Suomen ykkösbändeihin kuuluva Yö on julkaissut uransa 20. pitkäsoittolevyn Hyvässä ja pahassa. Yön alkuperäisjäsen Olli Lindholm vaikuttaa varsin tyytyväiseltä uuteen albumiin.
Suomen ykkösbändeihin kuuluva Yö on julkaissut uransa 20. pitkäsoittolevyn Hyvässä ja pahassa. Yön alkuperäisjäsen Olli Lindholm vaikuttaa varsin tyytyväiseltä uuteen albumiin.
Paikallisradioiden Vuoden 2014 Levyt on nimetty. Radioiden musiikkitoimittajat ovat päättäneet jakaa tunnustuksen tällä kertaa kuudelle laadukkaalle kotimaiselle albumille, silä yksimielisyyttä vuoden ylivoimaisesta ykköslevystä ei syntynyt.
– Paikallisradiot soittavat musiikkia laajalla repertuaarilla ja jokaisella on omat suosikkinsa. Näin ollen päädyimme jakamaan Vuoden 2014 Levy -tunnustuksen ensimmäistä kertaa useammalle albumille, toteaa äänestyksen järjestäjä, Radio Musan ohjelmapäällikkö Pentti Teräväinen.
Yö-yhtye on voittanut radioiden lokakuun Kuukauden Levy -äänestyksen albumillaan Hyvässä ja pahassa. Kakkoseksi äänestettiin Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä albumi Käpälikkö. Pronssia otti Sani ja Aulanko.
9 hours ago
18 hours ago
1 day ago