Lavakauden päättäjäiset pidettiin jo 26. kerran 13. syyskuuta 2015. Vaikka juhlapaikka on vuosien saatossa muuttanut paikasta toiseen vietettiin juhlia kuitenkin perinteisin menoin.
Seminaari tapahtui Koskikeskuksen Skål- baarissa. Ja ilta jatkui Hullussa Porossa. Seminaarissa haettiin näkökulmaa musiikin lähitulevaisuuteen. Seminaarin korkkasi käyntiin Janne Leino, ja äänessä olivat muiden muassa laulaja ja lauluntekijä Maki Kolehmainen, Elvis ry:n Aku Toivonen, Eki Puumalainen Poptorista ja Markku Mäenpää Järviradiosta.