Historian 58:s äänitealan Grammy-palkintogaala pidetään Los Angelesin Staples Centerin tiloissa 15. helmikuuta. Tätä koskeva tiedote annettiin vastikään.

Palkintojahtiin pyrkivän äänitteen tulee olla julkaistu viimeistään 30. syyskuuta. Viime vuonna ilmestyneet äänitteet ovat kelvollisia, jos ne on julkaistu 1. lokakuuta tai myöhemmin.

Näitä aikarajoja on moitittu vuosittain. Eikö voitaisi tiivistää ? Nythän palkintogaalan ja kelvollisuusrajan ensimmäisen päivän väliin jää aikaa noin 16 kuukautta.

Ei onnistu, sanoo Yhdysvaltain ääniteakatemia, joka huolehtii Grammy-gaalan käytännön järjestelyistä. Ruodittavaksi tulee satoja äänitteitä, palkintosarjoja on useita kymmeniä. Kaikkiin on löydettävä palkintoehdokkaat. Se vaatii useita äänestyksiä. Näin se on aina toiminut, vaikka homma paisui 1990- ja 2000-luvulla ihan uusiin mittoihin.