Joka vuosi Suomi on pärjännyt euroviisuissa – paitsi ei tänäkään vuonna. Maailmalle Suomea lähti kauppaamaan niinkin tunnettu yhtye kuin Norma John. Duon tunnettuudesta kertoo jotain sekin, että edes hakukone Google ei juurikaan löydä heistä kuin euroviisuihin liittyviä artikkeleita. He pärjäsivätkin kappaleellaan Blackbird, kuten olettaa saattoi. Norma Johnin muodostavat Leena Tirronen ja Lasse Piirainen eivät päässeet semifinaaleita pidemmälle.
Aina ei ole osallistuttu
Eurovisionin laulukilpailut on järjestetty vuodesta 1956. Nämä kotikisastudioihin lähetettävät karkelot järjestää Euroopan yleisradiounioni, EBU.
Suomi on jäänyt Viulu-ukon kanssa asemalle hengailemaan ja laulamaan Tipi-tiitä Eurovision laulukilpailuissa vuodesta 1961 eteenpäin, jolloin Laila Kinnunen esiintyi kappaleellaan Valoa ikkunassa. Se sai kuusi pistettä sijoittuen kymmenenneksi. Tästä on alkanut se joka vuotinen odotus Suomen pärjäämisestä euroviisuissa.
Vuonna 1970 kansa sai nukkua yönsä rauhassa, kun Suomi jättäytyi pois mittelöistä. Tämä johtui siitä, että isänmaamme kiukutteli muita pohjoismaita matkien vuoden 1969 neljän maan tasapeliä. Tänä vuonna Espanja, Ranska, Alankomaat ja Iso-Britannia saivat kukin 18 pistettä.
Pisteidenlaskujärjestelmä muuttuu
Ennen aikaan saatuja pisteitä ei pidä verrata nykyään saataviin. Pisteidenlaskujärjestelmä on muuttunut useammankin kerran. Ensimmäinen laskujärjestelmä toimi niin, että televisioyhtiöt antoivat pisteitä esiintyjille. Mitä lähemmäksi mentiin vuotta 1975, jolloin pisteidenlaskujärjestelmä muuttui, sen pidemmälle televisioyhtiöiden edustajat oppivat numeroita. Vuodesta riippuen heillä oli käytössään numeroita 1-5 ja joinain vuosina 1-10.
Kuten aiemmin todettua, 1975 pisteidenlaskujärjestelmä muuttui lähemmäksi nykyistä. Viulu-ukko soitti Pihasoittajat seitsemänneksi kisoissa. Mukava ja menevä ralli, mutta Alankomaiden Teach-Inin Ding-a-Dong oli parempi. Jo tämän perusteella voisin ottaa Alankomaissa valmistetun autoni jokapäiväiseen ajoon ja soittaa Ding-a-Dongia yötä päivää ikkunat auki.
Olemme joskus onnistuneetkin
Suomalaiset oppivat ehkäpä tottumaan Suomen huonoon menestykseen Eurovision laulukilpailuissa vuosien 1975–2002 välillä. Näiden vuosien väliin mahtuu Nolla-Kojon pommiin nukkumista, joka sai nolla pistettä, taivaan sineen katsomista, Pave Maijasen yammailua ja ruotsin kielistä laulantaa. Näinä vuosina ymmärrettiin myös se, että ulkomaalaiset eivät ymmärrä Nauravat silmät muistetaan paremmin, jos niistä laulettaisiin kansainvälisellä kielellä.
Vuonna 2003 muutettiin jälleen rakennetta. Mukaan tulivat semifinaali ja finaali, kaksipäiväisenä.
Edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat eivät päässeet suoraan finaaliin, jolloin he joutuivat semifinaaleihin. Kymmenen parasta semifinaaleissa menestynyttä taas pääsivät finaaleihin. Vuosina 2004–2007 pääsi kahdesti finaaleihin. Vuonna 2006 tapahtui muutakin, kuin Tarja Halosen valinta toiselle vaalikaudelle. 20.toukokuuta oli suomalaisilla ilon ja onnen päivä: Lordi voitti halloween-naamarit päällä laulukilpailun. Se oli ensimmäinen kerta, kun Suomi voitti euroviisut.
Siihen ei mennyt kuin 45 vuotta. Merkittävää on kuitenkin se, että he rikkoivat piste-ennätykset. Hyvä Lordi!
Erilaisuus on muotia
Kahden semifinaalin järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2008. Tämän vuoden jälkeen ei olekaan jälkipolville paljon kerrottavaa. Euroviisujen historiaa tutkittaessa Suomen kohdalla lukee lähes poikkeuksetta: ” esitys ei pärjännyt semifinaaleissa” tai ei muuten vain pärjännyt pisteissä. Vuodesta 2012 on Suomessa ollut käytössä Uuden Musiikin Kilpailu. Tätä voisi kutsua myös Tuntemattomien Yhtyeiden Kilpailu.
Lähes poikkeuksetta laulupeijaisiin osallistuu mitä tuntemattomampia artisteja. Positiivista on se, että kansa saa äänensä kuuluviin äänestämällä puhelimitse suosikkia. Tämä on myös Yleisradiolle hyvä ratkaisu: rahat satavat Yleisradion kirstuun joka mahdollistaa Kotikadun jaksojen uudelleenesittämisen jaksosta 1 eteenpäin.
Suomi on aina vuoden pari perässä muita maita. Lordin valtti oli se, että kukaan ei ikinä voisi kuvitella tulevan moisia hirviöitä maasta, jossa ulkomaalaiset kuvittelevat elävän jääkarhuja. Erilaisuus on kuitenkin nykyään muotia. Suomi ja osin muutkin maat luottavat vahvasti siihen. Eräs vaihto-oppilaskaverini aukoi minulle päätä: ”ettekö te tosiaan parempaan pysty musiikin suhteen, kuin lähettämään Pertti Kurikan Nimipäivät esiintymään ja edustamaan omaa maatanne. Bändi kun lavalla edustaa osaltaan myös teitä kansana.” Tämä laittoi miettimään. Kaikki euroviisufanit ja muut tiukkapipot pahoittavat tästä artikkelista takuulla mielensä. ”Mene itse laulamaan” kuuluu kommentti. Juha Vainiota lainaten: ” Kaikkihan te tiedätte, että minä en osaa laulaa, mutta asiaa parantaa se, että en osaa myöskään soittaa.”

DANI BRANTHIN

toimittajaopiskelija