Pohjoismaiden tunnetuimman vuotuisen rockfestivaalin Roskilden tämänvuotinen budjetti on kaikkinensa noin 20 miljoonaa euroa, josta kuusi seitsemän miljoonaa menee artistien, musiikkiviihteen ostamiseen.

Roxette-duon Per Gessle on muistellut elämäänsä noin 40 vuotta sitten. Hän oli köyhä, mutta aikoi opiskella arkkitehdiksi ja saada sitä kautta ns. kunniallisen ammatin.
Pohjoismaiden suurin hevi- ja hard rockiin erikoistunut musiikkifestivaali Sweden Rock tuo markkinoille oman viskibrändin nimeltä Sweden Rock 2015 Limited Edition. Yhteistyökumppanina ruotsalainen viskifirma Mackmyra.
CCR-yhtyeen muinaisen keulakuvan John Fogertyn odotetut ja toivotut muistelmat ilmestyvät vihdoin viimein. Teos on nimeltään Fortunate Son: My life, My Music,
ja ilmestyy USA:ssa 5. lokakuuta.
Pääkaupungin viimeinen tanssiravintola on kuulemma loppumassa. Samoihin tiloihin puuhataan sporttibaaria. Syy on selvä: tanssiyleisön keskimääräinen illan ostos on pyöreä nolla. Tanssijat eivät osta mitään ja vesikin pitäisi saada ilmaiseksi. Tee siinä sitten kannattavaa ravintolabisnestä.
16 hours ago
2 days ago
2 days ago