Kuluttajien ihastumista vinyyliäänitteisiin on ehditty kutsua ohimeneväksi ilmiöksi. Siltä se ei silti näytä, ei aikanaan USA:ssa, jonka osuus maailman kaikesta äänitemyynnistä on vuositasolla noin 35-40 prosenttia.
USA on vinyylirenesanssin kärkimaa jo volyymeissa mitattuna. Viime vuonna siellä myytiin 9,2 miljoonaa vinyylialbumi. Tänä vuonna tähän menessä on kasvuvauhti ollut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 53 prosenttia.
Uudet vinyylijulkaisut ovat 37 prosentin nosteessa, mutta puoli vuotta ja sitä vanhempien osalta kasvu on peräti 66 prosenttia. Puhumme siis tämän vuoden kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta ja viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Kauden 2010-2015 ostetuin vinyylialbumi USA:ssa on ollut The Beatlesin Abbey Road. Sitä on ostettu 172 000 kappaletta. Nielsen-Soundscan -yhtymähän aloitti vinyylimyynnin ynnäämisen USA:ssa 2010 kun ilmeni, että vinyylimarkkinat olivat vironneet haudan partaalta merkittävään kasvuun.
Saksassa myytiin viime vuonna 1,8 miljoonaa vinyylialbumia, siis enemmän kuin kertaakaan sitten 1992.