Laulaja-lauluntekijä Markus Ala-Kauhaluoma aloitti musiikkiuransa Jaarli Padington -yhtyeessä Pohjanmaalla jo vuosituhannen vaihteessa. Samassa bändissä soitti myös muuan Osku Ketola, jonka tunnemme Elonkerjuu-yhtyeestä.

Lahtelainen laulaja-lauluntekijä Lipa Liukkonen julkaisi radiohitin Pohjimmiltaan kiltti mies. Sehän on niin hyvä biisi, että Pena soitti Lipalle ja kyselin kuulumiset.
Laulaja Hanna Krans loisti Lavakauden päättäjäisissä kappaleella Ei virta mua vie, jonka takaa löytyvät sanoittaja Annika Aakkula ja säveltäjä, kapellimestari Jari Puhakka.
Laulamisen ohella Hanna on pitänyt päivätyönsä. Oikeusnotaari pyörittää tilitoimistoa ja hoitaa mm. monien artistien ja muusikoiden kirjanpidot. Hän on myös aktiivinen hevos- ja raviharrastaja.
6 hours ago
1 day ago
Sisältö ei ole käytettävissä tällä hetkellä
Jos näin käy, syynä on yleensä se, että liite on poistettu tai omistaja on jakanut liitteen vain pienelle joukolle ihmisiä tai muuttanut sitä, ketkä voivat nähdä liitteen.1 day ago