Paikallisradioiden Vuoden 2018 Joululevy -äänestyksen on voittanut Juurevaa joulua -kokoelma, jolla esiintyy toistakymmenta suomikantrin taitajaa. Kakkoseksi tuli Wentus Blues Bandin albumi Yuletide. Pronssia otti tangokuningatar Saija Tuupanen albumillaan Joulu puhuu.
Juurevaa joulua -levyllä on 12 uutta joululaulua. Laulajina ovat mm. Jussi Raittinen, Esa Eloranta, Jere Ijäs, Laura Sippola, Marko Haavisto, Bablo, Jani Jalkanen ja Matti Esko.
Äkkiseltään voi tuntua, että levynteossa on ollut varsin sekalainen seurakunta.Kaikkia yhdistää kuitenkin ”juurevuus”, roots-musiikin intohimoinen tekeminen. Homma pysyy kuosissa, sillä albumi on tallennettu samoissa sessioissa ja laulajia säestävät Olli Haavisto, Janne Haavisto, Pekka Gröhn ja Tuomas Metsberg. Levyn taiteellisina tuottajina toimii kolmikko Haavisto – Haavisto – Metsberg. Albumilla kuullaan muun muassa kantrirockia, rock’n rollia ja myös iskelmällisiä sävyjä.
Albumi on noteerattu vuoden parhaimpien joukkoon myös monien kriitikkojen arvioissa.
Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikeilleen:
JUUREVAA JOULUA
– Nimensä mukaisesti juurevia uusia jouluisia säveliä… Jussi Häkkilä / Radio Pooki
– Paljon uutta soitettavaa joulun ajan radioaalloille. Albumi on toimiva kokonaisuus. Ammattilaiset osaa. Reijo Glad / Radio Sandels
– Turenki Records on kerännyt talliinsa maan johtavat roots-musiikin ja suomikantrin taitajat, jotka ovat kansainvälistä huippuluokkaa muusikoina, laulajina ja lauluntekijöinä. Joulualbumi on roteva näyttö, jonka voisi tehdä myös englanniksi maailmalle. Pentti Teräväinen / Radio Musa
WENTUS BLUES BAND
– Vihdoinkin svengaava joululevy eikä mollivoittoista synkistelyä. Anssi Marttinen / Radio Vaasa
SAIJA TUUPANEN
– Tämä levy tavoitti meidätkin. Laatutyötä alusta loppuun. Ilmari Aikio / Radio Inari
VUODEN 2018 JOULULEVY
1. ERI ESITTÄJIÄ – Juurevaa joulua (Turenki)
2. WENTUS BLUES BAND – Yuletide (Ramasound)
3. SAIJA TUUPANEN – Joulu puhuu (Magnum)