Pieksämäelle avataan syksyllä uusi tapahtuma-areena, joka kantaa paikkakunnalla pitkään asuneen laulajalegenda Kari Tapion nimeä. Pieksämäki haluaa näin juhlistaa Kari Tapiota, jonka syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 70 vuotta. Kari Tapio syntyi Suonenjoella, mutta asui ja työskenteli pitkään Pieksämäellä. Hän myös aloitti musiikkiuransa tässä eteläsavolaisessa kaupungissa vuonna 1962 paikallisten yhtyeiden solistina.
Syyskuun lopulla avattavaan Kari Tapio Paalupaikka Areenaan perustetaan monipuolisen tapahtumakeskuksen ja tanssiravintolan lisäksi Kari Tapion urasta kertova museo. Areenahankkeen idean takana ovat paikallinen musiikkivaikuttaja Juse Venäläinen sekä Kari Tapion poika Joona Jalkanen.
Vanhojen veturitallien täysin remontoituihin tiloihin asetetaan näytteille Kari Tapiolle kuuluneita esiintymisasuja, soittimia, julisteita, julkaisuja, kultalevyjä ja kuvatarinoita eri vuosikymmeniltä.
Kari Tapio Paalupaikka Areenan tanssiravintola aloittaa toimintansa syyskuussa, ja syksyn kuluessa siellä esiintyy suuri joukko maamme huippuartisteja.
Kari Tapion syntymän 70-vuotisjuhlaa kunnioittava juhlakiertue käynnistyy Suonenjoelta perjantaina 10. heinäkuuta. Kiertueen konserteissa kuullaan Kari Tapion rakkaimpia lauluja ja ikivihreitä maamme huipputähtien tulkitsemina.