Emma-gaala sekä Kingin ja Uuden Musiikin Kilpailun finaalit samana viikonloppuna. Mikä mainio tilaisuus tavikselle päivittää itsensä kotimaisen musiikin kartalle! Täysin outoja tai muuten tuntemattomia artisteja, kummallista musiikkia pienille kohderyhmille, eikä mitään perinnetietoisille paremman musiikin ystäville. Näinköhän tässä kävi. Tuli lusittua nuo ohjelmat mielensäpahoittajien aitiossa.
Kavereille kans
Musiikkibisnes palkitsi itse itseään Emma-gaalassa kovat kaulassa firman piikkiin. Kivassa nousussa olleet alan ammattilaiset naureskelivat, kun Kingin näyttelijäporukka pilaili osuudessaan kotimaisen nykymusan kustannuksella. Mikä pahinta, näyttelijöiden ikään kuin lonkalta heittämät biisitekeleet kuulostivat jopa paremmilta kuin levyfirmojen vaivalla vääntämät tuotannot. Joku yllättyi, kun kingiläisistä suurin osa on myös taitavia muusikoita ja levylaulajia.
Emma-gaalan palkinnot menivät tietysti aivan vääriin osoitteisiin, kuten aina. Eniten kotikatsomoissa ihmeteltiin keski-ikäisen metsurin näköistä miestä, joka pyöri lippalakki väärinpäin. Kukaan ei ollu koskaan missään kuullut hänen musiikkiaan. Taisi olla stadilaisten sisäpiirin juttuja.
Palkintosarjat, hienosti sanottuna kategoriat olivat kummallisia. Hieno viihdelevy Pepe & Saimaa palkittiin mm. vuoden rock-albumina, vaikka tästä upeasta albumista ei löydy rockia hakemallakaan. Jotta varmasti kaikki sopivat yhtiöt saisivat jotain, palkintosarjoja oli kymmenittäin. Suurin osa palkinnoista meni tietysti isoille kansainvälisille pörssiyhtiöille. Niillähän on varaa panostaa ja hioa tuotteensa myyntikuntoon.
Television ääressä iltaansa viettävä ns. suuri enemmistö oli lievästi sanottuna ihmeissään emmojen jakautumisesta. Kun levymyynnit ovat surkastuneet ja yleisöt pirstaloituneet, emmoilla palkitaan todella pienen piirin suosikkeja. Jos Robinin albumia on myyty 47 000 kpl, vertailun vuoksi voi todeta, että Jari Sillanpään esikoista on myyty 273 000 kpl. Miettikääpä sitä.
Ãänilevyfirmat ovat muuttuneet musiikkifirmoiksi, eikä iso levyfirma paljon perusta fyysisten äänitteiden myynnin kehittämisestä. Pörssi-yhtiön on helpompi myydä striimausta ja ämppäreitä, kun niihin ei tarvita levyjä ja levykauppoja.
Mielensäpahoittajat totesivat, että onhan tuo ihmepoika Robin ihan hyvä, mutta kyllä me odotellaan sitä Batmanin keikkaa.
UMK yritti tosissaan
Uuden musiikin kilpailussa oli havaittavissa yritystä ruotsalaistyyppiseen ilonpitoon. Valitettavasti yliyrittäminen näkyi ja kuului karsintajaksojen kuluessa. Finaalissa oltiin rennompia, kun hommaa oli treenattu useamman kerran. Yleisön joukkoon oli istutettu ilonpidon ammattilaisia, mutta välittyikö se ilo kotikatsomoon.
UMK-finaalia venytettiin aivan tarpeettomasti teennäisillä raadeilla, joiden panos oli kymmenen prosenttia lopputuloksesta. Mistä moinen mukaraateilu, kun rahastusäänestyksellä kerättiin yhdeksänkymmentä prosenttia? Voittaja oli ennakkosuosikki, joka sai äänistä selkeän enemmistön. Ohjelman kuluessa selvisi sivumennen sekin, että mukaraadeissa oli todella vähän jäseniä. Turhilla raadeilla haettiin kaiketi euroviisutunnelmaa, mutta kyllä siinä hassattiin kansan rahoja.
