Paikallisradioiden Kuukauden Levyksi on yksimielisesti valittu Seppo Tammilehdon uusi albumi Hän, jolla tuottelias laulaja-lauluntekijä versioi myös muiden tekijöiden ikivihreitä sävelmiä.

Albumin nimikappale Hän (säv. Charles Aznavour, san. Saukki) on ollut radio- ja tanssilistoilla alkuvuodesta lähtien. Aiemmin listoilla ovat soineet Niin paljon kuuluu rakkauteen sekä miehen omat laulut Surujen summa ja Minä olen minä. Albumin ilmestyttyä listoille nousi vielä Tammilehdon italiaksi laulama Tango D’Amore (säv & san Rocco Granata).

Seppo Tammilehto on kasvanut 60-luvun rautalangan ja beat-musiikin parissa Etelä-Pohjanmaalla, tangon sydänalueilla. Alwari Tuohitorven laulava rumpalina uransa aloittanut poppari voitti 1990 Seinäjoen tangosävellyskilpailun Maailmantangolla. Myös suosittu Punainen kitara on miehen kynästä.

Jos Pohjanmaalla on joskus ollut vastakkainasettelua poppareiden ja tangokansan välillä, niin nyt Seppo Tammilehto rakentaa kestävän sillan tyylien välille. Beatlesinsa ja Jeff Lynnensä hyvin sisäistänyt mies on sovittanut beatiksi ja popiksi sellaiset upeat klassikot kuin Hiljainen kylätie, Kangastus ja Minä soitan sulle illalla. Myös uudet kappaleet Lapuan ooppera, Ei saa mitä haluaa ja Edessäs oon (säv. Jukka Karppinen, san. Erkki Koivisto) ovat linjassa klassikoiden kanssa.

Seppo Tammilehto esiintyy trubaduurina, tekee duokeikkoja Freemanin kanssa ja laulaa Anza Mertaranta All Starsin solistina. Keikkoja on myös uudelleen akvitoituneen Alwari Tuohitorven ja Beatline-yhtyeen kanssa.

Tammilehto on viihteen monitoimimies. Hänen urastaan ilmestyi viime vuonna kirja Poutapilven poika, jonka on kirjoittanut Unto Viitamäki. Parhaillaan Tammilehdolla on työn alla ensimmäinen musiikkimaailmaan sijoittuva romaani sekä uusi musiikkinäytelmä legendaarisesta suomalaisesta laulajasta. Hän on aiemmin kirjoittanut useita musiikkinäytelmiä ja revyitä: Vain elämää, Kuningas ja renttu, Hämeenlinnan Suomen Liverpool, Salattu suru jne.

* Radioiden KUUKAUDEN LEVY -kunniakirjat jaetaan sunnuntaina 8. syyskuuta Tampereella Hotel Tornissa, jossa juhlitaan Lavakauden 30. päättäjäisiä sekä Tamperelainen Musa -gaalaa. Seppo Tammilehto palkittiin viime syyskuussa Tamperelainen Musa -palkinnolla samassa paikassa.