Seinäjoella 23. – 26. heinäkuuta pidetyissä Vauhtiajoissa vieraili lähes 52 000 kävijää sekä musiikin että autoilun parissa. Kolmena päivänä neljästä sade kasteli, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Mervi kävi katsastamassa tapahtuman:
Seinäjoella 23. – 26. heinäkuuta pidetyissä Vauhtiajoissa vieraili lähes 52 000 kävijää sekä musiikin että autoilun parissa. Kolmena päivänä neljästä sade kasteli, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Mervi kävi katsastamassa tapahtuman:
Taivaan säihkykaaret -albumi on otettu hyvin vastaan radioaalloilla ja tanssimusiikkia soittavien musiikkijuontajien parissa. Laadukkaasti tuotettu levy menee tanssijalan alle, sillä tekijäjoukoissa on kovia ammattilaisia kuten Jarmo Jylhä, Hannu Takala ja Chrisse Johansson.
Lavakauden päättäjäiset pidettiin jo 26. kerran 13. syyskuuta 2015. Vaikka juhlapaikka on vuosien saatossa muuttanut paikasta toiseen vietettiin juhlia kuitenkin perinteisin menoin.
Seminaari tapahtui Koskikeskuksen Skål- baarissa. Ja ilta jatkui Hullussa Porossa. Seminaarissa haettiin näkökulmaa musiikin lähitulevaisuuteen. Seminaarin korkkasi käyntiin Janne Leino, ja äänessä olivat muiden muassa laulaja ja lauluntekijä Maki Kolehmainen, Elvis ry:n Aku Toivonen, Eki Puumalainen Poptorista ja Markku Mäenpää Järviradiosta.
Tangokuningatar 2003 Saija Tuupanen on nimetty Vuoden 2015 Tanssittajaksi. Vuoden 2015 Tanssittajatulokkaaksi nimettiin Leif Lindeman. Tätä Suomi tanssii –listan laatijoiden valinnat julkistettiin sunnuntaina 13.9. Tampereella ravintola Hullussa Porossa musiikkiväen Lavakauden päättäjäisissä, joita juhlittiin jo 26. kertaa.
– Hanuri ja hattu, ne perinnöksi sattu…, lauletaan vanhassa rallissa. Kutakuinkin näin kävi myös Martti Leppäniemelle, joka on soittanut haitaria pikkupojasta lähtien.
4 hours ago
21 hours ago
2 days ago