UMK on ihmeellinen viritys, joka nostaa aina esiin uusia tekijöitä. Vanhat tekijät eivät uskalla osallistua, sillä takavuosien kohtalot pelottavat. Esimerkiksi lahjakas Timo Kojo ei ole kai koskaan toipunut nollatuloksesta…
Uuden Musiikin Kilpailu antaa kummallisen ja virheellisen kuvan suomalaisten musiikkimausta. Eihän nämä finalistit myy levyjä tai soi radiossa. Niistä tuskin tulee toivekonserttien vetonauloja, sen kertoo kokemus.
Pertti Kurikan Nimipäivät-yhtyeen valinta ei perustu musiikkiin. Se on oivallinen poliittinen veto, joka kertoo ehkä maailmalle, että Suomessa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa unelmaansa. Lordin jälkeen oli pitkä kuiva kausi, mutta nyt riittää taas puhuttavaa Suomesta. Toki PKN olisi voinut tehdä melodisemmankin biisin näihin kisoihin…
Kingi oli viikonlopun kingi
Kingi oli superviikonlopun pelastaja. Teennäisten formaattilaulukisojen parodiointi kesti hyvin loppuun asti. Kingi on vientikamaa, joka peittoaa mennen tullen ns.oikeat laulukisat. Kingin formaatti on sovellettavissa mille markkinoille tahansa.
Kingin finaaliin selvittivät tiensä Martti Alanen (Riku Nieminen) ja Tsiisus Nieminen (Krista Kosonen), joiden hahmot kestivät ja kasvoivat viikosta toiseen kuten tarinankerronnassa pitääkin. Molemmat osoittautuivat aivan mahtaviksi sekä näyttelijöinä että laulajina. He pystyvät solahtamaan uskottavasti mitä erilaisimpiin rooleihin. Monesti kävi niin, että piti oikein miettiä kuka tuonkin hahmon takana on. Riku Niemisen monipuoliset muusikontaidot tiedettiin jo ennestään, mutta hyvin Krista Kosonenkin hoiti osuutensa. Kotikatsomo ihaili sitäkin, että Teuvan tummia edustanut Tsiisus sai taakseen myös Amadeus Lundbergin ja Suora Lähetys-lauluyhtyeen. Huumorin ei tarvitse aina pilkata vähemmistöjä vaan sillä voidaan myös lisätä ymmärrystä puolin ja toisin. Tsiisuksen aisapari Valto (Jussi Vatanen) ansaitsi myös irtopisteitä pitkin matkaa.
Kingin heikoimpia lenkkejä olivat monet ns.musiikkiesitykset, jotka olivat liian kaukana katsojien maailmasta. Sen siitä saa, kun kuuntelee vain muutamia radioakanavia…puolin ja toisin. Osa näyttelijöistä oli oikeasti huonoja laulajia ja osa esitti onnistuneesti huonoja laulajia. Hienoja hetkiä koettiin myös sikermissä, jossa kingiläiset muuntautuivat nopeasti roolista toiseen.
Saapa nähdä, tuleeko Kingistä toinenkin tuotantokausi. Tähän ensimmäiseen oli panostettu niin paljon ideoita, että tekijöillä on nyt takuulla takki tyhjänä.
Saapa nähdä, lähteekö Tsiisus Nieminen erilaisten kansanjuhlien vetonaulaksi. Krista Kosonen voi halutessaan tienata hahmoillaan omakotitalon ensi kesän aikana. Haluaako hän, se on sitten eri juttu. Eihän Putouksen voittanutta Armi Toivastakaan ole nähty hyödyntämässä suosiotaan. Joka tapauksessa moni haluaisi nähdä Kristan keikalla. On niitä huonompiakin pystykoomikkoja liikenteessä.
Kommentoi