Itseaukeavat ovet nielaisevat minut sisään suureen ostosparatiisiin Helsingin keskustassa. Olen tullut sivuovesta suoraan toiseen kerrokseen. Kaksisuuntaiset liukuportaat johtavat ensimmäisen kerroksen laajalle alatasolle. Paratiisi on auki taivasta myöten. Korkealla kaareutuvan lasikaton läpi näkyy harmaa tammitaivas. Tilassa riehuu kaikkialle levittäytyvä desibelimyrsky.

Kaikki nuo OLAVI VIRRAN sukunimen taivutusvariaatiot olen jo nähnyt laulajan syntymän 100-vuotisjuhlintaa ennakoivissa konsertti-ilmoituksissa. Se sata vuottahan täyttyy 27.helmikuuta 2015.

Tanssilava-, ravintola- ja hotellitoimintoihin tarvitaan kipeästi ja nopeasti päivityksiä.

Kaikki mainitut osa-alueet ovat tällä hetkellä haasteellisia liiketoiminnan vaihtoehtoja. Yleinen tilanne jo itsessään aiheuttaa karsimista juuri näiltä aloilta. Kun raha on tiukassa viihteestä ja huvitteluista on helppo karsia kulupuolta. Kuitenkin toisaalta: kansa haluaa aina leipää ja sirkushuveja.

Olemme kenties peruuttamattomasti, siirtyneet perusteettoman ja perin yleisesti silti hyväksytyn julkisuuden tavoittelun Suomeen.

Tullaksemme tunnetuksi, julkisesti hyväksytyksi, kansalaisten vaihtelevan kiinnostuksen kohteiksi, tarvitsemme vain … julkisuutta. Sitä hankkiaksemme emme tarvitse enää opittuja taitoja tai lahjakkuuteen perustuvia kykyjä. Mutta saadaksemme rahaksi muuttuvaa julkisuutta meidän on hakeuduttava mahdollisimman suuren huomion kohteiksi. Meidän on siis yksinkertaistaen herätettävä huomiota.

Uudet radioluvat jaettiin lokakuussa. Jako meni monien mielestä pahimpien skenaarioiden mukaan. Varsinaisia uusia hakijoita ei edes ilmaantunut, vaikka jaossa oli kiinnostavia ja taloudellisia mahdollisuuksia sisältäviä alueita. Niinpä luvat jaettiin niille, jotka parhaiten lobbasivat omaa etuaan.