilemenon nostattavat mm. Kuningasidea, Reino Nordin ja Siru (The Voice of Finland 14 -voittaja). Avajaisia juhlitaan Softenginen ja Arttu Wiskarin voimin.
Lauantaisin Estradin valloittaa huumori, mm. suuren suosion saanut Roope Salmisen luotsaama Improteatteri Kolina, joka nähdään useampana lauantaina. Lisäksi yleisöä viihdyttää mm. Divet Show by Marko Vainio ja sketsihahmot Svetlana Rönkkö (Jenni Kokander) ja Salme Pasi (Joonas Nordman).
Sunnuntaisin pääosassa ovat lapset ja nuoret, mutta ohjelma sopii myös vanhemmille. Mukana mm. Aarne Alligaattori, Kengurumeininki, Pellekaija Pum ja Jokeri Pokeri Box. Aikuisempaan makuun tarjolla on mm. mentalisti Noora Karman show ja nuorisolle Diandra sekä Justimus.
Perjantain pop- ja rock-illoista vastaa Luomustudio. Muulta osin ohjelman ideoinnista ja ohjelmarungosta vastaa ohjelma- ja tapahtumatoimisto MagnumLive. Koko kesäkauden ohjelma-anti esittäytyy www.linnanmaki.fi -sivustolla.

Kesän 2015 muutamia ohjelmanostoja

Kulttuuria ja nostalgiaa keskiviikkoisin. Luvassa mm.: 24.6.Laulaja Olavi Virta -konsertti, Amadeus Lundberg ja Hannu Lehtonen, 1.7.Emma Salokoski ja Mikael Konttinen (“Mikaelin naiset”), 22.7.Tapio Rautavaara “Sininen uni”, Johanna Iivanainen, Tapio Liinoja ja Olli Ahvenlahti, 5.8.Suora Lähetys
Torstaina Linnanmäki laulaa ja tanssii. Esiintyjinä mm.: 21.5.Mikael Konttinen, yhteislaulu, 28.5.Kaija Lustila ja Jari Puhakka, lauluilta, 4.6.Mikko Alatalo, yhteislaulu, 11.6.Kari Vepsä, yhteislaulu, 19.6.Kaisamari ja Foxpop (Juhannustanssit), 25.6.Hurma, 2.7. Eija Kantola, 9.7.Saija Tuupanen, 30.7.Anita Hirvonen, 6.8.Marita Taavitsainen, 13.8.Taikakuu, 27.8.Anneli Mattila
Perjantaisin Toukokuun perjantait ja Luomustudio-klubit, mm.: 8.5.Kuningasidea, 22.5.Satin Circus, 29.5.Yona, 5.6.Benjamin, 12.6.Petteri Sariola, 24.7.Siru Airistola
Valokarnevaalit, mm.: 10.10.Antti Tuisku, 11.10.Saara Aalto, 17.10.Jore Marjaranta, 18.10. Jean S. ja Laura Voutilainen (Päätösbileet)
Lauantaisin huumorihetkiä: 27.6. / 11.7. / 25.7. / 8.8. / 22.8. / 5.9. / 19.9. Kolina Improklubi, 2.5. / 4.7. Svetlana Rönkkö, 9.5. Salme Pasi, 2.5. / 1.8. Divet Show by Marko Vainio
Sunnuntaisin lastenohjelmaa, sallittu myös aikuisille, mm: 30.4.Vappuaatto: Muumilaulut (Eeppi Ursin ja Mirja Mäkelä), 7.6.Diandra, 19.7.Justimus, 26.7.Noora Karma