CBS News on saanut haastattelun popmusiikin eläviin legendoihin kuuluvalta laulaja Pat Boonelta, joka on nykyään 81-vuotias mutta yhäti hyvässä esiintymiskunnossa.

– Minua on haukuttu tylsäksi ja vanhanaikaiseksi, ja sellainenhan minä olen ollut kaiken aikaa. Tylsä kaikilta kanteiltani. Kaltaisiani on paljon ja monet heistä ajattelevat asioista kuten minä. I am a proud square, Boone toteaa.

Haman 1950-luvun keskivaiheilla Boone oli jonkin aikaa Elvistäkin suositumpi. Niin sanottu siistimpi vaihtoehto, joka joi maitoa, hymyili valkoiset hampaat hohtaen ja käytti poolopuseroa, valkoisia kenkiä.

– Elvis oli lämppärinäni, kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Se tapahtui Clevelandissa Ohiossa 1955. Vaihdoimme kohteliaisuuksia. Elvis lauloi Blue Moon of Kentuckyn ja That´s all right Maman. Jälkimmäinen upposi kuin häkä, Boone muistelee.

Boonella oli jo 1950-luvulla oma tv-show The Pat Boone Chevy Showroom. Hän oli tuolloin 23-vuotias. Show´ssa vierailivat vuorollaan mm. Nat King Cole, Ella Fitzgerald, Count Basie Orchestra, George Shearing ja monet muut. Boone duetoi vierailijoiden kera.

– Olin ahkera nuori mies. Valmistuin samoihin aikoihin New Yorkin Columbian yliopistosta. Valmistumisseremonian tuoksinassa kirjoittelin nimmareita ja poseerasin vaikutusvaltaisen TV Guide -lehden valokuvaajalle, Boone naureskelee.

Boonen listamenestyksistä mainittakoon Ain´t that a shame, Love letters in the Sand, Tutti Frutti, April love ja Speedy Gonzales. Hartaana uskovaisena hän on ikuistanut myös hengellistä musiikkia. HELO