Laulaja Tommi Tähtivirta on julkaissut kappaleen nimeltään Olkoon niin. Tommi on monille uusi tulokas, mutta on ehtinyt tehdä jo monenmoista musiikin merkeissä. Hänet tunnettiin viime vuosikymmenellä taiteilijanimellä Merlin.

Laulaja-lauluntekijä Hilma on yksi syksyn kiinnostavimmista tulokkaista, jonka esikoisalbumi ”Nyt tiedän mitä rakkaus on” on otettu hienosti vastaan sekä radioissa että tanssiparketeilla. Hilma ei ole vasta-alkaja, vaan uraa on rakennettu määrätietoisesti jo vuosien ajan.
Radio Musan kuuntelijoiden suosikkiartisteihin kuuluva tamperelaissyntyinen Kari Kuuva kuoli keskiviikkona 72-vuotiaana Riihimäellä sairastettuaan pitkään keuhkosyöpää.
Paikallisradioiden Kuukauden Levy -äänestys päättyi tasapeliin kahden veteraaniartistin kesken. Tapani Kansan Sielunlaulu ja Mikko Alatalon Viimeinen juna ovat komeiden artistiurien huipennuksia. Kolmostilan otti Anssi Kelan uutuus Ääriviivoja.
Laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo on julkaissut Viimeinen juna -tupla-albumin, jossa on peräti 29 uutta laulua ja 11 toivottua klassikkoa. Se on samalla Alatalon ja hänen aisaparinsa Harri Rinteen viimeinen studioalbumi.
16 hours ago
2 days ago
3 days ago