Paikallisradioiden Kuukauden Levyiksi on valittu Jukka Kuoppamäen albumi Kurkiaura sekä Esa Elorannan Bensaa ja kahvia. Molemmat laulaja-lauluntekijät ovat elämänsä vedossa ja jatkavat valitsemallaan tiellä.
Syyskuussa 78 vuotta täyttänyt Jukka Kuoppamäki on ikäluokkansa tuotteliaimpia, monipuolisimpia ja taitavimpia lauluntekijöitä, myös kansainvälisessä vertailussa. Satojen laulujen ja lukuisien hittien mies maustaa nyt laulujaan maailmalta tuoduilla aineksilla.
– Vuosikymmenten työskentely Saksassa kuuluu positiivisesti Kuoppamäen sävellyksissä. Hyvässä laulukunnossa oleva artisti osaa yhä soitella suomalaisten tuntoja isänmaallisilla lauluilla kuten Äidinkieli isänmaa ja Suomalainen Ruotsissa. Albumi on hienoa jatkumoa artistin aiemmalle tuotannolle, jonka draaman kaari on kantanut jo 60 vuoden ajan. Pentti Teräväinen, Radio Musa.
Esa Eloranta (57) on sukupolvea nuorempi laulaja-lauluntekijä kuin Jukka Kuoppamäki. Hän ammentaa vaikutteita enemmän ns.rapakon takaa juurevasta americanasta ja kantrista. Bensaa ja kahvia-albumilla aikuinen mies tarkastelee elämäänsä. Huippumuusikot pistävät parastaan, levyn levollinen, seestynyt tunnelma, sopii radioon, autoon ja kotiin. Jos Esa Elorantaa pidettiin aikoinaan ”Suomen Bruce Springsteeninä”, niin hän on mennyt jo ajat sitten monessa suhteessa ohi amerikkalaisesta virkaveljestään.
– Elorannan teksti, kuten aina ennenkin, on pysäyttävää. Tällä kertaa levyllä mennään ajassa taaksepäin aitojen huoltoasemien aikaan, johon on helppo samaistua. Sanoitukset ovat niin vahvoja, että niissä on pakko olla omaa elämänkerallista, Eloranta itseään. Muutoinkin, ammattitaidolla tehty hyvä levy. Kiitos Esa! Reijo Glad, Radio Sandels.
– Esa Eloranta jatkaa linjaansa myös uudella levyllään. Takuuvarmaa juurevaa iskelmärockia. Anssi Marttinen, Radio Vaasa.
KUUKAUDEN LEVY / Syyskuu 2020
- JUKKA KUOPPAMÄKI – Kurkiaura (Laulusampo)
ESA ELORANTA – Bensaa ja kahvia (Emsalö Music)
- BEATLINE – 25 hours a day (Beatlake)
- PEKKA TIILIKAINEN & BEATMAKERS – Guitar Town (Triola)
- DAVE LINDHOLM (Emsalö Music)